Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Jos haluat löytää alan, jolla riittää töitä ja jossa tienaa mukavasti heti valmistumisen jälkeen – mikä olisi hyvä valinta? Ja kun ala on valittu, missä koulussa tutkinto kannattaa suorittaa?

Tässä artikkelissa käymme läpi ammattikorkeakoulu- ja yliopistotutkintoja, jotka näyttävät takaavan parhaat tulot ja työllisyyden. Kerromme myös, minkä tutkinnon suorittaneiden joukossa on eniten työttömiä.

Pohjana on Tilastokeskuksen aineisto vuonna 2023 valmistuneista. Kerromme, mitä heille kuului vuosi tutkinnon suorittamisen jälkeen. Näet myös koulukohtaiset erot.

Kun valitset alla olevasta koneesta kiinnostavan alan ja tutkinnon, näet miten sen suorittaneet ovat pärjänneet.

Huomioi, että tulo ei ole sama asia kuin palkka. Työllisten tuloista on vähennetty verot ja sosiaaliturvamaksut, mutta mukaan lasketaan esimerkiksi osinkotulot ja etuudet.

Tutkintokoneen jälkeen lähdemme Kotkaan.

Listakärjessä lääkäreitä ja yllättäviä AMK-aloja

Kun haemme yllä olevasta koneesta tutkintoja ja ammatteja, joilla pääsee kiinni mukavaan elintasoon pian valmistumisen jälkeen, kärki ei tuota suurta yllätystä.

Lääkärit, hammaslääkärit ja eläinlääkärit ovat tuloineen muiden edellä – riippumatta siitä, missä koulussa tutkinnot on suoritettu.

Heti lääkäreiden jälkeen tulee kuitenkin yllätys. Merenkulun AMK-insinöörin tutkinto nousi listalle heti lääkärien perään. Ja aivan lähituntumassa ovat merikapteenit.

Hyvä palkka, pitkiä jaksoja poissa kotoa

Yllä oleva lista on yllättävä, pidetäänhän esimerkiksi kauppatieteiden maisterin tai tietotekniikan diplomi-insinöörin tutkintoja hyvin tavoiteltavina.

Työuran alussa moni AMK-tutkinto saattaa kuitenkin tuoda paremman mediaanitulon.

Lähdimme Kotkaan kysymään merenkulun opiskelijoilta, mistä on kyse.

– Paljon siitä maksetaan, että ei päästä kotiin joka päivä – ja ollaan vaikka neljä viikkoa putkeen töissä, sanoo laivatekniikan insinööriopiskelija Toivo Partiainen.

Jos arvioidaan tulolistan kärjessä olevia amk-aloja, sieltä löytyy aloja, joissa tehdään rankkaa vuorotyötä ja toimitaan haastavissa oloissa – kuten hälytystehtävissä, vankiloissa tai merillä. Näissä tehtävissä tilipussia lihottavat monenlaiset vuorotyöhön ja olosuhteisiin liittyvät lisät.

Merityössä ei päästä illaksi kotiin. Sen vastapainoksi ansiotaso on hyvä.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun logistiikan ja merenkulun koulutusjohtaja Olli-Pekka Brunila kertoo, että alalle on ollut viime aikoina ennätysmäärä hakijoita.

– Tällä amk-tutkinnolla on mahdollisuus päästä yli 5 000 euron kuukausipalkkaan. Selkeästi on nuoriso huomannut, että merenkulkualalle kannattaa hakea ja täällä on töitä.

Alla olevalla videolla Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijat kertovat merenkulun parhaista puolista.

Merenkulun opiskelijat kertovat alan parhaista puolista.

Mikä selittää tulohaitaria?

Ylen tutkintokone kertoo, että saman tutkinnon suorittaneiden tuloissa voi olla merkittäviä eroja oppilaitoksesta riippuen.

Esimerkiksi Lapin ammattikorkeakoulusta valmistuneiden tietojenkäsittelyn tradenomien mediaanitulo oli vuosi valmistumisen jälkeen peräti 935 euroa korkeampi kuin Jyväskylän ammattikorkeakoulusta valmistuneiden.

Aalto-yliopiston tietoliikennetekniikan diplomi-insinöörin tulot ovat 800 euroa suuremmat kuin Oulun yliopistosta valmistuneen.

Koulujen vertailussa on kuitenkin syytä olla varovainen. Samannimisissä tutkinnoissa voi olla eroja, joita pelkkä nimike ei kerro. Esimerkiksi Lapissa suuri osa tietojenkäsittelyn tradenomiopiskelijoista opiskeli työn ohessa verkko- ja monimuoto-opintoina, kun taas Jyväskylässä opiskeltiin yksinomaan päivällä.

Ei ole ihme, että valmiiksi työelämässä ollut joukko tienasi enemmän kuin ne, jotka vasta aloittelivat työuraansa.

Opiskelumuodon lisäksi eroja selittävät monen tutkinnon kohdalla todennäköisesti myös alueelliset tekijät – suuri työvoiman kysyntä voi nostaa lähikoulusta valmistuneiden palkkatasoa.

Toisinaan tietyllä oppilaitoksella on työmarkkinoilla yksinkertaisesti muita vahvempi maine. Se voi perustua esimerkiksi siihen, että koulusta on tullut kovia osaajia - tai kouluun on ollut hyvin vaikeaa päästä opiskelemaan.

Suurimman työttömyyden tutkinnot...

Unelma-alaa voi päästä opiskelemaan, mutta unelmatyöpaikkaa tutkinto ei välttämättä takaa.

Tilastokeskuksen aineiston mukaan vuonna 2023 Suomessa suoritettiin 173 erilaista AMK- ja maisteritutkintoa, joista on saatavilla tiedot sekä tuloista että työllisyydestä.

Niiden joukossa on 14 sellaista tutkintoa, joiden suorittajista yli viidennes oli vuoden kuluttua työttöminä.

Tällaiselle uralle suuntautuvan kannattaa valmistautua siihen, että työpaikan saamiseksi joutuu tekemään paljon töitä.

Heikosti tai ainakin hitaasti työllistäviä tutkintoja löytyi ennen kaikkea humanistisilta ja taidealoilta. Seuraavien tutkintojen suorittajista useampi kuin joka viides oli vuoden kuluttua työtön.

... ja pienimmän työttömyyden tutkinnot

Opiskelu kuitenkin kannattaa lähes aina. Korkeakouluista valmistui vuonna 2023 yhteensä noin 60 000 opiskelijaa, ja heistä oli vuoden kuluttua työttömänä vain noin 3 300 henkilöä.

Parhaiten työllistyneiden joukossa oli runsaasti terveyden ja hyvinvoinnin sekä opetus- ja viranomaisalan tutkintoja. Myös teknologia-alalta erottuu useita matalan työttömyyden koulutuksia.

Alla olevassa listauksessa ovat ne amk- ja maisteritutkinnot, joiden suorittajista enintään kaksi prosenttia oli vuosi valmistumisen jälkeen ilman työtä. Valmistuneiden määrällä mitattuna suurimpia aloja olivat sairaanhoitaja, lääketieteen lisensiaatti, poliisi, psykologian maisteri ja kätilö.

Myös pienten alojen täsmäosaajille riitti kysyntää. Pienimmän työttömyyden joukkoon mahtuu useita erityisaloja, kuten meteorologia, optometria ja logopedia.

