Hallitus esittää, että vapaa-ajankalastajat eivät enää saisi myydä pyytämäänsä kalaa edes pieniä määriä suoraan kuluttajille. Käytännössä yhdenkin kalan myyminen voisi johtaa sakkorangaistukseen.

”Jos rikkoo myyntikieltoa, siitä voidaan tuomita kalastusrikkomuksesta sakkorangaistus”, selventää neuvotteleva virkamies Roni Selén.

Nykyisellään sisävesillä kalastavat voivat myydä satunnaisesti vähäisen määrän saalistaan esimerkiksi naapureille tai muille kuluttajille, mutta eivät kauppaan tai ravintolaan. Niihin myyvän tulee rekisteröityä kaupalliseksi kalastajaksi.

Tällä hetkellä vähäiseksi määräksi katsotaan sata kiloa perkaamatonta kalaa vuodessa. Jatkossa yhdenkin kalan myynti olisi sallittua vain rekisteröityneille kaupallisille kalastajille.

Rekisteröitymismaksu on 71 euroa.

”Haluamme, että kaikki myyjät rekisteröityvät”, Selén sanoo.

Muutoksen taustalla on hänen mukaansa huoli kalastuksen harmaasta taloudesta.

Laki sai alkunsa laajasta yhteisaloitteesta, jossa olivat mukana käytännössä kaikki kalastusalan järjestöt, suurimmat luonnonsuojelujärjestöt ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK). Kalasaaliin myyntitoiminta etenkin sosiaalisessa mediassa on kasvanut merkittävästi, Selén kertoo.

Myynti ei ole enää ollut sen mukaista, millaiseksi se alunperin laissa tarkoitettiin, kun se säädettiin.

Vuonna 2016 lakiin säädettiin sellaiset reunaehdot, että nykyisen kaltainen myynti on mahdollista. Nyt kaupankäynti on kuitenkin levinnyt, ja siihen halutaan puuttua.

Merialueella vapaa-ajankalastajien saaliin myynti on kielletty EU:n valvonta-asetuksen nojalla.

Tämä on itsessään vaikeuttanut valvontaa, koska osa kalalajeista voi elää niin makeassa vedessä kuin Itämeren murtovedessä, jossa makea ja suolainen vesi sekoittuvat. Sielläkin valtaosa vapaa-ajankalastajien saalislajeista on Selénin mukaan makean veden lajeja: haukia, kuhia ja ahvenia.

”Ei kukaan niistä pysty ulkoisesti päättelemään, onko kala kalastettu järvestä vai merestä”, hän sanoo.

Uudistuksen jälkeen kalan myyntiin sovellettaisiin samoja periaatteita riippumatta siitä, onko kala pyydetty merestä vai sisävedestä.

Ravuille linja ei olisi näin tiukka – vapaa-ajankalastajat saisivat yhä myydä satunnaisesti vähäisen määrän pyytämiään rapuja suoraan kuluttajille. Korkeintaan 300 rapua vuodessa katsotaan vähäiseksi määräksi.

Järjestöjen alkuperäisessä aloitteessa myyntikielto koski Selénin mukaan sekä kaloja että rapuja.

”Tässä poliittisessa käsittelyssä ratkaisu oli, että vain kalat jäivät.”

Suomessa on kaksi rapulajia: jokirapu ja täplärapu, joista jälkimmäinen on haitallinen vieraslaji. Selénin mukaan oletettavin syy siihen, että rapuja saa myydä vähäisesti on se, että myyntimahdollisuuden säilyttäminen auttaisi täpläravun poistamisessa.

Hallitus antoi esityksen eduskunnalle viime torstaina. Sen käsittely on määrä aloittaa keskiviikkona.

Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2027 alussa, mikäli eduskunta hyväksyy sen.

Source: Helsingin Sanomat · Mira Kokko HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira