Viime vuosikymmenet torikaivo on ollut säilytyksessä Könkkölän tilalla. Museotoimen­johtajan mukaan tärkeintä on, että rakennus tuottaa iloa.

Kuvakollaasi, jossa vasemmalla vanha mustavalkoinen kuva torikaivosta ja oikealla uusi.
Torikaivo palautettiin lähelle sen alkuperäistä sijaintia Kirkkopuiston Gummeruksenkadun puolelle. Kuva: Keski-Suomen museo / Jaakko Rusanen, Niko Mannonen / Yle

18:47

Jyväskylän Kirkkopuistoon on palautettu yli sata vuotta vanha torikaivo. Kaivo tuotiin lähelle sen alkuperäistä sijaintia loka–marraskuun vaihteessa.

Viime vuosikymmenet kaivo on ollut säilytyksessä Könkkölän tilan pihalla.

Idea kaivon palauttamisesta takaisin alkuperäiselle paikalleen on peräisin Jyväskylän museopalveluilta ja museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melarannalta.

Hänen mukaansa kaivo palautettiin juuri nyt, koska sekä kaivo että Kirkkopuisto on kunnostettu.

– Nyt kaivo oli siinä kunnossa, että sen kehtasi tuoda yleiselle paikalle, hän naurahtaa.

Vanha torikaivorakennus Jyväskylän kirkkopuistossa. Rakennus on valkoinen, ja siinä on vihreä katto.
Torikaivosta ei enää saa vettä. Nykyään se on koriste. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Kaivo seisoi kymmeniä vuosia Könkkölän pihalla

Torikaivon historia ulottuu vuoteen 1869, jolloin se Melarannan mukaan rakennettiin Kirkkopuistoon. Silloin kaivo oli kaikkien käytettävissä ja osa kaupungin vesihuoltoa.

Kaivoa kutsuttiin torikaivoksi, koska siihen aikaan tori sijaitsi nykyisen Kirkkopuiston alueella.

Vanha torikaivorakennus Jyväskylän kirkkopuistossa.
Torikaivo on vanhempi kuin Jyväskylän kaupunginkirkko, joka otettiin käyttöön vuonna 1880. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Melaranta kertoo, että kaivon merkitys väheni 1900-luvun alussa, kun kaupunkiin alettiin rakentaa vesijohtoverkostoa. Hänen mukaansa kaivo katosi Kirkkopuistosta 1920–1930-lukujen taitteessa.

Museo ei ole pystynyt jäljittämään, minne kaivo siirrettiin Kirkkopuistosta. 1960-luvulla se kuitenkin vietiin Könkkölän tilan pihaan.

Vuosikymmeniä Könkkölän pihalla seissyt kaivo ajautui karuun kuntoon. Melarannan mukaan sille tehtiin muutama vuosi sitten perusteellinen korjaus.

Vanhan torikaivorakennuksen räystäs.
Korjauksessa esimerkiksi katto uusittiin ja koristeita paikattiin. Kuva: Niko Mannonen / Yle

”Se on niin söpö”

Melarannan mukaan Kirkkopuistolla on ollut monta eri vaihetta. Torikaivo kertoo puiston varhaisesta vaiheesta torina.

– Kaivo kertoo historiasta parhaiten, kun se on täällä oikealla paikallaan.

Muistavalkoisessa arkistokuvassa hevoskärryt ajaa Jyväskylän Kirkkkopuistossa, taustalla Harju ja vanhoja rakennuksia.
Alkuperäinen torikaivo oli nykyistä korkeampi, koska siinä oli jalusta. Museotoimen johtajan mukaan jalusta maatui ja katosi jo vuosikymmeniä sitten. Kuva: Keski-Suomen museo / Valokuvaamo Ida Vinblad&Co

Myös kaivon ulkonäkö viehättää.

– Se on niin söpö. Tärkein pointti on se, että se tuottaa iloa, toteaa Melaranta.

Hanna-Kaisa Melarannan haastattelu Radio Suomi lähelläsi -ohjelmassa

Source: Yle · Ada Kuusela

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira