Oulun alueella työskentelevää Piristä askarruttaa, miten datakeskukset ja tuulivoimalat vaikuttavat riistakantoihin.
15:10
Perässä ei meinaa pysyä, kun Oulun alueen riistapäällikkö Jenni Pirinen, 36, suuntaa ase olallaan kohti metsäaukiota Siikalatvan Pulkkilassa.
Puolitoistavuotias saksanseisoja Noita kulkee mukana intoa puhkuen.
Kumpikin toivoo kohtaavansa metsäkanalinnun, vaikkapa metson tai teeren.
Saalis jää tällä kertaa saamatta, mutta se ei Piristä haittaa. Noita-koira on ehkä pettyneempi.
– Luonto minua tänne metsään vetää. Saalis on vain mukava lisä, Pirinen sanoo.
Pirinen suoritti metsästyskortin jo 12-vuotiaana, ja siitä lähtien metsästys on ollut hänelle rakas harrastus. Hän on innoissaan siitä, että metsästys on nyt tärkeä osa hänen työtään.
Samalla Pirinen on suunnannäyttäjä: hän on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa naispuolinen riistapäällikkö Suomessa.
Pirinen aloitti Suomen riistakeskuksen Oulun alueen riistapäällikkönä noin kaksi vuotta sitten.
Metsäpeuran reitti uhattuna Vaalassa
Jenni Pirisen työhön kuuluu muun muassa riistakantojen seuranta. Hän huolehtii yhdessä viranomaisten, järjestöjen ja maanomistajien kanssa alueellaan siitä, että metsästys on kestävällä pohjalla.
Kantoihin voi vaikuttaa muun muassa metsänkäsittely, hän sanoo.
Riistapäällikköä askarruttaakin se, miten tuulivoimalat ja datakeskukset vaikuttavat tulevaisuudessa riistakantoihin.
Tuulivoima-alueet ja varsinkin datakeskukset ovat niin uusia asioita, että tätä ei vielä tiedetä, mutta onhan elinympäristön muuttuminen iso riski kaiken eläimistön kannalta, Pirinen sanoo.
Pohjois-Pohjanmaalle on suunnitteilla useita datakeskuksia. Yksi niistä on Googlen kohua herättänyt datakeskustyömaa Muhoksella, jossa on hakattu isosti metsää ennen ympäristövaikutusten arviointia.
Google suunnittelee datakeskusta myös Muhoksen naapuriin Vaalaan. Paikkaan, joka on yksi Suomen tärkeimmistä metsäpeuran vasomis- ja vaellusalueista.
– Ehdottomasti metsäpeuraa täytyy pitää tuolla alueella silmällä, Pirinen sanoo.
Vaalan datakeskushankkeen ympäristövaikutusten arviointi (yva) on menossa. Arvioinnissa selvitetään erikseen suunniteltavan datakeskuksen vaikutuksia metsäpeuraan.
Viisi metsästyskoiraa ja neljä pakastinta
Riistasaalis ei ole Jenni Piriselle metsästysretkien ykkösjuttu. Usein hän palaa kotiin tyhjin käsin, mutta toisinaan retket tuottavat myös saalista.
Siitä kertoo jo sekin, että Pirinen omistaa neljä pakastinta.
– Tähän aikaan vuodesta siellä on hirvenlihaa. Koirille on omat pakastimet, joissa on niille raakaruokaa.
Myös Pirisen puoliso metsästää. Hän käy hirvimetsällä. Pirinen itse on viime aikoina keskittynyt kanalintuihin – lähinnä aikataulusyistä.
Pariskunnalla on yhteensä viisi metsästyskoiraa.
Pirinen toivoo, että yhä useammat innostuisivat metsästyksestä. Hänen mukaansa metsästystaidot ovat tärkeitä myös maanpuolustusnäkökulmasta.
– Metsässä oppii liikkumaan vain menemällä metsään, vaikka ihan siihen kaupungin lähimetsään, hän huomauttaa.
Source: Yle · Päivi Seeskorpi
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira