Rautakauden muoti paljastaa: Suomi on ollut huomattavasti vauraampaa aluetta kuin aiemmin on luultu

Kulttuuri

Muinaispuvut herättävät henkiin Suomen esihistorian

Kiinnostus suomalaisia muinaispukuja kohtaan kasvaa. Viime kuussa muinaispukujen valmistaminen lisättiin myös Suomen kansalliseen elävän perinnön luetteloon.

16:45

900 vuotta sitten Ravattulan Ristimäelle haudattiin noin 165 sentin pituinen nainen. Hänet asetettiin selälleen lauta-arkkuun, käsivarret taivutettuna vyötärön päälle.

Myöhäisrautakautinen hauta löydettiin vuonna 2016 ja samalla huomattiin, että naisen yllä oli säilynyt harvinaisen paljon tekstiiliä.

Laboratoriotutkimusten avulla naisen yllä olleet vaatteet pystyttiin ennallistamaan, ja näin syntyi Ravattulan muinaispuku. Järjestyksessä se on kymmenes kotimainen naisten muinaispuku ja tällä vuosituhannella taas ensimmäinen laatuaan.

Koristeelliset rautakautiset lautanauhat ovat suomalainen erikoisuus

Ravattulan hautalöytö ja sen pohjalta syntynyt puku ovat olleet alan piireissä, jos nyt ei ihan sensaatio, niin ainakin tapaus.

Helsingin työväenopiston ensimmäinen Ravattulan muinaispuvun kurssikokonaisuus alkoi syksyllä 2022 ja seuraavana vuonna julkaistiin Ravattulan muinaispuku. Tutkimukset ja valmistusohjeet -kirja.

Toiseen kurssikokonaisuuteen osallistui myös Maria Hongisto-Mäenpää. Villaisen puvun valmistuminen kesti noin kaksi ja puoli vuotta, mikä ei ole ihme, koska tekeminen vaati huomattavan määrän erityistaitoja.

Hongisto-Mäenpäälle muinaispuvuissa yhdistyvät kaksi mielenkiinnon kohdetta: historia ja käsityöt.

– Tähän on kuulunut kankaan kudontaa, pronssipiraalikorujen tekemistä, erilaisten nauhojen kutomista, ompelemista ja kenkien valmistamista nahasta. Olen oppinut projektin aikana paljon uutta.

Hongisto-Mäenpään mukaan muinaispuvun valmistaminen avaa etenkin sitä, millaista esihistoriallinen arkielämä on ollut.

– Historiassa on perinteisesti tutkittu kuninkaita, sotia ja suuria poliittisia tapahtumia. Tällainen projekti antaa mahdollisuuden pohtia, miten tavalliset ihmiset ovat eläneet ja miten paljon aikaa esimerkiksi vaatteiden tekemiseen on kulunut. Kyse on ollut valtaisasta prosessista, ja vaatteet ovat olleet hyvin arvokkaita.

Muinaispuvut kertovat siitäkin, miten paljon suomalaisilla tai Suomen alueella asuneilla henkilöillä on ollut kontakteja muualle maailmaan.

– Näissä muinaispuvuissa on paljon baltialaista juonta ja niin idästä kuin lännestäkin tulleita vaikutteita. Toisaalta meillä on aivan omat rautakautiset lautanauhamme, joita ei löydy vaikkapa lännen suunnalta, Maria Hongisto-Mäenpää kertoo.

Lautanauha on muinaistekniikalla kudottu nauha, jota muinaispuvussa käytetään muun muassa vyönä. Lautanauhaa valmistetaan kiertämällä pieniä kortteja tai lautoja, joiden kulmiin on kiinnitetty langat.

Muinaispuvut kiinnostavat, koska ihmiset etsivät omia juuriaan

Maria Hongisto-Mäenpään tavoin myös Niina Karppinen on osallistunut Helsingin työväenopiston Ravattulan muinaispuvun kurssikokonaisuuteen. Häntä kiinnostavat etenkin vanhat ja perinteiset käsityötaidot.

– Olen ihmetellyt, kuinka ihmeessä ihmiset ovat aikoinaan pystyneet kehräämään hyvinkin ohuita lankoja, joita on sitten käytetty kankaiden kutomisessa. Heillä on ollut huomattava määrä osaamista ja taitoa.

Karppisen mukaan villasta tehty muinaispuku on kaikin puolin mukava päällä ja sitä voi käyttää useampanakin vuodenaikana.

– Kuvittelin, että villan takia tämä olisi kesällä liian kuuma, mutta itse asiassa tämä on hyvin hengittävä asukokonaisuus.

Karppisen mukaan muinaispukuharrastuksen suosion kasvu liittyy muun muassa kansallisen identiteetin rakentamiseen.

Suosion kasvu näkyykin tällä hetkellä monella taholla. Muinaispukujen valmistamiseen liittyviä kursseja järjestetään Helsingin lisäksi muun muassa Raisiossa, ja muinaispuvut ovat olleet esillä myös taannoisissa Ropecon-roolipelitapahtumissa.

Viime kuussa muinaispukujen valmistaminen lisättiin Suomen kansalliseen elävän perinnön luetteloon.

– Ihmisten kiinnostus omaa taustaa ja historiaa kohtaan on kasvanut: keitä me oikein olemme? Itselleni on tullut yllätyksenä, kuinka laajalti esihistoriallinen Suomi oli asuttu ja että esimerkiksi omalta synnyinseudultani on tehty 900-luvulle ajoittuneita löytöjä, Niina Karppinen sanoo.

Yksi syy löytyy kertakäyttökulttuurin vastustamisesta. Suurin osa muinaispukujen kankaista kudotaan muotoon, eli tekstiilijätettä ei juuri synny. Ja jos syntyy, kyse ei ole keinokuiduista.

– Olen halunnut jo varhaisnuoruudesta lähtien käyttää kestävän kulutuksen tuotteita, Karppinen summaa.

Suomessakin huomioitiin kansainväliset muotivirtaukset

Mutta kumpi sitten on ollut esihistoriallisen muinaispuvun kohdalla tärkeämpää, käytännöllisyys vai estetiikka? Arkeologi ja muinaispukujen ennallistaja Jenni Sahramaan mukaan kumpaakaan ominaisuutta ei voida sulkea pois.

– Hautalöydöissä, ainakin osassa, näkyy todella voimakasta estetiikkaa, mistä kertoo jo pronssikorujen yhdistäminen sinisen eri sävyihin. Toinen huomio kiinnittyy lautanauhojen huikean hienoihin kuvioihin.

Sahramaan mukaan muinaispukujen kohdalla voidaankin puhua esihistoriallisesta muodista ja muodin muutoksista. Viikinkiajalla käytettiin läntisessä Suomessa isoja kupurasolkia, ristiretkiajalla soljet taas muuttuivat pienemmiksi.

– Kulttuurivaikutteita ja tyylimuutoksia on taatusti tullut tänne muualta. Ajallista eroa näkyy ja muutoksia voidaan jäljittää vaikkapa sadan vuoden jänteellä.

Pronssikorut, hyvälaatuiset kankaat ja kädentaidot kielivät myös esihistoriallisen Suomen vauraudesta.

Täältä on viety muualle Eurooppaan turkiksia ja kuivattua kalaa. Tilalle taas on saatu tuotteita, jotka ovat liittyneet muun muassa trendikkääseen pukeutumiseen.

– Pukujen takana on aivan valtava työmäärä ja niiden raaka-aineista löytyy tuontitavaraa. Morsinko-kasvista saatavaa sinistä väriainetta on todennäköisesti tuotu meille Pohjois-Saksasta tai Keski-Euroopasta, ja tuskin se on ollut ilmaista. Hautalöydöissä on usein myös lasihelmiä – nekin ovat tuontitavaraa.

Jenni Sahramaan mukaan on huomionarvoista, ettei kahta täysin identtisissä asuissa haudattua esihistoriallista vainajaa ole toistaiseksi Suomesta löytynyt.

– Kaikilla on ollut hieman erilaiset korut tai vaatteet. Tämä kertoo siitä, etteivät vaatteet todellakaan olleet mitään tusinatavaraa, vaan kaikki on valmistettu yksilöllisesti ja käsityönä.