Itsekkyyden aika ja huoli narsismin epidemiasta ovat nousseet viime vuosina yhteiskunnalliseen keskusteluun. Syitä on etsitty individualistisesta kulttuurista, kilpailuyhteiskunnasta ja ajattelutavasta, joka kannustaa oman edun tavoitteluun. Keskustelun katse on kuitenkin kohdistunut usein erityisesti nuoriin.

Harvemmin keskustelussa uskalletaan sohaista sinne, minne katse olisi syytä myös suunnata: vanhempiin sukupolviin.

Messustandilla seisominen on parhaimmillaan erinomainen tilaisuus osallistuvaan havainnointiin. Eräillä messuilla huomioni kiinnittyi eri ikäryhmiä erottavaan piirteeseen: käytöstapoihin.

Sukupolvien väliset erot tulivat silmiinpistävästi esiin karkkikulhon äärellä. Nuoret kysyivät kohteliaasti, saavatko ottaa karkkia, ja muistivat kiittää herkuista. Mitä vanhemmaksi karkin tavoittelijat muuttuivat, sitä useammin käytöstavat näyttivät unohtuvan. Huomattava osa vanhempien sukupolvien edustajista käveli pisteelle huomioimatta työntekijöitä, nappasi kourallisen karkkia ja jatkoi matkaansa sanomatta sanaakaan.

Toimittaja Veera Luoma-aho kirjoitti kolumnissaan (HS 29.10.) osuvasti, että katseemme kohdistuu turhan intensiivisesti nuoriin. Myös itsekkyyden kulttuurista puhuttaessa osoittava sormi kääntyy helposti nuoria kohti, ja heidän pahoinvointinsa syitä etsitään yksilökeskeisyydestä. Moraalinen huoli on kuitenkin aina helpompi asettaa sieltä käsin, missä taloudelliset ja kulttuuriset resurssit sijaitsevat.

Olisiko aika laajentaa katsettamme ja tarkastella kulttuurisia toimintamallejamme kokonaisuutena sen sijaan, että etsimme ongelmien syitä yksittäisestä sukupolvesta?

Yksittäinen havainto karkkikulhon äärellä ei tietenkään kerro kokonaisten sukupolvien itsekkyydestä. Se kuitenkin muistuttaa, kuinka helposti yleistynyt käsityksemme eri ikäryhmistä voi olla ristiriidassa arkisten havaintojemme kanssa.

Ehkä itsekkyyden aikaa tarkastellessamme meidän olisikin syytä kysyä, miksi olemme niin kiinnostuneita nuorten itsekeskeisyydestä, mutta huomattavasti vähemmän omastamme.

  • Tiina Helin
  • sosiologi, Helsinki

HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.

Source: Helsingin Sanomat

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira