Kommentti | Pikkuhuuhkajat selviytyi lumikaaoksesta ja näytti, mistä Huuhkajien pitäisi ottaa oppia

Tampere

Suomi–Irlanti 1–0

Toivo kuolee viimeisenä, kuuluu urheilun sanonta. Suomalaisessa maajoukkuejalkapallossa se elää tällä hetkellä lähinnä Pikkuhuuhkajissa ja Helmareissa. Huuhkajien kohdalla se on jo henkitoreissaan.

Perjantaina toivo saapui Tammelan stadionille bussilla.

Puolitoista tuntia ennen EM-jatkokarsinnan alkua bussista astui ulos keskittyneen näköisiä nuoria miehiä.

Ennen stadionille lähtöä päävalmentaja Mika Lehkosuo oli pitänyt pelaajille puheen, jota yksi sen kuulleista kuvaili Lehkosuon parhaaksi nykyisessä työssä. Puhe oli ollut täynnä energiaa.

Lehkosuo saattaa tehdä jo tiistaina historiaa valmentamalla Pikkuhuuhkajat toisen kerran peräkkäin EM-lopputurnaukseen. Siihen saavutukseen ei ole pystynyt yksikään aiempi Pikkuhuuhkajien päävalmentaja.

Ottelussa oli myös toinen jännite. Lehkosuota on nostettu mediassa Huuhkajien seuraavaksi päävalmentajaksi, joten Pikkuhuuhkajien esitystä katsottiin väistämättä myös hänen työnsä näytteenä.

Hänen työnsä jälki puhuu puolestaan. Uusi ikäluokka hävisi kymmenestä EM-karsintaottelustaan vain yhden.

Lehkosuo on iskostanut uusiin pelaajiin samat periaatteet, jotka veivät Pikkuhuuhkajat viime vuoden EM-kisoihin. Pelaajat ovat vaihtuneet, mutta joukkueen pelillinen identiteetti on säilynyt.

Irlannin Conor McManus väänsi pallosta Miska Ylitolvan kanssa. Kuva: Jussi Eskola

Se näkyi heti ottelun alussa. Suomi prässäsi korkealta, hallitsi palloa ja pyrki kiihdyttämään hyökkäyksiään.

Ensimmäisen vartin aikana Irlanti pääsi tuskin hyökkäämään.

Sitten tuli ensimmäinen takaisku, kun Jimi Tauriainen loukkaantui. Muutaman minuutin tauko auttoi Irlantia.

Marius Söderbäck (11) oli vaikea pideltävä Irlannin puolustajille. Kuva: Jussi Eskola

Tammelassa alkoi sataa sakeasti lunta. Pelikenttä hidastui selvästi, syöttöpeli vaikeutui ja ottelun luonne muuttui. Puolen tunnin kohdalla peli jouduttiin keskeyttämään, jotta kentän rajat saatiin puhdistettua lumesta.

Lehkosuon pelitavassa sekunneilla on merkitystä. Lumi vaikeutti juuri sitä nopeutta, johon Pikkuhuuhkajien pelaaminen perustuu.

Suomen aktiivisuus alkoi hiipua. Lehkosuo karjui kentän laidalta: ”Prässi, prässi!”

Pikkuhuuhkajat löysi vielä keinon iskeä. Lisäajan viimeisillä hetkillä Liam Möller keskitti ja Tauriaisen tilalle vaihdettu Onni Helén puski pallon verkkoon.

Ylen taukohaastattelussa joukkueen kakkosvalmentaja Eemeli Reponen toivoi, että Pikkuhuuhkajat ovat vieläkin sopeutumisen maailmanmestareita.

Tauolla lumisade lakkasi ja pelikenttä saatiin puhdistettua. Samalla palasi Pikkuhuuhkajien oma peli.

Suomi otti jälleen ottelun hallintaansa. Syöttöpeli alkoi kulkea, ja hyökkäysnelikon nopeat paikanvaihdot tuottivat Irlannin puolustukselle vaikeuksia.

Hyökkäyspelaamisen rohkeudesta kertoi myös toppari Ilari Kangasniemen aktiivisuus. Hän nousi välillä jopa hyökkäysten päättäjäksi.

Pikkuhuuhkajat rakensi hyökkäyksiä taitavasti lyhyillä syötöillä, mutta ajoittain pelaajat hakivat vielä yhtä syöttöä tilanteissa, joissa olisi jo pitänyt laukoa.

Pikkuhuuhkajien pelillinen identiteetti oli silti jälleen selvästi tunnistettavissa. 1–0-voitto antoi vähintäänkin tyydyttävän lähtökohdan tiistain ratkaisuotteluun.

Lehkosuon työn jäljessä on tärkeä opetus myös Huuhkajien tulevaisuutta pohtiville Palloliiton päättäjille.

Lehkosuo on osoittanut, mitä voidaan saavuttaa, kun joukkueen pelaaminen perustuu johdonmukaisesti toteutettuihin periaatteisiin.

Juuri tällaista pelillistä jatkuvuutta Huuhkajat tarvitsisi.