Pommiuhkaukset lentokentille ovat kuohuttaneet Eurooppaa.
Tänään perjantaina pommiuhkauksia kohdistui ainakin kahdeksan maan lentoasemilta lähteviin lentoihin. Lisäksi uhkaus kohdistui irlantilaiseen ja bulgarialaiseen yleisradioyhtiöön ja Britannian Sky News-mediayhtiöön.
Torstaina uhkaukset häiritsivät ainakin 27 matkustajalentoa.
Italian lentoviranomaiset saivat torstaina sähköpostitse uhkausviestin, jonka oli allekirjoittanut ”Combattenti dello Stato Maschile” eli ”Miesten valtion taistelijat”.
Miesten valtio saattaa viitata samannimiseen venäläiseen rasistiseen, naisvihamieliseen ja homofobiseen verkostoon.
Varmuutta tästä ei kuitenkaan ole.
Näin matkustaja kuvasi, kuinka lentokone evakuoitiin pommiuhan takia Varsovassa Puolassa torstaina:
Tässä jutussa kerromme, millaisesta järjestöstä on kyse, ja kuinka sen perustaja on kommentoinut pommiuhkauksia.
Kysyimme myös Vaasan yliopiston työelämäprofessori Hanna Smithiltä, voiko Miesten valtiolla olla roolia pommiuhkauksissa. Smith on hybridiuhkien ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija.
Venäjällä kielletty järjestö, joka kannattaa Ukrainan sotaa
Miesten valtio -verkosto perustettiin Venäjällä vuonna 2016.
Se on toiminut etenkin verkossa Vkontakte ja Telegram-kanavilla, kertoo tutkivan journalismin verkosto Bellingcat.
Parhaimmillaan kanavilla on ollut noin 160 000 seuraajaa. Venäläismedia Interfaxin mukaan Miesten valtiolla oli 30 toimipistettä ympäri Venäjää ja noin 500 jäsentä.
Bellingcat arvioi vuonna 2021, että verkostolla on kymmeniä tuhansia jäseniä, jotka ”taistelevat kaikkea sitä vastaan, minkä he kokevat uhaksi Venäjälle.”
Verkoston jäsenet ovat lietsoneet väkivaltaa seksuaalivähemmistöjä, naisia ja ulkomaalaisia kohtaan.
Vuonna 2021 järjestön toiminta kiellettiin Venäjällä, ja se julistettiin äärijärjestöksi.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan Miesten valtio on tukenut sotaa lukemattomin alatyylisin ja ukrainalaisia herjaavin postauksin.
Verkostossa julkaisevat käyttävät myös uusnatseille tyypillisiä ilmaisuja, kertoo Bellingcat.
Viime kesäkuussa venäläismies tuomittiin Miesten valtion tukemisesta kahdeksi vuodeksi pakkotyöhön, kertoi Mediazona.
Miesten valtion perustaja on Vladislav Pozdnjakov. Oikeus tuomitsi hänet vuonna 2018 kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen naisiin kohdistuvan vihan lietsoimista, mutta tuomio kumottiin seuraavana vuonna.
Pozdnjakovin kerrotaan muuttaneen Venäjältä. Sen jälkeen hänen kerrotaan asuneen ainakin Puolassa.
Ei ole selvää, jatkuuko järjestön toiminta edelleen ja missä muodossa.
Sen nimissä on useita Telegram-kanavia, mutta verkosto voi käyttää myös muita nimityksiä, kuten Miesten legioona.
Perustaja kiistää Miesten valtion olevan pommiuhkausten takana
Torstai-iltana Pozdnjakov väitti Telegram-viestissään, että Miesten valtio -verkosto ei ole pommiuhkausten takana.
– Minulla ei ole ollut mitään yhteyttä Miesten valtioon vuoden 2019 jälkeen. Lisäksi vuodesta 2021 lähtien tätä liikettä ei ole ollut olemassakaan! Se on kadonnut kokonaan, Pozdnjakov kirjoitti.
Hänen mukaansa joku muu käyttää verkoston ”brändiä” ja ”ajaa omia etujaan”.
”Tällainen toiminta tulee jatkumaan varmasti”
Hybridiuhkien ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Hanna Smith ei pidä mahdottomana, että Miesten valtio todella olisi pommiuhkausten takana.
– Aika usein, kun puhutaan hybridiuhka-aktiviteeteista, niin niiden tekijät eivät ole suoraan valtiollisia toimijoita, vaan toimijoita, jotka haluavat olla mukana ikään kuin tukemassa jotakin valtiota, oli se sitten ideologian takia, rahan takia tai komentoketjun takia, Smith sanoo.
Se, että Miesten valtion perustaja on kiistänyt verkoston osuuden pommiuhkaan, ei vielä Smithin mukaan takaa sitä, ettei verkosto todella osallistunut siihen.
– Erilaiset toimijat, ryhmittymät ja järjestöt käyttävät erilaisia tilanteita omaksi hyödykseen, nostaakseen nimeään, saadakseen näkyvyyttä.
Smithin mielestä ei voida olla varmoja siitäkään, että juuri Miesten valtio olisi uhkausten taustalla.
Kuitenkin se, että uhkauksessa on mainittu nimenomaan Venäjälle kytkeytyvä toimija, viittaa Smithin mukaan siihen, että jäljet todella johtavat Venäjälle.
– Varmasti se, mitä nyt on tapahtunut, johtuu tavalla tai toisella Venäjästä, Smith sanoo.
Sitäkin Smith pitää varmana, että ”tällainen tihutyötoiminta tulee jatkumaan”.
Source: Yle · Lea Pakkanen, Risto Mattila
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira