Suomalaisen peruskoulun oppimistulosten heikkeneminen ja eriytyminen ovat aiheellisesti herättäneet huolta. Tilanteeseen on esitetty eri tahoilta useita ehdotuksia: kansallisten kokeiden pilotointia, arviointikriteerien uudistamista, tasokursseja ja parlamentaarisen toimikunnan perustamista. Ehdotukset ovat kuitenkin jääneet melko irrallisiksi toisistaan.
Keskustelusta puuttuu yksi olennainen näkökulma: koulun ongelmia tarkastellaan pitkälti koulun sisäisinä kysymyksinä, ikään kuin koulu olisi yhteiskunnasta irrallinen saareke.
Oppimistulosten mittaaminen ja seuranta ovat tarpeellisia, mutta ne eivät yksin kerro, mitä koulutuksella pitäisi tavoitella tai mistä tulosten heikkeneminen johtuu. Keskustelussa korostuvat taloustieteellinen tilivelvollisuusajattelu ja kansainväliset vertailut, kun taas yhteiskuntatieteellinen näkökulma jää vähäiseksi. Lasten oppimismahdollisuuksiin vaikuttavat myös perheiden taloudellinen tilanne, vanhempien koulutus ja kasautuva huono-osaisuus. Siksi oppimistulosten eriytymistä ei voida tarkastella vain koulun sisäisenä kysymyksenä.
Alun perin peruskoulun tehtävää ei määritelty ensisijaisesti mitattavien oppimistulosten kautta, vaan lähtökohtana oli laaja käsitys kasvatuksesta, sivistyksestä, persoonallisuuden kehityksestä ja koulutuksellisesta tasa-arvosta. Peruskoulua rakennettiin osana yhteiskuntaa, jossa jokaiselle lapselle haluttiin turvata mahdollisuus oppia ja kehittää kykyjään taustastaan riippumatta.
Kaikki ei ollut ennen paremmin, mutta alkuperäinen peruskoulun idea yhteiskunnallisena instituutiona on yhä ajankohtainen. Peruskoulu rakentuu edelleen hyvinvointiyhteiskunnan arvopohjalle, koulutukselliselle tasa-arvolle, opettajien asiantuntijuudelle ja luottamukselle heidän työtään kohtaan.
Pidämmekö yleissivistystä yhä keskeisenä tavoitteena?
Millaista osaamista ja sivistystä muuttuvassa maailmassa tarvitaan? Koulun tehtävänä on kasvattaa lapsista itsenäisiä, vastuullisia ja aktiivisia yhteiskunnan jäseniä. Oppiminen ei ole vain työelämävalmiuksien kehittämistä, vaan myös ihmisenä kasvamista ja yhteisen tulevaisuuden rakentamista.
Opetussuunnitelman rooli on keskeinen. Sen ei tulisi olla paisuva kokoelma tavoitteita ja velvoitteita, vaan ilmaus yhteisestä näkemyksestä siitä, mitä lasten ja nuorten on tärkeää oppia ja millaisiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi koulun tulisi heitä kasvattaa. Entä pidämmekö yleissivistystä edelleen koulun keskeisenä tavoitteena? Tämän näkemyksen tulee ohjata myös pedagogisia ratkaisuja ja oppimistulosten arviointia.
Koulutuksella emme ainoastaan vastaa yhteiskunnan tarpeisiin, vaan rakennamme sitä. Siksi peruskoulun tulevaisuudesta käytävään keskusteluun on osallistettava laajasti yhteiskunnan eri toimijoita. Peruskoulun tulevaisuus on keskeinen osa koko yhteiskunnan tulevaisuutta.
Oppimistulosten heikkenemiseen on etsittävä ratkaisuja. Ennen korjausliikkeitä on kuitenkin kysyttävä, mitä olemme korjaamassa ja millaista yhteiskuntaa kohti haluamme kulkea
- Juhani Rautopuro
- tutkimusprofessori emeritus
- Koulutuksen tutkimuslaitos
- Jyväskylän yliopisto
- koulutuksen arvioinnin dosentti
- Helsingin yliopisto
HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.
Source: Helsingin Sanomat
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira