HSL unohti olevansa matkustajia varten

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen onnistumisia ei mitata HSL:n mainoskampanjoilla tai ratikoiden värillä vaan sillä, kuinka sujuvasti ihmiset pääsevät töihin, kouluun ja kotiin.

Vaikka moni asiakas on tyytyväinen, nyt mättää samaan aikaan liian moni asia. Sen pitäisi olla niin HSL:n johdon kuin pääkaupunkiseudun poliitikkojen ongelma. HSL:ää arvostellaan lippujen hinnoista, palvelupisteiden karsimisesta ja huonosti suunnitelluista remonteista. Räikein epäonnistuminen on se, että Helsingin vilkkain metroasema Rautatientori suljetaan ensi vuonna puoleksi vuodeksi liukuporrasremontin takia, vaikka asema oli suljettuna koko kesän vain kaksi vuotta sitten.

Rautatientorin korjaustöitä ei siis sovitettu yhteen. Matkustajille tämä tarkoittaa jälleen kiertoteitä ja hankalia vaihtoja. Mutta ensi syksyn remonttia ei ajoitettu päällekkäin edes Junatien metrosillan remontin kanssa. Varsinkin Itä-Helsingistä keskustan suuntaan tuleville ja sieltä palaaville on luvassa pitkäksi ajaksi poikkeusjärjestelyjä, sillä Junatien sillan uusiminen katkaisee liikenteen yli seitsemäksi kuukaudeksi.

Kun remonttien vaikutukset matkustajille lopulta arvioitiin, HSL myönsi, että Rautatientorin metroaseman ja Junatien metrosillan remontit olisi kannattanut ajoittaa samaan aikaan. Vaan olikin jo liian myöhäistä, eikä liukuportaita ehditty tilata ajoissa.

Matkustajien arjen sujumisen pitäisi olla remonttien suunnittelussa lähtökohta. Metroasemien ja ratojen korjauksista vastaavan Kaupunkiliikenteen ja liikenteen järjestävän HSL:n on syytä sovittaa suunnitelmansa paremmin yhteen.

HSL:n asiakkuusjohtaja Mari Flink myönsi HS:lle, ettei HSL ole onnistunut matkustajien palvelemisessa ja päättäjien informoinnissa. Silti päättäjiltäkin voi vaatia nopeampaa havahtumista ongelmiin. HSL:n hallitus koostuu pääasiassa kuntapoliitikoista. Nyt ongelmiin herätään, kun tyytymättömyys on jo suurta.

Helsinki puuttuu tilanteeseen budjettiesityksessään. Kaupungin tavoitteena on, että joukkoliikenteen liput halpenevat lähivuosina suhteessa muihin elinkustannuksiin. Se ei välttämättä tarkoita halvempia hintoja, mutta hinnannousuun malttia.

Matkalipun hinnalla on väliä.

Tavoitteen toteuttamista vaikeuttaa kuitenkin se, että Helsingin kulut joukkoliikenteestä nousevat. Helsingin maksuosuus HSL:n kustannuksista kasvaa ensi vuonna lähes 40 miljoonaa euroa. Kasvua selittävät erityisesti Junatien metrosillan remontti ja Kruunusiltojen ratikkaliikenteen käynnistyminen.

Yhtälö on vaikea HSL:n rahoitusmallin takia. Uudet investoinnit, kuten ratikkahankkeet, kasvattavat HSL:n menoja, joita katetaan sekä kuntien sille maksamilla infrakorvauksilla että matkalipputuloilla. HSL:n omistajat eli pääkaupunkiseudun kunnat asettavat myös HSL:lle tavoitteen siitä, kuinka suuri osa menoista pitää kattaa matkalipputuloilla.

Siksi poliitikkojen on päätettävä, millä tavalla joukkoliikenne rahoitetaan ja kuinka suuri osuus siitä kuuluu matkustajien maksettavaksi. Jos osuus on nykyistä pienempi, miten loppuosa rahoitetaan?

Se ei vain matematiikkaa vaan pitkälti politiikkaa. HSL:n rahoitusmalli on ongelmallinen myös siksi, että kaupungit hyötyvät esimerkiksi uusien raideyhteyksien nostamista maan hinnoista, mutta siirtävät osan rakentamisen kustannuksista joukkoliikenteen matkustajien maksettavaksi.

Infrakorvausmallia on syytä uudistaa, sillä halvempia lippuja ei voi luvata ottamatta kantaa HSL:n rahoitukseen. Ilmeinen ratkaisu on infrakorvausten erottaminen HSL:n varsinaisesta liikennöintitaloudesta. Erottaminen toisi näkyviin sen, kuinka paljon kaupungit käyttävät rahaa liikenteen järjestämiseen ja kuinka paljon infrastruktuurin rakentamiseen.

Joka tapauksessa Helsingin kannattaa käyttää rahaa siihen, että matkaliput ovat matkustajille kohtuuhintaisia. Helsinki kasvaa, ja yhä useamman ihmisen liikkuminen on joukkoliikenteen varassa. Vaikka myös remonttijärjestelyt, vuorovälit, luotettavuus ja matka-ajat vaikuttavat, matkalipun hinnalla on väliä.