Jäätiköt | ”Tuomiopäivän jäätikön” sulaminen voi nostaa merta arvioitua enemmän

Valtava Etelämantereen jäätikkö Thwaites voi sulaessaan nostaa merenpintaa jopa kolme senttimetriä vuosisadan loppuun mennessä, vaikka ilmasto ei lämpenisi lisää.

Arvio on kaksinkertainen verrattuna aiempien mallien keskiarvoon, kun ilmaston vaikutus on molemmissa laskelmissa sama.

Syynä on lämpimän, paineistuneen meriveden pääsy jäätikön alle. Thwaites voisi menettää vakauttavan kosketuskohdan kallioperään ensi vuosikymmenen lopulla. Mallinnus julkaistiin Nature Communications -tiedelehdessä.

”Se seuraa hyvin kolmenkymmenen vuoden aikana satelliiteista havaittua jäätikön vetäytymistä”, kommentoi tutkimusprofessori Aku Riihelä Ilmatieteen laitokselta.

Kyse ei ole mistä tahansa jäätiköstä. Thwaitesin jäätikköön tiivistyy tutkijoiden huoli merenpinnan noususta seuraavina vuosikymmeninä tai vuosisatoina.

Thwaitesin jäätikkö on läntisellä Etelämantereella, Tyynenmeren puoleisella rannikolla. Se on osa Amundseninmeren laajaa lahdelma- ja jäätikköaluetta.

Jäätikön ala on yli 190 000 neliökilometriä. Se peittäisi Suomesta melkein kaksi kolmasosaa. Paksuudeltaan Thwaites on jopa kaksi kilometriä.

Nimitys ”Tuomiopäivän jäätikkö” johtuu siitä, että Thwaitesin romahtaminen nostaisi merenpintaa ajan kanssa 65 senttimetriä, kuten arvioi esimerkiksi Britannian Etelämantereen tutkimuslaitos (BAS).

Hurjimmissa pohdinnoissa on päätelty, että Thwaites on tulppa meren ja Etelämantereen suuren läntisen mannerjäätikön välissä. Jos Thwaites tosiaan romahtaisi, massiivinen jäätikkö voisi valua mereen.

Seurauksena merenpinta voisi nousta yli kolme metriä, mikä uhkaisi useita rannikoiden miljoonakaupunkeja, ja se näkyisi Suomenkin rannikoilla.

Tuore tutkimus ei sentään ennusta romahdusta. BAS:n tutkimuksen mukaan Thwaites kuitenkin ohenee 150 vuoden päähän ulottuvassa mallinnuksessa.

Vaikka lumisateet paikoin johtavat Riihelän mukaan jään massan nettokasvuun Etelämantereella, sen läntisellä alueella sulaminen on ollut voimakkaampaa kuin uuden jään synty. Se johtuu juuri jäätiköiden nopeasta virtauksesta.

Thwaitesin jäätikköä vakauttavat sen alla olevat merenpohjan harjanteet.

Thwaites makaa kallioperällä, joka on merenpinnan alapuolella. Kallioperä laskeutuu vinosti rannikolta kohti Etelämantereen sisäosia.

Puhutaan pohjakosketusvyöhykkeestä, jonka alueella jäätikkö nojaa merenpohjaan. Sitä ulompana meren suuntaan jäätikkö muuttuu kelluvaksi jäähyllyksi.

Paikoin jäätikkö nousee kallioperästä sen verran, että nousuvesi voi työntyä useita kilometrejä jäätikön alle.

”Innovaatio mallinnuksessa on se, että meriveden ja sen sulamisvaikutuksen annetaan päästä syvemmälle jäätikön alle kuin aiemmin”, Riihelä kommentoi.

Mallinnuksen mukaan Thwaitesin jäätikkö voi irrota tärkeästä pohjakosketuksen kohdasta ensi vuosikymmenen lopulla. Se lisäisi jäätikön epävakautta.

Thwaitesia seurasivat vuoden 2023 keväällä suomalaisen Iceyen tutkasatelliitit, jotka pystyvät mittaamaan vuoroveden aiheuttaman jäätikön liikkeen pohjakosketusvyöhykkeellä eri ajankohtina.

Iceye valmistaa ja operoi mikroaaltoja käyttäviä tutkasatelliitteja. Ne pystyvät kuvaamaan maapalloa pilvien läpi tai pimeässä tarkasti. Satelliitit kuvasivat jäätikköä päivittäin. Tavoite oli paljastaa meriveden ja jäätikön liikkeiden pienetkin muutokset.

Uuden mallinnuksen tekivät jäätiköiden tutkijat Kalifornian yliopiston Irvinen kampuksella, Yhdysvaltain avaruushallinnon Jet Propulsion -tutkimuslaitoksessa ja Dartmouth Collegessa.

Lue lisää: Mitä tapahtuu, jos Etelämantereen jättimäinen jäätikkö romahtaa? Thwaitesin jäätikön alle on ilmestynyt kymmenien kilometrien onkalo.