Lyhyen aikavälin säästöt johtavat pitkän aikavälin kustannusten kasvuun. Suomessa on tehty ja tehdään uudistuksia, joiden vaikutukset kohdistuvat kasautuvasti lasten, nuorten ja perheiden psyykkistä hyvinvointia tukeviin palveluihin.
Sosiaalihuoltolain uudistus tarkoittaa satavuotiaan perheneuvolapalvelun romuttamista. Lakiesityksessä poistetaan vaatimus moniammatillisesta sosiaalityön, psykologian ja lääketieteen alan työstä. Tämän seurauksena lapsen psyykkiseen kehitykseen ja hyvinvointiin liittyviä arviointeja ei käytännössä voi tehdä perheneuvolassa, eikä korvaavaa palvelua ole tarjolla. Siksi oikea-aikaisen ja oikein kohdennetun tuen tarjoaminen vaarantuu.
Menetelmäkeskeisen terapiatakuun ongelmana on lasten ja nuorten kokonaisvaltaisen hoidon tarpeen arvioinnin jääminen puutteelliseksi. Lisäksi sen ulkopuolelle jää lähes kokonaan monia lieviä ja keskivaikeita ongelmia, joihin on olemassa tehokkaita ja lyhytkestoisia hoitomuotoja.
Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen hiljattain päättyneessä kilpailutuksessa ratkaisi sataprosenttisesti hinta. Päätös vaikuttaa puhe-, toiminta-, fysio- ja psykoterapioiden saatavuuteen ja laatuun. Vaikeasti oireilevien lasten ja nuorten kuntoutuksessa keskiössä pitäisi olla vaikuttavuus, ei euromäärä.
Yli 16-vuotiaiden nuorten osalta Kelan kuntoutuspsykoterapioiden korvaustasoa ei ole korotettu vuosikymmeneen, vaikka psykoterapioiden kustannukset ovat nousseet. Asiakkaalle maksettavaksi jäävä omavastuuosuus kasvaa entisestään. Tämä lisää eriarvoisuutta ja kaventaa pienituloisten mahdollisuuksia sitoutua kuntoutukseen.
Lapset, nuoret ja perheet kärsivät sote-järjestöihin kohdistuvista leikkauksista. Vaikutukset näkyvät vertaistuen, yhteisöllisten kohtaamispaikkojen ja matalan kynnyksen tuen vähenemisenä. Tätäkään palveluaukkoa hyvinvointialueet eivät pysty paikkaamaan. Keskustelussa huomiotta on jäänyt, että järjestöt tuottavat myös avoimesti käytettävissä olevaa materiaalia kansalaisille ja julkisen sektorin hyödynnettäväksi.
Edellä kuvatut säästöt ja uudistukset muodostavat kokonaisuuden, joka herättää meissä psykologeina syvää huolta sekä asiakkaidemme että yhteiskuntamme puolesta. Samaan aikaan kun hallitus laittaa miljoonia euroja Suomen puolustukseen, puolustukselle olennaista psyykkistä kantokykyä romutetaan. Jokainen päätös, joka heikentää lastemme mahdollisuuksia saada tarvitsemaansa tukea, heikentää pitkällä aikavälillä koko yhteiskunnan kestokykyä. Kyse ei ole pelkästään säästöistä vaan myös arvoista.
- Janette Ojaniemi
- Päivi Ervast
- Pirita Hämäläinen
- psykologeja
- Psykologiliiton lasten ja nuorten mielenterveystyön jaos
HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.
Source: Helsingin Sanomat
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira