Ilves siirtyy ensi kaudesta alkaen Raimo Helmisen komentoon. Seura tiedotti asiasta keskiviikkona. Helmisen sopimus Ilveksen päävalmentajana on kaksivuotinen ja kattaa vuodet 2027–2029.

Samalla SaiPan päävalmentajaksi nousee aiemmin apuvalmentajana toiminut Janne Hietaniemi.

Tommi Niemelä siirtyy puolestaan Ilveksestä HIFK:n päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella ensi kaudesta alkaen.

Seurat tiedottivat liikkeistä keskiviikkona. Ratkaisu on SM-liigassa täysin poikkeuksellinen, sillä yleensä seurat julkistavat uudet valmentajansa vasta kausien päätyttyä.

Ilveksen suurin pelaajalegenda Helminen valmentaa parhaillaan SaiPaa kolmatta kauttaan. Hän on toiminut valmennusurallaan myös Ilveksen päävalmentajana kaudella 2012–13, mutta pesti päättyi potkuihin kesken kauden. Helminen palasi Ilvekseen apuvalmentajaksi kaudeksi 2022–23.

”Halusimme olla avoimia ja tiedottaa päävalmentajatilanteestamme jo nyt asioiden varmistuttua. Seurat ja valmentajat, joita asia koskee, ovat samalla sopineet, ettei Tommi Niemelän ja Raimo Helmisen tulevia kausia koskevia asioita kommentoida julkisuuteen tämän enempää loppukauden aikana, jotta voimme taata kaikille osapuolille mahdollisimman hyvän työrauhan nykyisten sopimusten päättymiseen asti”, Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela sanoo tiedotteessa.

Source: Helsingin Sanomat · Ville Touru

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira