HS-analyysi | Olli Jokisen vahvuudet kääntyivät häntä vastaan HIFK:ssa

Olli Jokisen piti palauttaa Helsingin IFK takaisin huipulle.

Sen sijaan projektista tuli jälleen yksi kallis ja kiusallinen epäonnistuminen HIFK:n viime vuosien historiaan.

Jokisen potkut eivät olleet yllätys. Se oli vain ajan kysymys, kun katsoo, miten HIFK pelasi Jokisen alaisuudessa.

Jokisen, 47, viimeiseksi otteluksi HIFK:n penkin takana jäi tiistain tappio, kun se suli vieraissa Lukkoa vastaan 2–3-tappioon. Se oli kolmas tappio putkeen.

HIFK on aloittanut superkauden umpisurkeasti. Sarjan suurimmalla, neljän miljoonan euron pelaajabudjetilla kauteen lähtenyt helsinkiläispumppu on sarjataulukossa vasta kolmanneksi viimeisenä.

HIFK on kerännyt 14 ottelusta vain neljä voittoa ja 15 pistettä. Hälytyskellot ovat soineet jo pidemmän aikaa.

Yllättävää oli ainoastaan se, kuinka pitkään HIFK:n seurajohto oli valmis katsomaan joukkueen rämpimistä.

Olli Jokisen pesti HIFK:ssa jäi reiluun kauteen. Kuva: Jussi Eskola

Jokinen sai HIFK:ssa poikkeuksellisen paljon valtaa, aikaa ja resursseja. Tuloksena oli joukkue, jonka pelaamisesta oli vaikea löytää missään vaiheessa minkäänlaista johdonmukaisuutta.

Lopputulema on hyvin tyly: HIFK ei kehittynyt yhtään Jokisen alaisuudessa.

Jokisen valmennusuran ensimmäiset vuodet Jukureissa olivat kiistatonta menestystä. Entinen NHL-tähti nosti lilliputtiseuran uudelle tasolle ja loi itsestään nopeasti kuvan suomalaisen valmennuksen seuraavana suurena nimenä.

Mikkelissä Jokisen vahvuudet pääsivät kukoistamaan. Valtava intohimo, korkea vaatimustaso ja horjumaton usko omaan tekemiseen saivat altavastaajan venymään.

HIFK:ssa samat ominaisuudet kääntyivät Jokista vastaan.

Jokinen halusi rakentaa joukkueesta mahdollisimman paljon omannäköisensä. Hän ympäröi itsensä tutuilla pelaajilla ja valmentajilla. Viime kaudella urheilujohtaja Janne Pesosen potkujen jälkeen Jokisen vaikutusvalta ulottui myös joukkueen rakentamiseen.

Yhtäkkiä Jokinen ei ollutkaan enää vain päävalmentaja. Jokisesta tuli käytännössä koko HIFK:n kasvot.

Samalla hän kantoi poikkeuksellisen ison vastuun tuloksellisesta epäonnistumisesta.

HIFK:n krooninen ongelma ei alkanut Jokisesta eikä se pääty hänen potkuihinsa.

Tähän kauteen Jokinen sai pitkälti haluamansa joukkueen.

Lopputulos oli raskasrakenteinen, yksipuolinen ja luovuudeltaan hyvin rajallinen ryhmä.

Juuri tällainen joukkue olisi tarvinnut poikkeuksellisen selkeän pelitavan ja vahvan viisikkorakenteen. Sen sijaan HIFK:n pelaaminen oli rytmitöntä ja sekavaa alusta asti.

Jokisen epäonnistumiseen HIFK:ssa liittyy myös olennainen johtamisen paradoksi. Jokisen suurin vahvuus on samalla hänen suurin heikkoutensa.

Jokisen tinkimätön usko omaan näkemykseensä vei hänet pitkälle pelaajana ja nosti nopeasti valmentajana. Mutta huippuvalmentajan tärkeimpiä ominaisuuksia on myös kyky kyseenalaistaa omat metodinsa.

Kun tulokset sakkaavat, silloin pitää uskaltaa kysyä, onko vika sittenkin omassa valmennusprosessissa.

HIFK:ssa tätä kysymystä ei selvästi esitetty – tai ainakaan siihen ei löydetty vastausta. Opponointi puuttui.

Vahvan johtajan ympärillä pitäisi olla vahvat rakenteet ja ihmisiä, jotka uskaltavat haastaa häntä.

HIFK:ssa kävi päinvastoin. Seura antoi Jokiselle valtavasti tilaa tilanteessa, jossa urheilujohdon olisi pitänyt pystyä ohjaamaan ja tarvittaessa rajoittamaan päävalmentajan valtaa.

Kuva: Jussi Eskola

Tästä päästään HIFK:n jatkuvan rämpimisen ytimeen.

HIFK:n krooninen ongelma ei alkanut Jokisesta eikä se pääty hänen potkuihinsa.

Seura on käyttänyt vuodesta toiseen valtavia summia pelaajiin, vaihtanut valmentajia ja etsinyt uutta suuntaa. Silti urheilullinen identiteetti on retuperällä.

Jokista edeltäneen Ville Peltosen aikana nähtiin sama ilmiö: vahva henkilöbrändi ja seurahistoria antoivat päävalmentajalle suojaa, vaikka tulokset eivät vastanneet odotuksia.

HIFK:ssa on liian pitkään uskottu, että ”oikean” suuren nimen palkkaaminen ratkaisee ongelmat. Ei sinnepäinkään.

Menestyvässä urheiluorganisaatiossa strategia ei saisi henkilöityä päävalmentajaan. Seuran on tiedettävä, millaista jääkiekkoa se haluaa pelata, millaisia pelaajia se tarvitsee ja miten toimintaa kehitetään pitkäjänteisesti.

Päävalmentajan tehtävä on toteuttaa tätä linjaa, ei määritellä koko seuran tulevaisuutta yksin.

Nyt katseet kääntyvät urheilujohtaja Janne Laukkaseen.

Hänen tärkein tehtävänsä ei ollut vain löytää Jokiselle seuraaja, joka on siis Tommi Miettinen, vaan rakentaa HIFK:sta uskottava joukkue, jolla on tunnistettava identiteetti.

Jos tämä epäonnistuu, sama farssi toistuu muutaman vuoden kuluttua uusilla kasvoilla.

Jos HIFK kuvittelee ratkaisseensa ongelmansa antamalla Jokiselle potkut, se ei ole oppinut tästäkään mahalaskusta mitään.