Kiinteistönvälitystoimisto poisti kuvan pian Ylen yhteydenoton jälkeen. Tekoäly oli muokannut Helsingin maisemaa välittäjän sitä huomaamatta.
15:46
Kiinteistönvälitystoimisto Kotimeklarit myi Helsingin Merihaassa kohdetta, jonka myynti-ilmoituksessa käytettiin räikeästi tekoälyllä muokattua kuvaa kaupungin näkymästä. Ilmoituksessa ei kerrottu tekoälyn käytöstä.
Toimisto oli lisännyt kohteen esittelykuviin näkymän asunnon parvekkeelta Katajanokalle päin.
Kuvan keskeltä pystyi kuitenkin havaitsemaan esimerkiksi ikonisen Tuomiokirkon, joka ei todellisuudessa sijaitse Katajanokalla vaan Senaatintorilla.
Kuva oli nähtävillä maanantaina ainakin Oikotie-verkkopalvelussa.
Kotimeklareiden toimitusjohtaja Nina Asteljoki sanoo Ylelle, että asunnon myynti-ilmoituksen laatimisessa tapahtui virhe.
Asteljoen mukaan kohteen välittäjä oli ottanut maisemakuvan itse ja pyytänyt tekoälyä suoristamaan ja kirkastamaan kuvaa. Tekoäly oli kuitenkin tehnyt kuvaan pyytämättä omia muokkauksiaan lisäten siihen muun muassa rakennuksia.
– Välittäjä ei tätä sitten huomannut. Tässä kävi vahinko, eikä se ollut tahallista. Meillä ei ollut tarkoitus muokata Helsingin kaupunkikuvaa, Asteljoki kertoo.
Kiinteistönvälitystoimisto poisti kuvan myynti-ilmoituksesta pian Ylen yhteydenoton jälkeen.
Tekoälyn käyttö kiinteistövälityksessä on puhuttanut viime kuukausina laajemminkin. Kiinteistönvälittäjät käyttävät tekoälyä kohteiden sisustamiseen, mutta myös isompiin muutoksiin.
Kiinteistönvälitysalan keskusliitto täsmensi lokakuussa ohjeitaan tekoälykuvien käytöstä asuntojen myynti-ilmoituksissa. Uudessa ohjeessa muun muassa muistutetaan, että tekoälykuvien rinnalla tulee näyttää myös alkuperäiset, muokkaamattomat asuntokuvat.
Source: Yle · Matti Konttinen
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira