Olympiakisojen urheilijamäärää on yritetty rajoittaa viime vuosina. Tämä koskee myös yleisurheilun katulajeja. Pariisin olympiakisoissa 2024 miesten ja naisten maratonjuoksuun otettiin molempiin 80 osallistujaa. Neljän vuoden päästä kumpaankin sarjaan otetaan mukaan vain 70 juoksijaa.
Asia kiinnostaa kovasti suomalaisia, koska Euroopan mestari Alisa Vainiolta odotetaan hyvää sijoitusta viiden renkaan kisoissa. Vainio debytoi MM-maratonilla Dohassa vuonna 2019 ja juoksi kuninkuusmatkan myös Eugenessa vuonna 2022 ja Tokiossa vuonna 2025. Olympiakisoissa Vainio ei kuitenkaan ole ollut mukana.
Keväällä 2024 lappeenrantalainen haki olympiakisoihin oikeuttavaa tulosta Kööpenhaminan maratonilla, mutta aika 2.28.21 ei tuottanut riittävästi rankingpisteitä. Näin olympiaunelma jäi haaveeksi.
Vuoden 2016 olympiaedustus kariutui puolestaan kahteen seikkaan. Vainio juoksi syyskuussa 2015 Joutsenossa alle olympiakisojen tulosrajan, mutta kilpailu ei täyttänyt Kansainvälisen yleisurheiluliiton vaatimuksia.
Kansallisen liiton olisi pitänyt ennakkoon anoa lupaa järjestää maraton, jolla olisi voitu tehdä olympiakisoihin vaadittu tulosraja. Tätä lupaa Suomen urheiluliitto ei ollut anonut. Lisäksi olympiakisoihin valittavilta maratoonareilta edellytettiin tuolloin 20 vuoden ikää, kun Vainio olisi ollut Rio de Janeiron kisojen aikana 18-vuotias.
Los Angelesin kisoihin pääsyyn Vainiolla on aiempaa paremmat mahdollisuudet, koska ennätys on pudonnut 2.20:n tuntumaan ja kovia aikoja on tullut liukuhihnalta.
Olympiakisoihin voi päästä kolmella tavalla.
Juoksemalla alle vaaditun tulosrajan.
Sijoittumalla viiden parhaan joukkoon Kansainvälisen yleisurheiluliiton nimeämillä Platinum label -maratoneilla.
Rankingin perusteella.
Valintakriteereistä raportoi ensimmäisenä Citius Mag -sivusto.
World Athletics (WA) eli Kansainvälinen yleisurheiluliitto haluaa, että 40 prosenttia olympiaedustajista saa paikkansa kahden ensimmäisen kriteerin perusteella. Siten rankingilla kisoihin menisi loput 60 prosenttia. Yhdestä maasta starttiviivalle pääsee korkeintaan kolme juoksijaa per sarja.
Tuloksenteko olympialaisia varten käynnistyi 1. marraskuuta. Ensimmäiset olympiakelpoiset saatiin selville sunnuntaina New Yorkin maratonilla: heidän joukossaan oli miesten kisan voittanut Ruotsin Andreas Almgren.
Karsintaikkuna on auki 18 kuukautta eli huhtikuun loppuun 2028.
Tulosrajoja WA ei ole vielä ilmoittanut. Yleisurheilumanagereille lähetetyn kirjeen mukaan ne kerrotaan joulukuussa. Jotain osviittaa saadaan kesän 2027 MM-kisojen tulosrajoista, jotka ovat miehillä 2.06.00 ja naisilla 2.23.20.
MM-kisoihin otetaan mukaan sata juoksijaa sekä miesten että naisten kisaan. Koska olympiamaratonille pääsee vain 70 juoksijaa per sarja, tulosrajat ovat kovemmat kuin MM-kisoissa.
Citius Mag -sivuston kokenut toimittaja Chris Chavez arvioi, että miesten tulosraja asettuu 2.05.00–2.05.30:n paikkeille ja naisten 2.22.30–2.23.00:n tienoille.
Vainion on tarkoitus juosta seuraava maraton 6. joulukuuta Espanjan Valenciassa. Kyseinen kilpailu kuuluu WA:n luokituksessa Platinum label -kategoriaan, joten suomalaisesta tulee valintakelpoinen olympiakisoihin, mikäli hän sijoittuu naisten sarjassa viiden parhaan joukkoon.
Source: Helsingin Sanomat · Juha Kanerva
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira