Fatim Diarra istuu lasipöydän ääressä, pöytä heijastaa hänet.
Kansanedustaja Fatim Diarran esikoinen on syntynyt. Kuva: Mårten Lampén / Yle

14:42

Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra on saanut ensimmäisen lapsensa.

Diarra kertoo asiasta Instagramissa.

Diarra kertoo olevansa valtavan onnellinen ja kiitollinen siitä, että Suomessa saa synnyttää osaavien ammattilaisten hoidossa. Hän myös kiittää HUSin henkilökuntaa.

Diarra nousi kansanedustajaksi vuonna 2023. Hän on toiminut vihreiden varapuheenjohtajana ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

Lapsen syntymästä kertoivat aiemmin mm. Iltalehti ja Ilta-Sanomat.

Source: Yle · Mia Gertsch

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira