Viestintätoimisto Republic of Communications on ajautunut konkurssiin.
Alalla tunnettu toimija on viimeksi ollut esillä siksi, että Helsingin kaupunki on ostanut viime vuosina viestintäpalveluja runsaasti juuri tältä toimistolta.
Silti viimeiset naulat arkkuun liittyvät siihen, että uusia sopimuksia kaupungin ja valtion kaltaisten julkisten toimijoiden kanssa ei ole enää voinut tehdä. Republic itse mainitsee tällä hetkellä merkittävimmiksi asiakkaikseen esimerkiksi Prisman, Playstationin ja Heurekan
Toimitusjohtaja Jere Rinne sanoo, että osittain konkurssia selittää epäonnistunut ajoitus.
”Teimme hyvin rohkeita päätöksiä, mutta nyt kävi näin”, hän toteaa.
Vuonna 2022 Suomeen syntyi uusi suuri viestintätoimisto, kun Republic of Communications, mainostoimisto Redland sekä teknologiayhtiöt Reason ja Pixels fuusioituivat.
Uusi yritys otti nimekseen Kaimana. Työntekijöitä oli parhaimmillaan noin 140.
Ajoitus ei olisi kuitenkaan voinut mennä pahemmin pieleen. Venäjän suurhyökkäyksen seurauksena alkanut talouskurimus tarkoitti, että esimerkiksi firmalle keskeiset rakennusalan asiakkaat ostivat vähemmän viestintää kuin aiemmin. Velkaa alkoi kertyä.
Yritys vaihtoi nimensä takaisin Republic of Communicationsiksi ja luopui teknologialiiketoiminnastaan. Henkilökunnan määrä kutistui reiluun kolmeenkymmeneen.
Republic teki silti reilusti liiketappiota vuoteen 2024 asti.
Toinen ongelma liittyi julkisen puolen asiakkaisiin. Republic voitti vuosikymmenen alkupuolella paljon merkittäviä kilpailutuksia ja tuotti viestintäpalveluita esimerkiksi eri ministeriöille ja Helsingin kaupungille.
Rinne sanoo, että asiakkaat olivat heihin erittäin tyytyväisiä. Kun varsinainen sopimuskausi päättyi, sopimusta jatkettiin usein optiovuosilla. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriö ja ulkoministeriö ovat vielä tänäkin vuonna ostaneet palveluja toimistolta.
Julkisissa kilpailutuksissa kuitenkin suljetaan yleensä pois sellaiset yritykset, joilla on riski ajautua konkurssiin. Republic on ollut yrityssaneerauksessa vuodesta 2024 asti, ja sen jälkeen sen on ollut mahdotonta voittaa uusia suuria kilpailutuksia.
Viime vuonna tulos onnistuttiin taistelemaan takaisin plussalle.
”Me olemme tehneet todella paljon töitä ja onnistuneet korjaamaan operatiivisen liiketoiminnan terveelle tasolle. Se ei vain riittänyt”, toimitusjohtaja sanoo.
Velkaa oli maksettavana liikaa siltä ajalta, kun yritys oli vielä paljon nykyistä suurempi.
Konkurssia haki lopulta verottaja. Konkurssista kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.
Source: Helsingin Sanomat · Maija Aalto HS
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira