Tekijänoikeus­asioihin erikoistuneen juristin mukaan myös laittoman IPTV-palvelun katselu voi tulevaisuudessa muuttua rikolliseksi.

Musta kyltti, jossa lukee valkoisella tekstillä Tampereen oikeustalo Kelloportinkatu 5 A.
Syyttäjä toimitti tekijänoikeusrikoksia koskevan haastehakemuksen keskiviikkona Pirkanmaan käräjäoikeuteen. Kuva: Marko Melto / Yle

15:21

Syyttäjä on nostanut syytteet kahta henkilöä vastaan tekijänoikeusrikoksista, jotka on tehty tietoverkossa vuosina 2021–2025. Syyttäjälaitos julkaisi asiasta tiedotteen perjantaina.

Syyttäjän mukaan epäiltyjä rikoksia on kaksi.

Ensimmäisessä teossa on hankittu laittomasta palvelusta sisältöjen katselu- ja kuuntelutunnuksia sekä myyty niitä ilman oikeudenhaltijoiden lupaa omille asiakkaille.

Myös omaan käyttöön hankittujen sisältöpakettien katseluoikeuksia on myyty tekijöiden perustaman palvelun asiakkaille.

Toisessa teossa on kyse laittoman IPTV-palvelun perustamisesta ja ylläpitämisestä niin, että palvelun asiakkaille olisi maksua vastaan tarjottu lukuisia elokuvia ja televisiokanavia sisältöineen ilman oikeudenhaltijoiden lupaa.

Viranomaiset epäilevät, että rikokset on tehty ansiotarkoituksessa. Asia on vireillä Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Käsittelypäivistä ei ole vielä tietoa.

Tekijänoikeusrikoksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Kuluttaminen ei vielä laitonta

IPTV-palveluilla tarkoitetaan maksullisia palveluita, joiden kautta voi katsoa jopa tuhansia TV-kanavia sekä elokuvia ja tv-sarjoja suoratoistona.

Laitonta toiminta on, jos palvelun tarjoaja ei ole sopinut sisältöjen jakamisesta eikä maksa korvausta tekijänoikeuksien haltijoille.

Tällaisten sisältöjen kuluttaminen tuskin on laitonta.

Tekijänoikeusasioihin erikoistunut juristi Herkko Hietanen arvioi, että IPTV-palvelun katselija ei nykyisellään syyllisty rikokseen.

Tulevaisuudessa myös katselu voi muuttua laittomaksi.

– Lainsäätäjä on sen tunnistanut ongelmaksi ja on suunnittelemassa siihen muutosta, Hietanen sanoo.

Euroopassa isoja ratsioita

Laiton IPTV-palvelu on käytössä Suomessa vajaalla 126 000 kotitaloudella, kertoi Helsingin Sanomat syyskuussa. Luku perustui Pohjoismaiden media-alaan keskittyvän analyysiyrityksen Mediavisionin selvitykseen. Määrä putosi selvästi aiemmasta.

Loppuvuodesta 2024 eurooppalaiset viranomaiset ratsasivat yhden suurimmista EU:ssa ja sen ulkopuolella toimivista laittomista IPTV-palveluverkoista.

Europolin mukaan tutkinnassa oli tunnistettu yli sata henkilöä, joita epäiltiin elokuvien, sarjojen ja TV-kanavien ohjelmasisällön välittämisestä laittoman IPTV-palveluverkon välityksellä 22 miljoonalle käyttäjälle.

Ruotsissa puolestaan käytiin viime vuoden alussa oikeutta kolmea IPTV King -palvelun ylläpidosta syytettyä vastaan Ruotsin Patentti- ja markkinaoikeudessa.

TTVK:n mukaan IPTV King oli Ruotsin suurin laiton IPTV-palvelu, joka syytteen mukaan tuotti kahdessa vuodessa ylläpitäjille yli neljä miljoonaa euroa.

IPTV King -oikeudenkäynti liittyi vuonna 2020 Euroopan laajuisesti toteutettuihin koordinoituihin ratsioihin.

Toisaalta nuorten aikuisten keskuudessa laittomien suoratoistopalveluiden käyttö on Suomessa lisääntynyt vuodessa merkittävästi, selviää Taloustutkimuksen toteuttamasta Tekijänoikeusbarometristä.

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK kertoi lokakuussa, että barometrin mukaan Z-sukupolvesta eli vuosina 1997–2012 syntyneistä jo yli kolmannes käyttää laittomia suoratoistopalveluja.

Source: Yle · Antti Palomaa

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira