Koulu

Suomessa ei tarvita yhtenäisiä kansallisia kokeita, vaan opettajat voivat itse parantaa arviointia.

Lukijan mielipide

Kirjoitus on Helsingin Sanomien lukijan mielipide.

11:45

Yhtenäiset kansalliset kokeet eivät ole Suomessa tarpeellisia. Opettajat voivat aloittaa objektiivisemman arvioinnin vaikka heti. Se voidaan aloittaa niin, että sosiaalisesti taitaville ja oppitunnilla aktiivisille oppilaille ei enää anneta parempaa numeroa niin sanotun tuntiaktiivisuuden perusteella. Numerot todistuksiin tulee antaa pelkästään sillä perusteella, mitä oppilas todellisuudessa osaa.

Tuntiaktiivisuuden mittaaminen ja niin sanottu kannustava arviointi ovat sudenkuoppia, joihin on helppo pudota. Ne ovat reilun kohtelun vastakohta. On kivaa antaa oppilaalle positiivista palautetta siitä, että hänen käyttäytymisensä miellyttää, mutta seuraava opettaja ihmettelee, miksi oppilas ei osaa niin hyvin kuin annettu numero edellyttää. Sen jälkeen puolestaan oppilas vanhempineen ihmettelee, miksi lapsi sai tänä vuonna niin huonon todistuksen.

Tuntiaktiivisuutta ei pitäisi käyttää ollenkaan arvioinnin kriteerinä. Ensinnäkin se on subjektiivisen arvioinnin huippu. Toiseksi Pisa-kokeissa ja toisen asteen opintojen hakuvaiheessa, ylioppilaskirjoituksista puhumattakaan, ei hyvällä käytöksellä tai tuntiaktiivisuudella tee yhtään mitään.

Opettajien ja koulujen välistä arviointia voidaan yhtenäistää myös sopimalla kokeiden arviointiin yhteiset kriteerit. Opettajat käyttävät koearvosanoja antaessaan niin sanottua prosenttitaulukkoa. Voisimme sopia valtakunnallisesti, mitä prosenttitaulukkoa kokeissa käytetään missäkin oppiaineessa ja milläkin luokka-asteella. Arviointi muuttuisi saman tien tasa-arvoisemmaksi.

Liian moni kuudes- ja seitsemäsluokkalainen joutuu huomaamaan, että hänen aiemmin saamansa todistusnumerot ovat olleet liian hyviä kannustavan arvioinnin takia. Karu totuus paljastuu, kun yläkoulussa arviointi on tiukempaa kuin alakoulussa ja lukiossa tiukempaa kuin yläkoulussa.

Kun korjaamme nämä kaksi epäkohtaa oppilasarvioinnissa, olemme jo huomattavasti lähempänä tasapuolista ja objektiivista arviointia koko valtakunnassa.

  • Aki Vehkaoja
  • luokanopettaja, Oulu

HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.


Artikkeliin liittyvää

Luitko jo nämä?

Source: Helsingin Sanomat

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira