Konserttiarvio | Työuupumuksen omalaatuinen hoito auttoi Eva Ollikaisen taas tähdeksi

Klassinen

Helsingin kaupungin­orkesteri Musiikki­talossa 28.10.

Kapellimestari Eva Ollikainen, viulusolisti Inmo Yang. – Brahms, R. Strauss.

Kun Eva Ollikainen oli hylännyt kansainvälisen kapellimestariuran työuupumuksen vuoksi, hän jätti kaiken, jynssäsi kansia laivapoikana, matkasi pari kertaa Etelämantereelle ja jatkoi purjelaivan rakentajana Kanadassa.

Omalaatuinen tapa toipua, mutta hänellä se toimi.

Ja kun musiikki oli palannut elämään hyökyaallon lailla, hän sanoi yksitoista vuotta sitten HS:lle: ”Haaveilen siitä, että tuntisin 60-vuotiaana olevani kotonani johtaessani suuria saksalaisia.”

Niihin synttäreihin 44-vuotiaalla riittää vielä matkaa, mutta keskiviikkona hän johti Helsingin kaupunginorkesterin edessä juuri niitä ”suuria saksalaisia”.

Ensin Johannes Brahmsin viulukonsertto, sitten Richard Straussin Ein Heldenleben eli Sankarin elämää.

Se on omaan makuuni vähän liiankin tuttu ja perinteinen ohjelma, mutta Ollikaiselle sen suo.

Vastahan hän viime kuussa johti Berliinissä Thomas Larcherin nykymusiikkia, Genevessä Kaija Saariahoa ja Tapiolassa Galina Ustvolskajaa ja Joel Järventaustaa.

Brahmsin vuonna 1879 kantaesitetty viulukonsertto on kuolematon mestariteos, jonka sinfoninen syvällisyys, kauneus ja viulistinen virtuoosisuus vaativat kypsää tasapainottamista.

Ollikainen sai Helsingin kaupunginorkesterin soimaan heti konserton alussa jäntevästi ja puhtaasti, mutta Sibeliuksen viulukilpailun vuonna 2022 voittaneen Inmo Yangin viulu tuntui olevan alusta pitäen hieman epävireessä.

Hänellä pitäisi olla käytössään ainutlaatuinen Guarneri del Gesù -viulu, mutta se ei soinut yhtä hienosti kuin Yangin erinomaisilla vierailuilla aiemmin käytössä ollut Stradivarius ja sittemmin Guadagnini. Ehkä Yang myös kompensoi epäonnista tilannetta pienellä yliyrittämisellä.

Toisen osan alussa parin sekunnin viritys auttoi vähän. Tarkempi virittäminen olisi auttanut paljon. Silti varsinkin osan loppu oli hienoa kuultavaa, ja finaalin vauhti tempaisi yleisön mukaansa.

Hän ansaitsi ylimääräisensä, ja vain pienen lisävirityksen jälkeen Telemannin Fantasian nro 1 (B-duuri) toinen osa soi riemukkaasti.

Sibelius-voittaja Inmo Yang ei saanut arvoviuluaan aluksi soimaan totutun puhtaasti, mutta intensiteettiä ja virtuositeettia riitti. Kuva: Kimmo Räisänen

Brahms rohkaisi ja myös neuvoi Richard Straussia jo tämän ollessa parikymppinen aloittelija. Strauss puolestaan kunnioitti vanhempaa mestaria ja kehui esimerkiksi tämän viulukonserttoa, mutta erkaantui pian omaan ohjelmalliseen suuntaansa.

Ein Heldenleben on ohjelmaltaan banaali ”sankarin elämän” kuvaus, mutta Strauss sävelsi banaaliudetkin briljantisti ja vieno virne suupielessä.

Mieleen nousevat nykyajan Hollywoodin tai Bond-elokuvien sinänsä hölmöt jännitystarinat, jotka kuitenkin tempaavat mukaansa komealla keitoksella seikkailua, romantiikkaa ja huumoria.

Heldenlebenin alku on ylevä, korskeakin, ja toisessa taitteessa säveltäjä pilkkaa (musiikki)kriitikoitaan. Välillä pitää rauhoittaa tuiskahteleva mutta hurmaava vaimo kuhertelumoodiin (konserttimestari Kreeta-Julia Heikkilä oli sooloissaan erinomainen) ja sitten suunnata sankartöihin ja rauhantöihin, joihin Strauss sijoitti aiempien teostensa fragmentteja.

Lopulta koittaa resignaatio, joka ennakoi porvarillista kotielämää kuvannutta Sinfonia domesticaa ja perheen muuttoa Berliinistä Garmischiin (nykyisin osa Garmisch-Partenkircheniä) Villa Strauss -huvilalle.

Ollikainen johti mukaansatempaavasti, ja varsin varamiehinen kaupunginorkesteri jaksoi pääosin hienosti, vaikka Japanin-kiertueelta oli palattu vasta lauantaiaamuna, toistakymmentä soittajaa jäi sairauslomalle ja aikaerorasitus painoi kaiketi joitakin soittokuntoisiakin.

Ehkä näistäkin syistä esimerkiksi viimeisten minuuttien herkkiin sointuihin jäi torstaiksi vielä puhdisteltavaa.

Keskiviikon konserttitallenne löytyy Helsinkikanavalta ja HKO Screen -sivulta.