Neljännes maailman 11–17-vuotiaista ei harrasta liikuntaa käytännössä ollenkaan, kertoi Maailman terveysjärjestö WHO keskiviikkona.

Järjestö on huolissaan ja muistuttaa, että liikkumattomuus lisää merkittävästi riskiä sydänsairauksille, kakkostyypin diabetekselle sekä joillekin syöville.

Maailman nuorista neljännes ei raportoi yhtäkään aktiivista päivää edellisen viikon aikana, WHO sanoo. Aktiivisen päivän vähimmäis­määritelmä on tunti ainakin kohtalaisen fyysistä liikuntaa.

Toisin sanoen noin 240 miljoonaa 11–17-vuotiasta ei liiku viikkotasolla lainkaan.

WHO:n mukaan nuoret raportoivat olevansa keskimäärin aktiivisia 2,7 päivänä viikossa. Vain 14 prosenttia sanoi harrastavansa vähintään tunnin liikuntaa joka päivä.

WHO:n rahoittama tutkimus aiheesta on julkaistu The Lancet Global Health -julkaisussa. Tiedot pohjautuvat kyselytutkimuksiin 140 maasta. Tutkimuksen kokonaistulosten tasolla puhutaan arvioista muun muassa siksi, ettei kaikkialta maailmasta ole saatavilla yhtä hyvää dataa nuorten liikkumisesta.

Suomalaisille tutkimuksessa on kuitenkin myös positiivisia uutisia. Suomalaisnuoret ovat sen mukaan näet yksiä aktiivisimmista liikkujista.

Keskimäärin suomalaiset 11–17-vuotiaat liikkuivat viime vuonna omien arvioidensa mukaan vähintään tunnin 4,8 päivänä viikossa. Tällä lukemalla suomalaisnuoret saivat tutkimuksessa aktiivisten liikkujoiden leiman. Samoissa keskiarvoissa Suomen kanssa pyörivät Serbia, Kanada, Irlanti ja Kazakstan.

Suomalaisnuorista noin 28 prosenttia sanoi liikkuvansa joka päivä. Vain noin kaksi prosenttia vastasi, ettei liiku viikossa ollenkaan.

Liikkumissuosituksen mukaan 7–17-vuotiaiden lasten ja nuorten tulisi liikkua tunnin verran joka päivä. Vaikka suomalaiset lapset ja nuoret liikkuvat siis kansainvälisesti verrattuna aktiivisesti, vain noin neljännes pääsee tavoitteeseen.

Suomessa lasten ja nuorten liikkumista mitataan ainakin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koulu­terveys­kyselyssä. Siitä suomalaisnuorten vastaukset ovat todennäköisesti kansainväliseen tutkimukseen päätyneetkin.

WHO:n mukaan tulokset ovat pysyneet lähes yhtä huolestuttavina viimeiset 15 vuotta.

”Maailma ei ole 15 vuodessa edistynyt lähes ollenkaan nuorten aktivoimisessa, ja tytöt jätetään kaikista pahiten jälkeen”, sanoi WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus tiedotteessa AFP:n mukaan.

Pojat liikkuvat tyttöjä enemmän lähes joka puolella maapalloa. Arvion mukaan 28 prosenttia tytöistä ei liiku ollenkaan, kun poikien kohdalla luku on 22 prosenttia. Tytöistä joka päivä liikkuu 11 prosenttia, pojista 17.

”Ratkaisu ei ole vaatia nuoria yrittämään kovemmin. Sen sijaan tulisi rakentaa kouluja, katuja ja yhteisöjä, joissa liikkuminen, pelaaminen ja aktiviinen oleminen on turvallista, helppoa ja normaalia”, pääjohtaja paalutti tiedotteessa.

Erilaisten ruutujen yleisyys niin kouluissa kuin kodeissa voi laskea intoa liikkua, WHO uskoo.

Source: Helsingin Sanomat · Julius Numminen HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira