Maat velkaantuvat lasten ja keskuspankkien kustannuksella

Maailma on alkanut elää lasten kustannuksella.

Maa toisensa jälkeen on hylännyt pyrkimyksen tasapainoiseen talouspolitiikkaan. Maat velkaantuvat kiihtyvään tahtiin, ja velan hinta nousee velkaantumisen myötä.

Maailman taloutta – yksityistä ja julkista yhteensä – voiteli rahoitusalan tutkimusyhteisön IIF:n alkuvuoden tilaston mukaan 365 000 miljardin dollarin velka. Pottia lihottavat erityisesti tekoäly- ja datakeskusinvestoinnit sekä Yhdysvaltain hallinnon taloudellinen piittaamattomuus ja osaamattomuus.

Julkisen velan jatkuva kasvu kertoo jotain murheellista demokratioista. Velkaantumisesta on tullut demokratioiden tapa vältellä nopeasti vaikuttavia kipeitä päätöksiä. Nykyisten sukupolvien, siis nykyisten äänestäjien, elämää ja talouskasvua pyritään vaivaamaan mahdollisimman vähän ikävillä leikkauksilla, verojen korotuksilla ja tasapainotuksilla.

Velkarasite on kuitenkin talouskasvun rasite tuleville sukupolville. Kaiken lisäksi laskut ovat kasvussa joka tapauksessa. Puolustukseen ja ilmastonmuutoksen vastaiseen kamppailuun kaivataan yhä suurempia summia. Ikääntyminenkin tuo lisää menoja julkiselle taloudelle ja kuristaa talouskasvua. Näitä menoja ei voi kutsua kasvua tuoviksi investoinneiksi tai niin yllättäviksi kuluiksi, että ongelmia pehmentävä velkaryyppy olisi perusteltavissa oleva poikkeus. Pandemian aikana otetut huikat ehkä olivatkin oikein. Kun ryyppy jää päälle ja velkaa käytetään kulutukseen, tilanne kertoo nykyisten ja entisten poliitikkojen heikkoudesta ja vastuuttomuudesta.

Valtioiden velkaantumista tarkkailevat ovat yleensä seuranneet kehitysmaita ja Etelä-Amerikkaa. Riskit ovatkin näissä maissa olleet suuria, ja velkakriisejä on nähty. Nykymaailmassa velkakriisit uhkaavat myös kehittyneitä talouksia. Eurokriisi oli näyttö tästä. Se osoitti, miten nopeasti kriisi voi levitä läntisillä rahoitusmarkkinoilla tiiviiden keskinäisriippuvuuksien verkossa, pankkikriisi ruokki julkisen talouden ongelmia ja päinvastoin. Lännessä tulipaloa on hyvin vaikea eristää.

Ranska on pahin kriisipesäke.

Yhdysvaltojen julkinen velka on laskentatavasta riippuen 120–145 prosenttia suhteessa bkt:hen ja vaje 8,5 prosenttia. Dollari on maailman reservivaluutta, ja maan talous kasvaa. Ei kuitenkaan niin nopeasti, että kehitys olisi Yhdysvalloillekaan vaaratonta. Suomessa korkoihin kuluu jo saman verran rahaa kuin koko työ- ja elinkeinoministeriön menoihin.

Euroopan pahin kriisipesäke on kuitenkin Ranska. Yhteisvaluutta ei toimi samalla tavalla pelastusrenkaana Ranskalle kuin dollari toimii Yhdysvalloille. Ranskan rasite ei ole velka sinänsä vaan yhdistelmä, jossa velkaantumiseen liittyy halvaantunut politiikka. Kansa ei suostu minkäänlaisiin säästötalkoisiin, joten politiikan molemmat äärilaidat lupaavat kansalaisille lisää etuuksia tulevien vaalien alla. Esimerkiksi käy vuosikymmenien mittainen pinnistys eläkeiän nostamiseksi. Urakka voi päätyä lopulta siihen, että eläkeikää lasketaan. Nykyiset mielenosoitukset aloittaneet nuoret ovat huolestuneita koulutuksestaan, mutta he saattavat tulla nostaneeksi toiminnallaan valtaan äärireunoja ja saavat vaivansa palkaksi kasvavan laskun Ranskan velasta, mikä tarjoaa yhä vähemmän liikkumatilaa tuleville päättäjille korjata koulutusta.

Euroopan pelasti eurokriisistä Euroopan keskuspankki. Pankki hokee, että kaikki on edelleen Ranskalla omissa käsissään. Ongelma on se, että maan päättäjät eivät halua käsiään käyttää.

Jos sijoittajien luottamus Ranskaan romahtaa, tekoäly-yhtiöt imevät velan rahoitusmarkkinoilta ja Ranskan jo nousseet korot karkaavat pilviin, Ranska vaatii EKP:tä apuun. EKP joutuu vaikean valinnan eteen. Sen on varjeltava uskottavuuttaan ja varottava joutumasta vastuuttoman talouspolitiikan viimekätiseksi rahoittajaksi.

Hallitusten haluttomuus tehdä vaikeita päätöksiä voi siirtää vastuuta sekä tuleville sukupolville että keskuspankeille. Kummatkin vastuunsiirrot kertovat moraalikadosta.