Raimo Helminen palaa Ilvekseen. Tommi Niemelä siirtyy HIFK:hon. Janne Hietaniemi ottaa SaiPassa komennon.

Valmentajamarkkinoiden merkittävimmät dominopalikat rysähtivät kerta laakista kumoon.

SM-liigassa jysähti keskiviikkona poikkeuksellisesti kolme tiedotetta peräkanaa.

Ensin HIFK tiedotti Niemelän palkkauksesta kausille 2027–2029, siihen perään Ilves tiedotti Helmisen paluusta kausille 2027–2029 (eikös ”Raipe” tee vain vuoden lappuja?!) ja lopuksi SaiPa tiedotti Helmisen jatkajasta ensi kaudelle.

Tällaista tiedotetornadoa SM-liigassa ei ole nähty koskaan aikaisemmin. Ilmiö on Suomessa täysin ennennäkemätön – ja outo.

Siinähän ei ole mitään poikkeuksellista, että marraskuun maajoukkuetauolla liigaseurat solmivat tulevien kausien päävalmentajasopimukset. Tämä on maan tapa ja joka vuosi toistuva kaava. Näin on ”aina” ollut.

Se taas on ennenkuulumatonta, että seurat itse tiedottavat jo tässä vaiheessa ensi kauden valmentajakuvioistaan.

Ja vielä superkaudella, jonka päätteeksi runkosarjan kolme viimeistä joukkuetta putoaa B-liigaan.

Koko kuvio näyttää kieltämättä absurdilta.

Nyt on pelattu vasta runkosarjan ensimmäinen kolmannes. Kauden tärkeimmät ottelut ovat kuukausien päässä, mutta nyt kolme kilpailevaa liigaseuraa sopivat hellyttävässä yhteisymmärryksessä sopimusprotokollistaan ja julkaisuistaan.

Siinä ei ole ”normikaudesta” mitään uutta, että penkin takana luotsaa päävalmentaja, jonka tiedetään valmentavan ensi kaudella toisessa liigaseurassa.

Sama se on pelaajienkin kohdalla. Seuraavan kauden sopimuksia rustataan aikaisimmillaan jo heti syyskuussa.

Kyse on ammattilaisista, joiden sitoutumista nykyisiin joukkueisiinsa on aivan turha epäillä.

Raimo Helminen on piiskannut SaiPan mitaleille kahtena edellisenä kautena. Kuva: Mika Kylmäniemi

Mutta miltä tämä kaikki näyttää ulospäin, kun seurat itse tiedottavat näistä etupeltoon?

Sopimusten tekeminen on yksi asia. Niistä tiedottaminen toinen. Seurojen näkökulmasta julkistusten ajoitus on vain outo.

Tämä avoimen tiedottamisen kuvio on tuttu Sveitsin pääsarjasta. Tätä ei olisi tarvinnut kopioida Suomeen.

SM-liigan superkausi on muutenkin muuttunut aikamoiseksi valmentajien hullunmyllyksi.

Jokerit, KooKoo ja HIFK ovat jo antaneet päävalmentajilleen potkut. Tapparassa Kari Jalonen jätti tehtävänsä yllättäen ja eläköityi.

Keskiviikon tiedotetornadossa haiskahtaa myös jonkinlainen valmentajien kapinaliike.

Alkukauden potkuralli ja valmentajien julkinen ryöpytys ovat herättäneet poikkeuksellisen voimakasta arvostelua ammattikunnan sisällä.

Näyttää vähän siltä, että valmentajat ovat muodostaneet yhteisen rintaman suurta kritiikkivyöryä ja pahaa mediaa vastaan.

Kauden tärkeimmät ottelut ovat kuukausien päässä, mutta nyt kolme kilpailevaa liigaseuraa sopivat hellyttävässä yhteisymmärryksessä sopimusprotokollistaan ja julkaisuistaan.

Tommi Niemelä siirtyy HIFK:hon ensi kaudeksi. Kuva: Vesa Moilanen / IS

Niemelä piti aiemmin kollegoidensa kohtelua osin jopa törkeänä. Kiekko-Espoon Jyrki Aho puolestaan totesi, etteivät kaikki hänen ajatuksensa valmentajien kohtelusta ole edes painokelpoisia.

Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen puolestaan painotti, että putoamisuhkan aiheuttamat paineet mittaavat koko organisaation paineensietokykyä. Myös media sai osansa kritiikistä.

Nyt valmentajat näyttävät ottavan tulevaisuuttaan entistä tiukemmin omiin käsiinsä.

Keskiviikon tiedoteryöpyssä tosin yksi kommentti särähti korvaan.

”Halusimme tiedottaa tulevaisuudesta tässä kohtaa asioiden varmistuttua, jotta kaikilla osapuolilla olisi työrauha keskittyä kuluvaan kauteen”, HIFK:n urheilujohtaja Janne Laukkanen perusteli seuran tiedotteessa.

”Osapuolten kesken on sovittu”, ettemme kommentoi asiaa tämän enempää ennen kauden päättymistä.

Työrauha?

Kolme seuraa tiedottaa ensi kauden valmentajakuvioista jo marraskuun alussa, jotta joukkueet saisivat keskittyä rauhassa tähän kauteen.

Ja sitten ilmoitetaan, ettei asiasta enää puhuta. Ei se ihan niin mene.

Esimerkiksi kun Ilves ja SaiPa taistelevat keväällä mestaruudesta, valmentajakuvio nousee väistämättä uudelleen esiin. Siitä kysytään, ja aivan aiheellisesti.

Seurat ovat nyt itse nostaneet ensi kauden valmentajakuviot valokeilaan kesken historiallisen superkauden. Hullunmylly sen kuin lisääntyy.

Source: Helsingin Sanomat · Sami Hoffrén

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira