Luontokato nousee ilmastohuolen rinnalle

Suurvaltakilpailu näkyy myös ilmastopolitiikassa, sillä fossiilisista polttoaineista ja varsinkin niiden hinnasta on tullut keskeinen turvallisuus- ja kilpailukykykysymys. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja sen jälkeen vielä Iranin sota ovat lisänneet kiinnostusta uusiutuvaan energiaan ja ydinvoimaan.

Ilmastokin kiittää siitä, että Eurooppa sähköistää talouttaan. Se on vähentänyt riippuvuuttaan venäläisestä öljystä ja kaasusta ja korvannut fossiilisia polttoaineita yhä enemmän tuuli-, aurinko- ja ydinvoimalla tuotetulla sähköllä. Sähköistyvän talouden tarvitsemaa teknologiaa ja tuotantoketjuja hallitsee kuitenkin Kiina. Eurooppa tasapainoileekin kiinalaisen teknologian kanssa. Se on halpaa ja nopeuttaa sähköistymistä, mutta sitoo yritykset Kiinaan. Liian kova protektionismi kuitenkin nostaisi vihreän siirtymän hintaa.

Osa sähkön kysynnän kasvusta on aivan uutta sähköntarvetta. Tekoäly ja pilvipalvelut lisäävät datakeskusten sähkönkulutusta. Samaan aikaan liikenteessä ja teollisuudessa korvataan fossiilisia polttoaineita puhtaammalla energialla. Maailma sähköistyy sitä vauhtia, että sähköstä on paikoin pula. Suomelle halpa sähkö on ollut kilpailuetu.

Puhtaasti tehty sähköistyminen on keskeinen ilmastopäästöjen vähennystoimi, mutta kilpailu sähköistyvän talouden tarvitsemista luonnonvaroista vaikeuttaa luontokadon torjumista.

Suomalaiset seuraavat, miten Googlen datakeskustyönmaan alta kaadetaan Muhoksella metsää ja miten hakkuualueilta valuu mutavesiä Oulujokeen. Suomen päättäjiltä valuu hukkaan aikaa, joka pitäisi käyttää sen ratkaisemiseen, millä ehdoilla uutta sähköistä taloutta rakennetaan.

Sama tavoitteiden ja päätösten levenevä kuilu leimaa kansainvälistä luonto- ja ilmastopolitiikkaa. Ristiriita puskee otsikoihin tulevina viikkoina YK:n luontokokouksesta Armenian Jerevanista ja sen jälkeen YK:n ilmastokokouksesta Turkin Antalyasta. Molemmissa kiistellään siitä, miten taloutta ja luonnonvarojen käyttöä pitää muuttaa maailman maiden yhdessä sopimien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Ilmastokokouksen tämänvuotinen isäntämaa Turkki on nostanut sähköistymisen yhdeksi kokouksen päätavoitteista. Se esittää, että maat sitoutuisivat nostamaan sähkön osuuden maailman energiankulutuksesta nykyisestä runsaasta 20 prosentista 35 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä.

Luontokadon torjuntaan liittyy paljon taloushyötyjä.

Nyt syntyy jako fossiilisiin polttoaineisiin nojaavien hiilimaiden ja sähköistymisestä hyötyvien maiden välille. Se ei noudata vanhoja geopoliittisia jakolinjoja, vaan muuttaa niitä. Puhdas energia on niin kilpailukykyistä, että myös Persianlahden öljymahdit Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit yrittävät turvata vaikutusvaltansa sähköistyvässä maailmassa.

Luontopolitiikassa talouden logiikka on kuitenkin vielä ilmastopolitiikkaakin ristiriitaisempi. Ilmastolle hyödylliset investoinnit voivat lisätä luonnonvarojen käyttöä ja luontokatoa.

Sähköistymisen ja vihreän siirtymän onnistumista ei ratkaista vain investointien määrällä. Sähköistyminen ei myöskään mitenkään automaattisesti tarkoita luontokadon kiihtymistä. Ratkaisevaa on, miten datakeskukset, sähköverkot, kaivokset ja muu infrastruktuuri sijoitetaan ja millaisin ehdoin ne rakennetaan.

Tavoitteista on syytä sopia myös kaikkien maiden kesken YK-tasolla. Keinoista päätetään kuitenkin suurelta osin kansallisesti.

Investointien luontohaitat on sisällytettävä niiden kustannuksiin, jotta yrityksille olisi kannattavampaa välttää luonnon tuhoamista kuin maksaa sen seurauksista. Maatalous- ja metsätaloustukia voidaan suunnata niin, että ne palkitsevat esimerkiksi maaperän parantamisesta, vesistökuormituksen vähentämisestä ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta. EU:n maatalouspolitiikka on tässä keskeinen väline.

Muhoksella nähdään, miten nopeasti sähköisen talouden hyödyt ja paikalliset ympäristöhaitat voivat joutua vastakkain. Kansalaiset eivät ole mitään sivustakatsojia, vaan heillä on oikeus vaatia päätöksiltä tuloksia ja oikeudenmukaisuutta.