Eduskunnan viime viikolla kiinni nuijima liikennejuopumusta koskeva laki sallii vesillä liikuttaessa melkoisen humalan. Rangaistavuusraja on laissa 1,5 promillea.
Teoreettisesti laskettuna tämän rajan saavuttaa juomalla pullon punaviiniä tai kahdeksan neljän sentin Koskenkorva-grogia tai viisi A-olutta.
Tutkijat ja järjestöt ihmettelevät näin korkeata promillerajaa. Professori Antti Alha on sanonut, että korkeat promillerajat suorastaan yllyttävät juomaan.
Suomen Meripelastusseuran toiminnanjohtaja Pauli J. Lammi sanoo, ettei hän näe mitään syytä, että pitäisi vesillä liikuttaessa sallia näin korkeita veren alkoholipitoisuuksia.
Tilastotkin puhuvat vesillä juomista vastaan, sillä 60—70 prosentissa tapahtuneista onnettomuuksista on ollut alkoholilla osuutta.
– –
Yksityisen autoilijan ei pidä ryhtyä asiantuntijaksi ja juoda vain sen verran kun promillerajan sanotaan sietävän.
Poliisin mittari voi osoittaa yllättäviä lukuja. Veren alkoholin määrä riippuu ”vanhoista pohjista”, nauttimishetkestä, ihmisen painosta, sukupuolesta ja monista muista asioista.
Näin varoittavat asiantuntijat ja sanovat, että varminta on olla ratissa vesiselvänä.
NL:ssa vietettiin vallankumousjuhlaa
Neuvostoliitto vietti viikonvaihteessa perinteelliseen tapaan lokakuun vallankumouksen vuosipäivää, jonka huipentuma oli sunnuntaina Punaisella torilla järjestetty sotilasparaati ja kansanjuhla.
Ensimmäisen kerran nähtävästi yli kymmeneen vuoteen Neuvostoliiton ja Kiinan välirikko ei aiheuttanut välikohtauksia juhlatilaisuuksien aikana.
Neuvostoliiton korkein johto puoluejohtaja Leonid Brezhneviä, presidentti Nikolai Podgornyita ja pääministeri Aleksei Kosyginia myöten osallistui tihkusateiseen Punaisen torin juhlaan, jonka sotilaallinen osa oli jos mahdollista edellisvuosiakin vaatimattomampi.
UKK onnitteli neuvostojohtoa
Presidentti Urho Kekkonen lähetti sunnuntaina Neuvostoliiton johdolle onnittelusähkeen lokakuun suuren sosialistisen vallankumouksen 59-vuotispäivän johdosta.
Sähkeessä todetaan mm., että ystävälliset naapuruussuhteet takaava YYA-sopimus on myös vallitsevan liennytyksen oloissa kaikilta osiltaan säilyttänyt ajankohtaisuutensa.
Siitoskokeilusta hyviä tuloksia
Rovaniemi (HS)
Suurikokoisten venäläisporojen risteyttäminen suomalaisvaadinten kanssa näyttää yhä lupaavalta kokeilulta.
Puolet viime keväänä syntyneistä vasoista on tämän syksyn erotuksissa punnittu ensimmäisen kerran, ja ne ovat kooltaan noin kymmenen prosenttia suurempia kuin suomalaisvasat.
Tämä on viite myös siitä, että ne ovat kotimaisia poroja nopeakasvuisempia.
Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Veikko Huttu-Hiltunen on toistaiseksi tyytyväinen, mutta muistuttaa, että Muurmanskista tuodut urokset olivat valikoitua ainesta.
”Suomestakin löytyy parhaiden hirvaiden joukosta sen kokoisia.”
Väite ydintuhosta Neuvostoliitossa
Lontoo (UPI)
Toisinajatteleva neuvostoliittolainen tiedemies paljasti sunnuntaina yksityiskohtia Neuvostoliitossa sattuneesta ydinräjähdyksestä, jossa kuoli satoja ihmisiä, sekä kuuraketin räjähdyksestä, joka ”tuhosi Neuvostoliiton ydinteknologian parhaat aivot”.
Lontoossa maanpaossa asuva Zhores Medvedev kertoi vuonna 1958 sattuneen ydinjätteiden kaatopaikan räjähdyksen surmanneen satoja ihmisiä ja aiheuttaneen tuhansille säteilysairauksia.
Uralin vuoristossa Blagoveshenskin lähellä oleva räjähdysalue on Medvedevin mukaan niin saastunut, että ”sitä pidetään yhä vaarallisena ja sen ohi kulkevat tiet on suljettu”.
Neuvostoliittolainen kuuraketti räjähti Medvedevin mukaan vuonna 1960 laukaisualustallaan, jolloin kaikki paikalla olleet kuolivat. Neuvostoliitto menetti onnettomuudessa parhaat avaruusasiantuntijansa.
Harhalaukaus surmasi Ranskan lähettilään
Belgrad (Reuter)
Toisen diplomaatin aseesta lähtenyt harhapanos surmasi Ranskan Jugoslavian suurlähettilään Pierre Sebilleaun lauantaina lähellä Belgradia, Jugoslavian ulkoministeriö kertoi sunnuntaina.
Laukauksen ampui Itävallan Jugoslavian suurlähettiläs Alexander Otto. Onnettomuus tapahtui metsästysretkellä lähellä Zrenjanin kaupunkia 70 kilometriä Belgradista pohjoiseen.
Onnettomuus sattui, kun Otto oli poistamassa patruunoita haulikostaan. Sebilleau seisoi noin kolmen metrin päässä Otosta ja sai panoksen selkäänsä.
– –
Diplomaatit olivat mukana perinteisellä metsästysretkellä, jollaisia Jugoslavian ulkoministerin Milis Minicin on ollut tapana järjestää Belgradissa oleville diplomaateille.
Korpilakko uhkaa jälleen rautateitä
Junalakko alkaa uudestaan ensi yönä, ellei viime hetken neuvotteluissa maanantaiaamuna löydetä ratkaisua, joka saa rautatievirkamiehet pysymään töissä.
Viikonvaihde ei mainittavasti lisännyt sovinnon toiveita.
Vajaa 700 tvk-laista junansuorittajaa oli viime viikolla neljä päivää laittomassa lakossa saadakseen eläkeikänsä alenemaan 63 vuodesta 58 vuoteen.
Lakko päättyi perjantaiyönä.
Ravimies tarvitsee hevosajokortin
Ravikilpaan osallistuminen edellyttää ajajalta ravikorttia.
Kuka tahansa ”itseoppinut hevosmies” ei voi osallistua kilpailuun, vaan hänen on pystyttävä esittämään hevosenkäsittely- ja ohjastustaidostaan kirjallinen todistus eli ravikortti.
Kortin hankkimiseksi on käytävä ajolupakurssi samaan tapaan kuin autonajokortin hankkimiseksi autokoulu.
Tällä hetkellä Suomessa on noin 6 500 ajolupakurssin käynyttä ravikortin omistajaa.
– –
Lappeenrannan ratatallin valmentajan Risto Lankin mielestä kiinnostus raviurheiluun on lisääntymässä. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että ravikorttikursseilla on osanottajia kaksinkertainen määrä viime vuoteen verraten.
Kurssilaisten keski-ikä on myös vuosien mittaan nuorentunut.
Volttauksessa on hevonen pidettävä tarkasti oikealla paikallaan. Poikkeaminen lähtöjärjestyksestä vie väärälle radalle ja aiheuttaa koko lähdön uusimisen. Kuva: Matti Virtanen / HS
Virtanen ”Kusessa”
Virtanen-yhtyeestä soolotaiteilijaksi siirtyneeltä Veltto Virtaselta tulee lähipäivinä ulos soololevy ”Kusessa”.
Sillä V. Virtanen esittää omia laulujaan lähinnä akustisen kitaran säestyksellä. Satunnaisten avustajien joukossa ovat ainakin Juice Leskinen ja Dave Lindholm, jotka soittavat rumpuja.
Positiivinen piirre on se, että ”Kusessa” on äänitetty kotimaassa, Lahdessa.
Minne kahville sunnuntaisin tai iltaisin
Olet päiväkävelyllä sunnuntaisessa Helsingissä. Tekee mieli poiketa jonnekin juomaan kupillinen höyryävää kahvia tai teetä.
Mutta minkäs teet, kun kaupunki tuntuu olevan kiinni. Turhaan rynkytät suljettujen baarien ovia. Harva tietää paikan, joka on auki. Sellaisiakin näet on, vaikka ei kovin tiheässä.
Yhtenäistä luetteloa Helsingin keskustan kahviloista ei ole olemassa. Kahvila-ravintolaliitolla on jonkin verran tietoja yksityisistä yrityksistä, mutta ulkopuolelle jäävät esimerkiksi osuustoiminnallisten yritysten kahvilat.
Lisäksi Helsingissä toimii epälukuinen joukko pieniä yksityisiä kahviloita ja baareja, jotka eivät kuulu mihinkään ketjuun.
Helsingin sunnuntaikahviloiden uusimpia tulokkaita on Café Manta Kauppatorin tuntumassa Esplanadikappelissa. Kuva: Esa Pyysalo / Lehtikuva
Koonnut Kari Lankinen
Lue lehti: hs.fi/aikakone
Source: Helsingin Sanomat · Kuva: Hans Paul / Lehtikuva
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira