Lapsiperheet | Anna Laineen arki pyörii ystävien avulla

Jos työkalenteriin ilmestyy yllättäen varhainen aamukokous, joku helsinkiläisen Anna Laineen ystävistä tulee hätiin ja vie ekaluokkalaisen Alina-tyttären kouluun.

Ystävien apu on osoittautunut kullanarvoiseksi arjessa, jota Laine pyörittää yksin.

Suomessa turvaverkkoja on totuttu ajattelemaan perhekeskeisesti, mitä ne usein ovatkin. Tyypillisesti lastenhoidossa auttavat sukulaiset, eniten isovanhemmat.

Jos suvustaan asuu kaukana, uhkana on, että jää vaille lapsiperheen kaipaamaa tukea. Kaupungistumisen vuoksi tilanne koskee isoa joukkoa.

Laineen vanhemmat ja suurin osa suvusta asuvat Hämeenlinnassa. Hekin tarjoavat apuaan aktiivisesti, mutta on hyvä, että arjen tukea löytyy myös läheltä.

Laine on saanut apua arjen järjestämiseen myös lapsen päiväkoti- ja koulukavereiden vanhemmilta. Vanhempien yhteisessä Whatsapp-ryhmässä järjestetään esimerkiksi koulukyytejä, jos jollekulle tulee yllättävä meno.

Oli kyse läheisistä ystävistä tai tutuista, avun pyytäminen ei ollut aluksi helppoa. Laineella ja Alinan isällä on yhteishuoltajuus, mutta Laine kuvailee itseään arjen yksinhuoltajaksi. Lapsi viettää joka toisen viikonlopun isällään.

Liikkuvia osia oli yksinkertaisesti liikaa. Oli pakko opetella pyytämään apua.

Onneksi ihmiset pitävät auttamisesta ja siitä, että saavat kokea itsensä hyödylliseksi. Sen ymmärtäminen on ollut Laineelle silmiä avaavaa.

”Pyynnöt eivät ole ikinä massiivisia, mutta jos joku vaikka vie lapsen kouluun, sillä on valtava merkitys omassa palapelissä.”

Laine kokee, että päiväkodin ja koulun kautta muihin vanhempiin voi tutustua matalalla kynnyksellä. Laine on saanut myös heiltä apua arjen järjestämisessä. Kuva: Mika Ranta / HS

Laine saattaa esimerkiksi pyytää ystäviään ottamaan lapsen arki-iltaisin pariksi tunniksi hoiviinsa, jotta voi kirjoittaa viestintäkonsultin työnsä ohessa kirjaa. Joskus hän käy sillä välin teatterissa. Järjestely mahdollistaa Laineelle sen, että voi välillä tehdä muutakin kuin töitä ja olla vanhempi.

Nyt tuki on entistäkin lähempänä. Reilu viikko sitten Laine tyttärineen muutti samaan taloon kahden läheisen ja pitkäikäisen ystävänsä kanssa.

”Tuntuu ihanalta, että lapsi voi juosta pihan poikki turvallisen aikuisen luo.”

Ystävien omat lapset ovat jo teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia. Kun he olivat pieniä, Laineella ei vielä ollut omaa lasta ja roolit olivat käänteiset. Hän on yhä ystäviensä lasten kanssa tiiviisti tekemisissä.

On melko poikkeuksellista, että lastenhoidossa auttaisivat pääasiassa muut kuin sukulaiset, sanoo sosiaalitieteiden professori Antti Tanskanen. Väestöntutkimuslaitoksella ja Turun yliopistossa työskentelevä Tanskanen on keskittynyt erityisesti perhe- ja sukulaisuussuhteisiin.

Vaikka Suomessa on kansainvälisesti vertailtuna hyvät päivähoitopalvelut, kaikki tarvitsevat epävirallista tukiverkkoa ainakin joskus, Tanskanen toteaa.

Tanskanen pitää lähellä asuvien sukulaisten puuttumista isona eriarvoisuustekijänä, josta keskustellaan verrattain vähän. Ystävien suurempi määrä tukiverkostoissa voisi tarjota monia hyötyjä.

Miksi tällaiset järjestelyt eivät sitten ole yleisempiä?

Muissa arjen käytännön asioissa ystävät ovat monelle merkittävä avunlähde, selvisi Tanskasen tuoreessa tutkimuksessa. Lapsenhoidossa tilanne on kuitenkin toinen.

Kärjistetysti voi sanoa, että jos suomalainen kaipaa muuttoapua, soitetaan ystäville. Jos lapselle tarvitaan hoitaja, soi sukulaisen puhelin.

Lapsesta huolehtiminen on vaativaa ja vastuullista. Sellaista palvelusta ei ehkä kehdata pyytää ystävältä, Tanskanen arvelee.

Ystäviltä saadun avun tiedetään olevan luonteeltaan usein vastavuoroisempaa kuin sukulaisten. Jos ystäväpiiriin tukeutuminen tuntuu vaikealta, Tanskanen neuvoo lähestymään asiaa nimenomaan vastavuoroisuuden kautta. Avun pyytämisen sijaan voi tarjoutua esimerkiksi ensin itse ottamaan ystävän lapsen hoitoon.

Eräs Laineen ystävistä tiesi, että tulossa oli kuoroleiri, jolle Laine osallistuisi mielellään. Tämä ehdotti, että lapsi voisi tulla heille hoitoon päiväksi, niin heidän lapsensa voivat tehdä jotain hauskaa yhdessä. Kuva: Mika Ranta / HS

Ainakin Laineen tapauksessa käytännön apua merkittävämpää on kuitenkin tukiverkon tuoma turvan tunne. Vaikeinakin hetkinä Laine tietää, että hänellä on jotain, mihin nojata.

”Tukiverkkohan on parhaimmillaan silloin, kun sen tiedostaa olevan koko ajan siinä.”