Kommentti | Mikä edes on Leijonat?

Suomi–Tshekki 2–1 vl. (1–0, 0–0, 0–1)

Leijonat jatkoi torstain Sveitsi-voiton jatkoksi voittokulkuaan EHT-kotiturnauksessa lauantaina Tshekkiä vastaan.

Juho Lammikko osui heti toisella peliminuutilla, mutta Jukurien sensaatiomies Andrej Sustr vesitti Kim Saarisen nollapelin toiseksi viimeisellä peliminuutilla.

Rankkarikisassa Suomi oli etevämpi, kiitos Jere Innalan.

Antti Pennasen miehistön peli oli taas mukavasti uomissaan. Ne ajat, kun Pennasen Leijonilta saattoi nähdä kaukalossa lähestulkoon mitä tahansa, ovat kaukana takana – ja se on Leijonien kannalta nimenomaan positiivinen asia.

Silti tai ehkä siitä johtuen Veikkaus-areenan lehtereillä mieleen harhaili tälläkin kertaa ikuisuuskysymys, mikä merkitys Euro Hockey Tourin otteluilla oikein on.

Ottelun yleisömääräksi ilmoitettiin  8292 katsojaa – reilut tuhat enemmän kuin torstain Sveitsi-pelissä.

Mutta silti. Kyseessä oli lauantai-ilta, jona hallitseva maailmanmestari pelasi kotiyleisön edessä pääkaupungin prameimmalla näyttämöllä ja halliin jäi lähes 5 000 tyhjää paikkaa.

Leijonissa pelaa tänä viikonloppuna seitsemän maajoukkuedebytanttia. Kuva: Petteri Tuohinen / HS

Leijonien taustajoukoista on toistuvasti ärähdelty medialle, jos joku on kyseenalaistanut EHT-turnausten arvoa tai merkitystä tai muuten vain tölvinyt pyhää tapahtumaa.

Siinä maajoukkueväki on oikeassa, että tyystin merkityksetön tai turha tapahtuma ei suinkaan ole.

Se on kuitenkin merkittävä lähinnä vain pelaajille ja valmennukselle.

Tämä on harjoitusturnaus kohti kevään MM-kisoja. Valmennukselle on tärkeää päästä testaamaan uusia pelaajia tai jotakin uudistusta x tai y tositoimissa. Tässä turnauksessa esimerkiksi hieman muuttunutta valmennustiimiä.

Pelaajille maajoukkuekutsulla on edelleen arvoa. Se on itsetuntoa hivelevä palkinto onnistumisesta seurajoukkueessa. Sillä on myös puhtaasti taloudellistakin arvoa seuraaviin sopimusneuvotteluihin. Maajoukkuemies on maajoukkuemies.

Arvoa EHT:llä on myös pelaajatarkkailijoille. Koska pelin taso on hieman kovempaa kuin kansallisissa sarjoissa, pelaajien kykyjä päästään arvioimaan paremmassa ympäristössä.

Lauantainakin Veikkaus-areenan katsomossa oli pitkä liuta eri NHL-seurojen pelaajatarkkailijoita.

Mutta yleisön silmissä urheilutapahtuman kiinnostavuus rakentuu merkityksellisyydestä, panoksista ja vastakkainasettelusta.

EHT-turnauksista näitä on nykyisellään kovin vaikea löytää.

Ei suurta yleisöä kiinnosta arvioida, miten joku puolituntematon liiga- tai SHL-pelaaja möttönen tai töttönen nyt suoriutuu kansainvälisessä vaatimustasossa MM-kisojen testitapahtumassa.

Vielä vähemmän suurta yleisöä kiinnostaa, missä vaiheessa Leijonien pelillinen prosessi nyt mahtaa mennä kohti toukokuun tosipelejä.

Miten Benjamin Rautiainen selvitti tämän tilanteen? Ratkaisusta piirtyi takuulla merkintä valmennusjohdon arviointivihkoon. Kuva: Petteri Tuohinen / HS

Milloin Karjala-turnaus oikeastaan oli viimeksi iso – tai edes vähän isompi – juttu?

Ehkä joskus silloin, kun pelit tulivat Ylen kanavilta, Antero Mertaranta liekitti selostamossa jatkuvaa vaaran tunnetta ja vastassa oli arkkivihollinen Venäjä.

Kun Venäjä on sotinut itsensä ulos näistä peleistä, Suomella ei ole yhtäkään vastustajaa, jonka kanssa olisi jotakin vastakkainasettelua. Ei Ruotsi ole mikään oikea vihollinen. Korkeintaan vähän ärsyttävä naapuri, jonka kanssa tullaan kuitenkin aina toimeen.

Tshekki ja Sveitsi eivät ole edes sitä vähää.

Vaikka jääkiekko on Suomen ylivoimaisesti kiinnostavin laji ja Leijonat maan suurin urheilubrändi, todellisuudessa maajoukkue kiinnostaa Suomessa suuremmin vain kahden viikon ajan vuodessa.

Siis toukokuussa MM-kisojen ajan. Toisinaan myös hetken helmikuisin, kun NHL-pelaajat käyvät pelaamassa olympialaiset tai jonkun muun maajoukkueturnauksen.

Muuten Leijonat on lajin asemaan nähden suomalaisten silmissä hämmentävän kädenlämpöinen tuote. Tämän voi päätellä nopeasti esimerkiksi mediakiinnostavuudesta, tässäkin tiedostusvälineessä.

Leijonat on päästänyt turnauksen kahdessa ottelussa yhteensä kaksi maalia. Lauantaina tolppien välissä pelasi tuleva NHL-vahti Kim Saarinen, 20, joka torjui peräti 40 kertaa. Kuva: Petteri Tuohinen / HS

Osansa tähän on myös sillä, ettei Leijonat itsessään ole varsinaisesti mikään joukkue.

Toisin kuin esimerkiksi Huuhkajat, Veljekset tai Susijengi, joissa ydinrunko pysyy likimain samana tapahtumasta toiseen.

Leijonat on joka tapahtumassa kauden aikana aivan eri joukkue kuin edelliskerralla. Maajoukkueessa saattaa käydä kauden aikana jopa sata eri pelaajaa.

Leijonat ei henkilöidy oikein mihinkään muuhun kuin päävalmentajaansa, joka sentään on yleensä aina paikalla. Mutta harva Pennasen takia näitä pelejä katselee, vaikka hyvä valkku onkin.

Antti Pennanen on saanut Leijonat vakuuttavasti raiteilleen pestinsä ensimmäisen kauden vaikeuksien jälkeen. Kuva: Tomi Natri / All Over Press

Eikä tämä sinällään Leijonien vika ole, vaan yleisemmin maajoukkuekiekon dilemma, joka väistämättä aiheuttaa mainittua kädenlämpöisyyttä.

Nocco Hockey Games huipentuu sunnuntaina isänpäivän klassikkoon Suomi–Ruotsi. Siinä sentään onkin perinneasetelman lisäksi myös jo konkreettista panosta. Pelissä on nimittäin turnausvoitto – ja ehkä laatikollinen turnaussponsorin energiajuomaa.

Molemmat ottelunsa voittaneet Suomi ja Ruotsi kohtaavat sunnuntaina kello 18.30.