Työllistämistukien leikkaukset saattavat näkyä nyt myös kuluttajan kukkarossa. Monet järjestöt ja yhdistykset ovat menettäneet rahoitustaan.
Palkkatuen lainsäädäntöön tuli muutoksia vuonna 2023. Lisäksi työllistäminen siirtyi valtiolta työllisyysalueille 2025, minkä jälkeen monella alueella tuet ovat loppuneet kesken ja työllistäminen hakee vielä muotoaan.
Tämä saattaa näkyä kuluttajille muun muassa kierrätyskeskusten, työpajojen ja kirpputorien hintojen nousuna.
Esimerkiksi pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksissa myytävien tuotteiden keskihinta on noussut tänä vuonna.
Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen talous- ja tuotantojohtaja Aatos Weckman sanoo, että työllistämistukien osuus yhtiön kokonaisrahoituksesta oli vuonna 2023 noin 29 prosenttia. Tämän vuoden ennusteen mukaan osuus laskee noin 15 prosenttiin.
Molemmat tukimuutokset nostivat valmentavan työllistämisen kustannuksia. Weckmanin mukaan se näkyy erityisesti kierrätyskeskuksessa, joka on suuri yritysmuotoinen välityömarkkina.
Tänä vuonna kierrätyskeskus työllistää vajaat sata ihmistä vähemmän kuin kolme vuotta sitten.
Hintojen nousuun on monta syytä
Kierrätyskeskuksen tuotteiden keskihinta on noussut tämän vuoden aikana noin neljästä eurosta 4,40 euroon. Se tarkoittaa noin kymmenen prosentin nousua.
Palkkatukien muutos ei selitä koko nousua.
– Kyllä sillä oma osansa on. On tietenkin vaikea sanoa, mikä on mitäkin. Inflaatio näkyy meillekin tosi isosti, Weckman toteaa.
Hintoihin vaikuttaa myös palkka- ja vuokrakustannusten sekä polttoainekulujen nousu.
Kierrätyskeskuksen tuotehallinnon päällikkö Miia Podworsky paljastaa lisäksi yhden seikan: pääkaupunkiseudun poikkeuksellisen hyvän talvisään.
– Talviurheiluvälineiden varastot myytiin tyhjiksi – ne ovat keskihinnaltaan korkeampia tuotteita, Podworsky kertoo.
Yhtiö on pyrkinyt tehostamaan toimintaansa, jotta kuluja ei tarvitsisi siirtää täysimääräisesti hintoihin.
– Pyrimme pitämään hintatason edullisena jatkossakin sekä jakamaan merkittävän määrän tavaroita maksutta. Jatkamme tuttua ympäristö- ja työllistämistyötämme, sillä tässä ajassa niille on entistäkin suurempi kysyntä, Weckman sanoo.
Halu auttaa ihmisiä vaikuttaa hintoihin
Monet käytettyä tavaraa myyvistä järjestöistä kertovat, että hintoja ei nimenomaan ole haluttu korottaa vaikeassa taloustilanteessa.
Pelastusarmeijan Icare secondhand -myymälätoiminnan vastaava Heli Suomi kertoo, että sisäisenä päätöksenä tuotteiden hintoja on laskettu.
– Hyvästä tavarasta pyydetään sen arvoa vastaava hinta. Mutta olemme lähteneet siihen suuntaan, että olemme laskeneet hintoja. Ajattelimme, että olemme kuitenkin Pelastusarmeija, ja haluamme tarjota kaikille ostomahdollisuuden myymälöissämme.
– Hintaero katetaan omasta osuudestamme, Suomi jatkaa.
Samoin ajatellaan Helsingin Emmauksessa.
– Päätehtävämme on auttaa heikoimmassa asemassa olevia. Taloudellinen tilanne ei ole kaikilla hyvä, joten emme voi nostaa hintoja ainakaan tavallisissa tuotteissa, Emmauksen toiminnanjohtaja Anu Hyle sanoo.
Kontti: Asiakkaita on ollut enemmän
Myös Suomen Punaisen Ristin Kontti-ketjussa hintataso on pikemminkin laskenut.
Yksi prosentti tuotteista on yli 30 euron hintaisia. Yli 70 prosenttia Kontin tuotteista myydään alle viiden euron hintaan, ja toteutunut yksikköhinta on laskenut 30 senttiä viime vuodesta.
Kontin ketjujohtajan Heiko Laubachin mukaan kasvanut asiakasvirta on kompensoinut keskihinnan laskua ja sitä kautta myynti on lisääntynyt.
– Kaikki tulos menee lyhentämättömänä Punaisen Ristin auttamistyöhön. Jos kustannukset nousevat niin korkeiksi, että rahaa jää viimeiselle riville vähemmän, silloin se totta kai tarkoittaa, että rahaa auttamistoimintaan on vähemmän.
Fida secondhandin markkinointipäällikkö Anna Pesu kertoo, että heilläkin myytyjen tuotteiden keskihinta on tänä vuonna hieman laskenut.
– Myös meillä esimerkiksi vuokra- ja energiakulujen nousu vaikuttaa toiminnan kustannuksiin. Haluamme kuitenkin pitää secondhand-ostamisen edullisena ja saavutettavana, joten hintatasoa tarkastellaan aina maltillisesti.
Lahjoitusten laatu on laskenut
UFF puolestaan on nostanut joidenkin tuotteidensa hintaa muutamalla prosentilla.
– Korotukset eivät ole kohdistuneet tasaisesti kaikkiin tuotteisiin. Tämä näkyy enemmän laadukkaampien, merkkituotteiden ja trendikkäiden vaatteiden hinnoissa, sanoo aluepäällikkö Maria Hentilä UFFista.
Hentilän mukaan edullisen hintaluokan tuontivaatteiden osuus on kasvanut.
– Niiden kohdalla hinnankorotusmahdollisuudet ovat rajalliset, sillä tuotteiden tulee säilyä asiakkaille aidosti edullisina vaihtoehtoina.
Muistakin kierrätystavaraketjuista sanotaan, että lahjoituksina sisään tulevan tavaran laatu on viime vuosina heikentynyt. Myös se vaikuttaa hintojen laskuun liikkeissä.
Lisäkustannuksia aiheuttaa se, että iso osa tavarasta menee suoraan jätteeksi.
Ladataan lomaketta...
Source: Yle · Marika Kataja
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira