Tutkijat Jaakko Kauko, Christian Ydesen sekä Mari-Pauliina Vainikainen ja Päivi Atjonen (HS 30.10.) ovat esittäneet, että perusopetuksen kansallisten kokeiden haitat ovat niiden hyötyjä suuremmat. Tutkijoiden huolena on, että kokeet purkaisivat koulutuspolitiikan yhdenvertaisuutta tukevia rakenteita.

Perusopetuksen tietopohjan puutteellisuus tuli esiin eduskunnan tarkastusvaliokunnan teettämässä tutkimuksessa. Tarkastusvaliokunta toteaa mietinnössään 15. lokakuuta, että oppimistulokset ovat laskeneet pitkään ja mahdollisuuksien tasa-arvo on heikentynyt. Valiokunta edellyttää tietopohjan vahvistamista siten, että voidaan arvioida, millä toimilla oppimistuloksia ja mahdollisuuksien tasa-arvoa parannetaan parhaiten.

Vuonna 2001 Suomi nousi maailmanmaineeseen Pisa-tutkimuksessa saavutetulla korkealla ja tasa-arvoisella osaamisella. Nyt edellä mainitut tutkijat kirjoittavat ikään kuin nämä entiset vahvuudet olisivat yhä todellisuutta. Näin ei valitettavasti ole. Pisa-tuloksissa osaamistason lasku Suomessa vastaa kaikilla osaamisalueilla usean vuoden oppimista, ja Suomen pitkän aikavälin lasku on ollut poikkeuksellisen jyrkkää. Noin 20 vuotta sitten matematiikan osaaminen oli Suomessa noin 1,5–2 vuotta Ruotsia ja Tanskaa edellä. Viime vuosina Suomi on ollut matematiikassa Tanskan tasolla tai hieman sitä jäljessä ja hieman Ruotsia edellä.

Tutkijat korostavat yhdenvertaisuuden merkitystä. Peruskoulun kansallinen tavoite olikin yhtäläisten mahdollisuuksien tarjoaminen kaikille. Pääsimme siinä pitkälle, mutta tilanne on sittemmin kovasti heikentynyt.

Professori Vainikainen on todennut, että oppimistulosten laskun syitä ei tunneta tarpeeksi hyvin eikä tiedetä, miten kehitykseen pitäisi puuttua.

Nyt eri alojen tutkijat ja eduskunnan tarkastusvaliokunta ovat esittäneet, että kehitetään valtakunnallinen tietovaranto ja sellaista arviointitietoa, jonka avulla oppimistuloksia voidaan systemaattisesti seurata ja niihin vaikuttavia tekijöitä arvioida nykyistä luotettavammin.

Osa tutkijoista tuo esiin, että oppimistulokset ja yhdenvertaisuus heikkenevät muissakin maissa, koska koulun ulkopuolinen toimintaympäristö on muuttunut nopeasti. Emme voi puhua pois Suomen kehityksen suuntaa: sosiaaliseen taustaan liittyvät osaamiserot ovat Suomessa kasvaneet 2000-luvulla selvästi.

Erilaisia yhteismitallisen arvioinnin kansallisia ratkaisuja on laajassa käytössä kansainvälisesti, myös muissa Pohjoismaissa ja Virossa. Kokeillaan, toimisiko meilläkin.

  • Anita Lehikoinen
  • opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö vuosina 2013–2025

HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.

Source: Helsingin Sanomat

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira