Kajaanin seutu ja Sodankylä saavat työ- ja elinkeinoministeriöltä yhteensä 350 000 euroa äkillisen rakennemuutoksen hoitamiseen.
12:20
Työ- ja elinkeinoministeriö on päättänyt myöntää Kajaanin seudulle 250 000 euroa äkillisen rakennemuutoksen hoitamiseen.
Taustalla ovat muun muassa kiskokalustovalmistaja Škoda Transtechin sekä akkukemikaali- ja monimetalliyhtiö Terrafamen henkilöstövähennykset, joiden seurauksena alueelta on kadonnut yhteensä parisataa työpaikkaa. Tämä on heikentänyt seudun työmarkkinatilannetta ja lisännyt tarvetta tukitoimille.
Rahoitus kohdennetaan irtisanottujen uudelleen työllistymiseen, osaamisen kehittämiseen ja rakennemuutoksen hallintaan. Tavoitteena on nopeuttaa uuden työn löytymistä ja vastata yritysten työvoimatarpeisiin alueella.
Kajaanin kaupunginjohtaja Terho Savolaisen mukaan rahoitus antaa mahdollisuuden paitsi vastata akuuttiin tilanteeseen myös rakentaa uutta kasvua.
– Vaikeassakin muutostilanteessa meidän on katsottava eteenpäin. Kajaanissa ja Kainuussa on merkittäviä tulevaisuuden mahdollisuuksia, ja haluamme varmistaa, että alueen ihmiset, osaaminen ja yritysten kasvutarpeet kohtaavat mahdollisimman hyvin, Savolainen toteaa kaupungin tiedotteessa.
Valtion tukea myös Sodankylään
Työ- ja elinkeinoministeriö myöntää äkillisen rakennemuutoksen tukea 100 000 euroa Sodankylälle. Tuki kohdistuu Kevitsan kaivoksen muutosneuvottelujen vaikutusten hoitamiseen.
Muutosneuvottelujen seurauksena irtisanottiin 77 työntekijää, joista yli 50 on sodankyläläisiä.
Ministeriön mukaan irtisanomisten vaikutukset kohdistuvat suhteellisen pienille paikallisille työmarkkinoille, mikä korostaa uudelleentyöllistymistä vauhdittavien toimenpiteiden merkitystä.
Source: Yle · Tiia Korhonen
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira