Kainuun hyvinvointialueen rahoitus ei kasva vuonna 2027. Talousnäkymä mahdollisesti helpottuu vuodesta 2028, mutta alijäämien kattamisen lisäaika on yhä auki.
17:54
Kainuun hyvinvointialue odottaa valtiolta päätöstä siitä, kuinka pitkään se saa kattaa alijäämänsä.
Päätös vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti alueen pitää sopeuttaa talouttaan. Kattamatonta alijäämää on tämän vuoden lopussa noin 19 miljoonaa euroa.
Alun perin alijäämät piti saada katettua kahden vuoden kuluttua tilinpäätöksen vahvistamisesta, mutta valtioneuvosto on mahdollistanut määräajan pidentämisen hakemuksesta.
Hyvinvointialueen johtaja Sami Mäenpää sanoo, että päätös tarvitaan ennen ensi vuoden talousarvion valmistumista. Viime vuonna talousarvio hyväksyttiin joulukuun 15. päivänä.
Päätöksen aikataulusta ei ole annettu tarkkaa tietoa. Mäenpään mukaan hyvinvointialueelta pyydettiin lisätietoja, joihin se vastasi viime viikolla.
Rahoitus ehkä helpottuu parin vuoden päästä
Tämänhetkisen tiedon mukaan Kainuun hyvinvointialueen rahoituksen arvioidaan kasvavan vuosina 2028 ja 2029 yhteensä yhdeksän miljoonaa euroa aiemmin lasketusta.
Arvio perustuu kuitenkin ennakollisiin laskelmiin, ja ne voivat muuttua.
Esimerkkiä ei tarvitse kaukaa hakea. Rahoitusennuste muuttui tänä syksynä: vuoden 2027 rahoitusarvio pieneni aiemmasta 11 miljoonaa euroa, ja sen takia rahoitus ei kasva lainkaan ensi vuonna.
Silti samaan aikaan henkilöstömenojen odotetaan kasvavan noin yhdeksällä miljoonalla eurolla ja myös ostopalvelujen kustannusten odotetaan nousevan useilla miljoonilla euroilla.
Ensi vuosi on vaikein
Mäenpään arvion mukaan vuosi 2027 on näkyvissä olevan talouden kannalta vaikein vuosi.
Yhteistoimintaneuvotteluissa löydettiin lähes yhdeksän miljoonan euron sopeutuskohteet vuodelle 2027, mutta isona elementtinä olleen Sotkamon arviointi- ja kuntoutusosaston lakkauttaminen on tyssännyt aluevaltuustossa.
Palveluverkkoon pysyviä säästöjä tuovat päätökset ovat Mäenpään mukaan välttämättömiä, mutta hän ei halua ennakoida, miten ne saadaan aikaan.
Mäenpään mukaan vuoden 2028 tilanne vaikeutuisi, jos alijäämien kattamiseen ei saataisi pidempää lisäaikaa. Jos kattamisaika ulottuisi vuoteen 2029, taloutta voitaisiin hänen mukaansa tasapainottaa suunnitelmallisilla säästöillä. Myös tämä edellyttäisi uusia säästöpäätöksiä.
Positiivisena merkkinä on se, että kuluvan vuoden tilinpäätösennuste on parantunut.
Kuuden kuukauden tietojen perusteella ennuste oli kaksi miljoonaa euroa ylijäämäinen. Syyskuun tietoihin perustuva ennuste on nyt 6,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen.
Source: Yle · Heikki Rönty
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira