Koulu | Koulua ohjataan tiedolla, jota ei ole

Koulu

Koulusta kerättävä tieto on luonteeltaan hallinnollista kirjanpitoa, joka ei juuri auta koulun ymmärtämisessä tai kehittämisessä.

Lukijan mielipide

Kirjoitus on Helsingin Sanomien lukijan mielipide.

10:15

Pisa-tulokset käynnistivät jälleen vilkkaan keskustelun suomalaisen koulun tilasta. Vahvimpia lausuntoja koulun muutostarpeesta antavat poliitikot, vaikka asiantuntijuus löytyy oppilaitoksista ja alan tutkijoilta. Keskustelu syistä ja ratkaisuista muistuttaa mustetahran tulkintaa.

Kansainväliset vertailut kertovat, että jokin on vialla, mutta niistä ei voi suoraan päätellä syitä tai ratkaisuja ongelmiin. Siihen tarvittaisiin kansallista tutkittua tietoa suomalaisesta koulusta. Sitä on meillä hämmentävän vähän.

Koulusta kerättävä tieto on luonteeltaan hallinnollista kirjanpitoa, joka ei juurikaan auta koulun ymmärtämisessä tai kehittämisessä. Esimerkkinä kerättävän tiedon rajoituksista voi nostaa oppimisen tuen. Vanhoista tuen päätöksistä voimme todeta, että tukea saavien oppilaiden osuus on kasvanut. Nykyinen valtakunnallinen tilastotieto ei kuitenkaan kerro kattavasti, millaisia tuen tarpeet ovat, miten ne ovat yhteiskunnan muutosten vuoksi muuttuneet, millaista tukea kouluissa oikeasti pystytään tarjoamaan tai mitä sillä saavutetaan. Tätä tietovajetta eivät tasokokeet ratkaise.

Suomalainen koulutuspolitiikka nojaa koulutuksen järjestäjien autonomiaan. Valtio pyrkii ohjaamaan koulutuksen järjestäjiä lainsäädännön lisäksi pääosin tiedolla tiukan normituksen sijaan. Malli on hyvä, mutta edellyttää, että toimintaa ohjaavaa tietoa on tarjolla. Suomessa tällaista tietopohjaa ei ole järjestelmällisesti rakennettu.

Tietovajeella on seurauksensa. Kun koulutuksen kehittäminen ei voi nojautua tietoon tunnistetuista ongelmista ja tarpeista, se painottuu hallinnollisiin rakenteisiin ja ohjeistuksiin. Uudistukset, jotka eivät perustu tutkittuun tietoon, tuntuvat tempoilevilta. Elokuussa 2025 voimaan tullut oppimisen tuen uudistus valmisteltiin ja toimeenpantiin vauhdilla, eikä koulutuksen järjestäjiä ehditty kunnolla kouluttaa uudistuksen toimeenpanoon. Keskustelu uudistuksesta on sen jälkeen pyörinyt pitkälti lain tulkintojen ympärillä.

Se, miten lapsi oppii ja millaista tukea hän tarvitsee, ei muutu lakiuudistuksilla. Ammattilaiset kouluissa kaipaavat tietoa, jonka avulla he voivat kehittää omaa työtään. Tiedon on oltava koulun kehittämisessä osa prosessia, ei vain retoriikkaa.

Aito tiedolla ohjaaminen vaatii kahta asiaa. Ensinnäkin kouluista on kerättävä järjestelmällistä pitkittäistietoa oppimisen prosesseista. Tämä ei tarkoita opettajille lisää kirjaamista, vaan otantoihin ja pitkittäisaineistoihin perustuvaa tutkimuksellista seurantaa. Toiseksi kerätyn tiedon on palattava oppilaitoksiin käyttökelpoisessa ja sovellettavassa muodossa.

Koulujen henkilökunta kohtaa yhteiskunnalliset muutokset eturintamassa. Tarvitaan rakenne, jonka kautta tieto liikkuu tutkimuksen, hallinnon ja koulujen välillä. Tätä voisi tukea oppimista ja koulua koskevaa tietoa opettajien käyttöön kokoava valtakunnallinen toimija, jollainen useissa naapurimaissamme jo on. Koulutuspolitiikkaa on tehtävä tutkimusperusteisesti ja vaalikausia pidemmällä aikajänteellä.

• Mikko Aro
• erityispedagogiikan professori, kasvatustieteiden laitos
• Jerker Polso
• rehtori, erityisopettaja ja opettajankouluttaja, Jyväskylän normaalikoulu
• Jyväskylän yliopisto

HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.

Artikkeliin liittyvää

Luitko jo nämä?