Merikapteeniopiskelija Matti Hämäläinen istuu tuolilla laivan 3D-komentosiltasimulaattorissa.
Lähikuvassa laivan ohjaus- ja hallintapulpetti. Taustalla tutkakuva monitorissa. 3D-komentosiltasimulaattori.
Avara, monikerroksinen tila Kaakois-Suomen ammattikorkeakoulussa.
Henkilökuvassa Luukas Räisänen, opiskelija, merenkulun sähkötekniikka. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu.
Kosketusnäyttöpaneeleja rivissä laivan voimalasimulaattorissa.
Kolme eri huonetta, joissa on 3D-konehuonesimulaattori Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

Pelastusalan päällystö on yllättäjä

Vuonna 2023 pelastusalan päällystötutkinnon suoritti 26 henkilöä. Kuten yllä oleva kuva todistaa, heistä yksikään ei ollut vuosi valmistumisen jälkeen työttömänä.

Tätä selittää Pelastusopiston koulutuspäällikkö Kirmo Savolaisen mukaan se, että koulutuspaikkojen määrää säädellään todellisen tarpeen mukaan:

– Meillä ei ylikouluteta.

Savolaisen mukaan tutkinnon suorittaneille on kysyntää, kun väkeä eläköityy ja varautumisen merkitys kasvaa. Hyvinvointialueiden heikko talous voi kuitenkin tuoda epävarmuutta.

Työllisyyden ohella tutkinto sijoittui Ylen tutkintokoneessa korkealle myös aiemmin näyttämässämme mediaanitulojen vertailussa. Savolaisen mukaan alalla on selkeä palkkahierarkia: kun palomiehellä on tietty peruspalkka, alipäällystöllä se on korkeampi ja päällystöllä vielä sitäkin suurempi.

– Toinen tekijä on se, että moni tekee jatkuvaa vuorotyötä, ja tavallista päivätyötä tekevilläkin voi olla päivystysviikkoja. Se nostaa alan ansiotasoa.

Päällystötutkinnon suorittaneet työskentelevät usein pelastuslaitoksilla tulipalojen, liikenneonnettomuuksien ja muiden hälytystilanteiden johtotehtävissä. Osa sijoittuu asiantuntijoiksi, kuten palotarkastajiksi ja valmiuspäälliköiksi, ja osa suuntautuu muualle turvallisuusalalle.

Monella opiskelijalla on pohjalla jo aiempaa työkokemusta.

– Aika harva tulee tänne suoraan lukiosta, vaikka se on kyllä täysin mahdollista, Savolainen sanoo.

Monipuolinen ammatti. ”Kapteenin ja käytännössä kaikkien perämiesten täytyy osata toimia missä tahansa tilanteessa laivalla. Jos ollaan vaikka Atlantilla, sinne ei tule apu kovin nopeasti”, Siiri Kivistö kuvaa. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Raha ei ratkaissut

Merikapteenin ammattiin tullaan monenlaisista taustoista. Martti Hämäläinen on elänyt elämänsä Kotkassa ja liikkunut vesillä pienestä pitäen.

Espoolaisella Siiri Kivistöllä sen sijaan ei ollut oikeastaan lainkaan henkilökohtaista suhdetta mereen – lukioikäisenä häntä kiinnosti opettajan ammatti.

– Yhteishaun viime metreillä ajattelin kuitenkin, että mitä jos ei sittenkään. Opettajan työ on aika raskasta, eikä palkkakaan ole erityisen hyvä, hän sanoo.

Merillä tienaa hyvin. Raha ei kuitenkaan ole ensimmäinen asia, Hämäläinen ja Kivistö nostavat esiin. He puhuvat ainutlaatuisista työyhteisöistä, merikapteenin työn vastuusta ja monipuolisuudesta – sekä tietysti työn kansainvälisyydestä.

Ympärillä on huoneen kokoinen simulaattori, jonka ikkunoista näkyvät espanjalaisen sataman laiturit.

Alla olevalla videolta opiskelijat harjoittelevat Wärtsilän simulaattoreilla niin komentosillalla kuin konehuoneessakin.

Kirjoita kun lukee, ei välttämättä tiedä kaikkea, sanoo simulaattoria esittelevä laivatekniikan insinööriopiskelija Toivo Partiainen.

Source: Yle · Juha-Matti Mäntylä, Katja Wallenius, Samuli Huttunen, Esa Syväkuru

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira