Ensin hiihto, sitten jääkiekko.

Suomalaisten suosikkilajeissa on viime aikoina tehty päätöksiä, jotka eivät miellytä isoa osaa suomalaisista. Venäläiset kilpailijat ja joukkueet on otettu mukaan kansainvälisiin kilpailuihin vastoin kansainvälisten lajiliittojen päätöksiä.

Molemmissa tapauksissa Venäjän on ottanut mukaan Urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin Cas. Venäjän lajiliitot ovat valittaneet kansainvälisten liittojen päätöksistä Casiin, joka on tuominnut asiat venäläisten eduksi.

Monelle uutisia seuranneelle on kuitenkin saattanut jäädä hieman epäselväksi, mikä tämä Cas on, mitä se tekee, mikä sen rooli on ja miksi se tuntuu päättävän asioita järjestään Venäjän eduksi.

Casin päätöksenteossa on myös omat ongelmansa.

Mikä on Cas?

Cas on urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin, jonka päämaja on Sveitsin Lausannessa.

Cas perustettiin vuonna 1984 silloisen Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n puheenjohtaja Juan Antonio Samaranchin aloitteesta.

Alun perin sitä hallinnoi KOK, joka myös vastasi sen rahoituksesta. Vuonna 1994 hallinnointi- ja rahoitusvastuu siirrettiin KOK:sta erilliselle Icasille, joka perustettiin tätä tarkoitusta varten.

Casin päätökset eivät useimmiten ole valituskelpoisia. Jos Sveitsin siviililain vaatimukset eivät täyty, päätöksistä voi valittaa Sveitsin korkeimpaan oikeuteen.

Iivo Niskanen voi joutua mittelemään taas Aleksandr Bolshunovia vastaan. Kuva vuoden 2018 olympialaisista. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Mitä Cas tekee?

Casin tehtävä on ratkaista urheilun piirissä syntyviä kiistoja oikeudellisin perustein. Kiistatilanteissa se tulkitsee ensisijaisesti osapuolena olevan lajiliiton omia sääntöjä ja perustaa ratkaisunsa niihin. Se siis tarkastelee, onko liitto noudattanut päätöksessään omia sääntöjään.

Casin päätöksistä vastaa kulloisessakin tapauksessa kolme tuomaria. Molemmat kiistan osapuolet esittävät yhtä tuomaria, ja kolmatta esittää Casin hallinto. Casin hallinnon esittämä tuomari on myös ryhmän puheenjohtaja.

Cas ei ota kantaa asioiden poliittisiin tai eettis-moraalisiin ulottuvuuksiin. Se tutkii asioita pelkästään urheilun näkökulmasta ja tulkitsee sääntöjä.

Miksi Cas tuntuu päättävän jatkuvasti Venäjän eduksi?

Cas ei automaattisesti päätä tapauksia Venäjän eduksi. Kuten yllä on mainittu, se perustaa päätöksensä lajiliittojen sääntöihin. Se arvioi hyökkäyssotaa käyvän maan osallistumisoikeutta sääntöjen näkökulmasta, ei moraalisesta tai poliittisesta kulmasta.

Esimerkiksi Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF vetosi Venäjän osallistumiskieltoa jatkaneessa päätöksessään turvallisuusuhkiin ja kisojen integriteettiin, muttei pystynyt Casin mukaan perustelemaan turvallisuusuhkaa riittävän hyvin.

Kansainvälisen hiihtoliiton Fisin tapauksessa Cas katsoi, että Fisin päätös pitää venäläiset ulkona kisoista oli sen omien sääntöjen perusteella syrjivä.

Kaikki päätökset eivät kuitenkaan ole menneet samaan suuntaan. Kansainvälisen curlingliiton World Curlingin päätös kesti Casin tarkastelun Venäjän liiton valituksesta huolimatta.

Curlingliitto oli IIHF:n tavoin vedonnut turvallisuusasioihin ja kisojen integriteettiin, mutta myös kisojen käytännön järjestämisvaikeuksiin. Sen esityksessä oli huomioitu muun muassa jäsenliittojen näkemyksiä ja muiden joukkueiden mahdollinen kieltäytyminen Venäjää vastaan pelaamisesta.

Tiivistetysti lajiliittojen olisi laadittava sääntönsä ja päätöksensä niin, että päätös on kiistatta sääntöjen mukainen. Ja vedottava Casin edessä sellaisiin pykäliin, jotka kestävät oikeudellisen tarkastelun.

Venäjä on palaamassa Casin päätöksellä jääkiekon MM-kisoihin. Kuvassa Aleksandr Nikishin joulukuussa 2023. Kuva: SOPA Images Limited / Alamy Stock Photo

Mitä IIHF:n olisi pitänyt tehdä toisin?

Kuten työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen kirjoittaa Edilexin artikkelissa, tätä on mahdotonta sanoa aukottomasti ennen kuin Cas julkaisee jääkiekkotapauksen perustelut.

Jälkikäteen – kun jo kuusi jäsenliittoa on ilmoittanut kieltäytyvänsä pelaamasta Venäjää vastaan – on helppo sanoa, että asiaa olisi kannattanut perustella curlingin tavoin kisojen järjestämiseen aiheutuvilla vaikeuksilla. Ja lista näin toimivista jäsenmaista olisi ollut hyvä kerätä jo siinä vaiheessa, kun kantaa oli perusteltava Casille.

Ei voi kuitenkaan sanoa varmaksi, ettei IIHF olisi toiminut näin, ennen kuin perustelut on julkaistu kokonaan.

Jos IIHF on perustellut asiaansa suunnilleen samalla tavalla kuin World Curling, herää kysymys, miksi päätös on erilainen.

Mitä ongelmia Casin päätöksenteossa on?

Yhtenä ongelmana voi pitää hähmäisten ”urheilunormien” arvotusta ajoittain jopa kirjoitetun lainsäädännön edelle.

Casin toimintaa hyvin tuntema sisäpiiriläinen kertoi HS:lle, että päätöksenteossa puhutaan ”lex sportivasta”, joka lähtee ajatuksesta, että urheilu olisi muusta yhteiskunnasta erillinen saareke. Politiikan ulkopuolella.

Tällä saarekkeella sitten kansainvälinen lajiliitto luo säännöt, tulkitsee niitä ja jopa päättää niiden sovellettavuudesta. Cas perustaa sisäpiiriläisen mukaan päätöksensä näihin samoihin sääntöihin.

Siksi Venäjän tilanteessa on kyse siitä, löytyykö kansainvälisen liiton säännöistä pykäliä, joiden perusteella Venäjä voitaisiin sulkea ulos. Edes valtiotason linjauksilla ei tässä ole merkitystä, päätös tehdään urheilun omien sääntöjen perusteella.

Jääkiekon tapauksessa IIHF:n perustelut Venäjän ulkona pitämiseksi jäivät Casin silmissä liian suppeiksi.

Ongelmallisena voi pitää myös aiemmin mainittua Casin päätöksentekokokoonpanoa. Kun kolmesta tuomarista kaksi on kiistan osapuolten esittämiä, päätöksenteko voi usein jäädä Casin hallinnon valitseman puheenjohtajan kontolle.

Liian herkästi liian paljon on kiinni siitä, miten tämä puheenjohtaja asioista ajattelee.

Source: Helsingin Sanomat · Tony Pietilä

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira