Johanna Vuorelman kolumni: Konekieli on sielutonta, koska sille on opetettu kaikki työelämäpuheen tyhjänpäiväisyydet

Irvailemme koneen tuottamalle kielelle, mutta jo seuraavassa työpaikan palaverissa syyllistymme samanlaiseen teeskentelyyn itse, Vuorelma ihmettelee.

6:45

Columbian yliopiston sosiaalipsykologi Adam Galinsky kollegoineen teki muutama vuosi sitten kiinnostavan tutkimuslöydöksen. He havaitsivat jargonin käytön lisääntyvän tilanteissa, joissa ihminen kokee asemansa epävarmaksi. Tutkijat kutsuvat ilmiötä kompensoivaksi statusviestinnäksi. Jargonia käyttävä ihminen pyrkii kuulostamaan asiantuntevalta, mutta taustalla saattaakin piillä epävarmuus.

Tutkijoiden havaintoa voi soveltaa yksilöä laajemmalle. Mitä meille kertoo työelämästä, että niin monen ammatin kieli on jargonin kyllästämää? Uuden työn aloittava ihminen oppii tehtäviensä lisäksi nopeasti myös sen, millaisella puheella tulee hyväksytyksi joukkoon.

Pian hän ei enää sano, että tehdään tämä toisin, vaan kertoo tunnistaneensa kehittämiskohteen. Pian hän ei enää kerro, mihin nyt ryhdytään, vaan sanoittaa yhteistä tilannekuvaa.

Ei tässä tietysti mitään ihmeellistä ole: ammattikunnilla on oma sanastonsa, jossa on välttämättömiä erikoiskäsitteitä. Ongelma kuitenkin syntyy, jos koukeroiset sanat eivät lisää tarkkuutta vaan hämärtävät sitä. Ja näin käy erityisen helposti silloin, kun jargonin käyttö johtuu tarpeesta piilottaa oma epävarmuus.

Saksalainen sosiologi Hartmut Rosa on kuvannut modernin ihmisen suhdetta maailmaan kahdella käsitteellä: resonanssi ja vieraantuminen. Resonanssissa maailma puhuttelee meitä, ja me vastaamme siihen. Vieraantumisessa yhteys katkeaa: maailma on kyllä ympärillämme, mutta se ei enää puhu meille tavalla, johon voisimme vastata.

Sama voi tapahtua kielen kanssa. Jargonissa sanat kulkevat taukoamatta ihmiseltä toiselle: strategioita kirjoitetaan ja PowerPoint-esityksiä laaditaan. Silti ihmiselle voi syntyä oudon vieraantunut tunne, että kukaan ei oikeastaan sano mitään.

Ajatellaanpa vaikka tällaista virkettä: ”Meidän täytyy yhdessä vahvistaa strategista muutoskyvykkyyttämme ja rakentaa tulevaisuuteen katsovaa toimintakulttuuria.”

Moni tunnistaa tyylinäytteen työpaikaltaan. Virkkeen kanssa on vaikea olla eri mieltä, mutta vielä vaikeampaa on ymmärtää, mitä se edes tarkoittaa.

Jargonin ongelma on juuri tässä: se kasvattaa etäisyyttä ihmisten, sanojen ja niiden kuvaaman todellisuuden välillä.

Tämän valossa on kiinnostavaa tarkastella sitä, miten tekoälyä moititaan usein virkkeistä, jotka eivät tunnu sanovan juuri mitään. Tekoälyn tuottama teksti on kyllä sujuvaa ja ystävällistä, mutta aiheuttaa monissa vieraantumisen tunteen.

Tuo vieraantumisen tunne on hyvin samankaltainen kuin jargonin äärellä. Voikin sanoa, että tekoäly ei ole jargonin aiheuttaja vaan sen erinomaisen taitava jäljittelijä.

Olemme nimittäin ihan itse rakentaneet työelämään kielen, joka koostuu ympäripyöreistä käsitteistä ja kuluneista ilmaisuista. Puhumme vaikuttavuudesta, ketteryydestä, kyvykkyyksistä, potentiaalista ja uudistumisesta.

Tekoälyn on helppo tuottaa samanlaista kieltä. Se ei tarvitse oikeaa elämänkokemusta sanoakseen, että organisaation pitää ”vahvistaa strategisia kyvykkyyksiä muuttuvassa toimintaympäristössä”. Edes ihminen ei tarvitse elämänkokemusta tuottaakseen tällaista tyhjää puhetta.

Tässä mielessä tekoäly toimii meille peilinä. Kun luemme sen tuottaman kappaleen ja ajattelemme, ettei oikea ihminen puhuisi ikinä noin, huomaamme seuraavassa kokouksessa jargonia käyttävän ihmisen puhuvan täsmälleen niin.

Siksi tekoälyn ja organisaatiojargonin aikakaudella ihmisen tärkein taito on kyky sanoa jotain niin täsmällistä ja omakohtaista, että kuulija kokee vieraantumisen sijaan resonanssia, yhteyttä maailmaan.

Konkreettisesti ja yksinkertaisesti puhuminen vaatii epävarmuuden sietämistä. On helpompi puhua strategisista kehittämistarpeista kuin sanoa, etten vielä tiedä, mitä pitäisi tehdä. Jargon suojaa puhujaa, mutta estää meitä kuulemasta toisiamme.

Tekoälyn kieli puolestaan paljastaa meille, miten paljon ympärillämme oli tyhjää puhetta jo paljon ennen kuin saimme tekoälyn tuottamaan sitä puolestamme.

Johanna Vuorelma

Kirjoittaja on Tampereen yliopistossa työskentelevä valtio-opin dosentti, joka tuntee vieraantuneisuutta niin organisaatiojargonin kuin tekoälyn äärellä.