Espoolainen Toni Tuomainen havaitsi villisiat Kehä III:n ja Kauklahden liittymän välissä lauantaina aamuyöstä.

Espoolainen Toni Tuomainen kuvasi villisiat työmatkallaan lauantaina aamuyöstä.

20:57

Espoolainen Toni Tuomainen oli ajamassa töistä kotiin perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun Kehä III:n ja Kauklahden liittymän välissä keskellä tietä jolkotti kaksi tummaa hahmoa.

– Piti ihan pysäyttää auto. Katsoin ensin, että mitä hittoa nuo oikeasti ovat, Tuomainen kertoo.

Hahmot paljastuivat villisioiksi.

– Jumankauta millaisia möllyköitä, hän kuvailee.

Karjut eivät Tuomaisen mukaan säikkyneet autoa. Tuomainen ehti tuijottaa niitä lyhyen hetken, ennen kuin ne poistuivat metsään.

Kello oli kolme aamuyöllä, joten väylällä ei ollut juuri muuta liikennettä.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin eksoottisia eläimiä on tullut Tuomaisen työmatkalla vastaan.

– Oli kyllä hauska kokemus.

Villisiat eivät ole Suomessa täysin poikkeuksellinen näky. Luonnonvarakeskuksen mukaan maassa oli viime vuoden tammikuussa noin 2 500 villisikaa.

Yksi niistä majaili viime vuonna Viikin ja Vanhankaupunginlahden seudulla.

Ladataan lomaketta...

Source: Yle · Otso Karhu

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira