”Olen katsonut lukuisia naisia himoiten. Sydämessäni olen tehnyt monesti huorin. Tämä on sellaista, jota Jumala tietää minun tekevän ja antaa sen minulle anteeksi.”

Näin lausui Yhdysvaltain tuleva presidentti Jimmy Carter Playboy-lehdelle myöntämässään haastattelussa, joka oli koitua hänen kompastuskivekseen.

Tiistaisen vaalin yhteydessä tehdyissä haastatteluissa näet mainittiin tuo avomielinen lausunto inflaation ja työttömyyden jälkeen tärkeimpiin kuuluvana ratkaisijana presidenttiä valittaessa.

Helsingin Sanomat julkaisee tänään sivuilla 31–32 Playboyn kohutun ja paheksutun haastattelun, jossa Yhdysvaltain tuleva presidentti syväluotaa niin sisä- kuin ulkopoliittisia ja muitakin kysymyksiä.

Carter lupasi ulkopolitiikan jatkuvuutta

Amerikkalaisten seuraavaksi presidentikseen valitsema Jimmy Carter vakuutti myöhään torstai-iltana niin Yhdysvaltain ystäville ja liittolaisille kuin sen mahdollisille vastustajille, että maa pyrkii hänen johdollaan ”etsimään alituisesti rauhaa”.

Hän sanoi edelleen, että hän tähtää alituisesti ”vakaisiin ja ennakoitaviin suhteisiin” kaikkien kansojen kanssa. Niille pitäisi olla selvää, hän lisäsi, että Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa leimaa ”oleellinen jatkuvuus” hallinnosta toiseen siirryttäessä.

Carter mainitsi ensimmäisessä presidentinvaalien jälkeisessä lehdistökonferenssissa kotikaupungissaan Plainsissa Georgiassa torstai-iltana, että hän toivoo jo aloitettujen ”menettelyjen” jatkuvan.

Tämä lienee käsitettävä viittaukseksi mm. strategisen aseistuksen rajoitus- eli Salt-neuvotteluihin Neuvostoliiton kanssa. Ne ovat tällä hetkellä jäissä odotettaessa republikaanisen hallinnon vaihtumista demokraattiseksi tammikuun 20. päivänä.

Laiton rengas käy kaupaksi

Laittomia nastoja ja nastarenkaita liikkuu edelleen markkinoilla voimaan tulleista määräyksistä huolimatta. Vastuu on viime kädessä nastoittajan, sillä myynti asiaa tuntemattomalle ostajalle ei ole vaikeaa, vaikkapa tekaistun rengasselosteen tukemana. Kun nastoitusten valvonta käytännössä on ratkaisematta, kysyvät myös asiakkaat laittomia yhdistelmiä pidon varmistamiseksi.

Rengas- ja nasta-alalla on julkinen salaisuus, että nastoja rajoittavien määräysten tultua voimaan on jatkuvasti tuotu maahan määräysten vastaisia valmiiksi nastoitettuja renkaita sekä nastoja, joita ei voida hyväksyä.

Jatkuva maahantuonti merkitsee luonnollisesti sitä, että kyseiset tuotteet menevät myös kaupaksi joko asiakkaan edes tietämättä tai hänen nimenomaisesta pyynnöstään.

Kielletyt 15 mm nastat 12 mm rei’issä. Vasemmanpuoleinen nasta on nostettu esiin ”oikeaan” mittaansa ja ulkonema on noin 3 mm. Kuva: Sanoman arkisto

Oopiumia kansalle

Turun kaupunginteatteriin saatiin vuosien jälkeen operetti – Kreivitär Mariza – ja myös operettisankari – Tapani Kansa, 27 – joka kuitenkin itse vieroksuu tätä nimitystä, operettisankaria. Hän pitää sitä vääränä ja leimaavana. Teatterityöläinen kuulostaa hänen korvissaan paljon paremmalta.

Tapani Kansa Kuva: V. K: Hietanen

Kreivitär Marizan ennakkokysyntä on ylittänyt hurjimmatkin odotukset. Marraskuun kaikki näytökset myytiin loppuun varttitunnissa. Joulukuun liput eivät vielä ole kaupan, niistä ei olisi yhtään jäljellä.

Mitä pidät Marizasta?

”Operetti on hölynpölyä, ilmapallo, oopiumia kansalle, mutta se oli minun mahdollisuuteni päästä tekemään työtä ammattiteatterissa. Ja pyrin tekemään kaiken mihin ryhdyn mahdollisimman vakavasti ja tunnollisesti, vaikka työn motivaatio olisikin vähäinen.”

Theodorakis muuttaa Ruotsiin

Maailmankuulu kreikkalainen säveltäjä Mikis Theodorakis ilmoitti perjantaina muuttavansa asumaan Ruotsiin, koska Kreikan kovan linjan kommunistit esittävät jatkuvasti uhkauksia häntä ja hänen perhettään kohtaan.

Ateenassa antamassaan lehdistölausunnossa Theodorakis huomautti, että hän ei suinkaan pelkää Kreikan kommunistista puoluetta, mutta että hän on tympääntynyt kommunistien viime aikoina esittämiin solvauksiin. Nuoret kreikkalaiset kommunistit ovat viime kuukausina julkisesti syytelleet säveltäjää ja tämän perhettä pettureiksi ja provokaattoreiksi.

Theodorakis kertoi aikovansa asettua perheineen asumaan Ruotsiin sen jälkeen, kun hän on ensin päättänyt piakkoin alkavan konserttimatkansa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Hän mainitsi, että hänelle on Ruotsissa tarjottu työmahdollisuuksia erään paikallisen sinfoniaorkesterin kanssa.

Seksuaalisuus siveettömyyttä?

Japanilaisen Nagisa Oshiman (Pojan ja Seremonian ohjaajan) uusin filmi Aistien valtakunta on kielletty Suomessa. Teos alkaa seksuaalisuuden avoimella kuvauksella, tiivistyy lihallisen pakkomielteen tragediaksi ja päättyy morbidisti. Aiheeltaan se muistuttaa Junichiro Tanizakin Avainta.

Valtion filmitarkastamon päällikkö Jerker A. Eriksson on perustellut päätöstä haastattelussaan (Hbl 2. 11.). Hänen mielestään Aistien valtakunta on laatufilmi, mutta samalla siveetön. Sen kieltäminen on Erikssonin mukaan valitettavaa mutta välttämätöntä.

Eriksson huomauttaa, että Oshiman teos on saanut arvostelumenestyksen Ranskassa, Länsi-Saksassa ja (hiukan leikattuna) Ruotsissa.

Suomessa sen esittämisen kieltää filmintarkastuslain ns. säädyttömyyspykälä, jonka kaltaista em. maissa ei ole.

New Yorkin mafia alkoi taistelun Gambinon paikasta

New York (Reuter)

New Yorkin poliisiviranomaiset pelkäävät, että vallanperimyssota lokakuussa kuolleen mafiajohtajan Carlo Gambinon valtakunnasta on alkanut.

Entinen newyorkilalsen mafiaperheen johtaja Pietro Licata ammuttiin kotiportillaan tiistai-iltana.

”Tämä vaikuttaa mafian valtataistelun alulta Gambinon kuoleman jälkeen”, totesi muuan korkea-arvoinen poliisiupseeri.

Gambino kuoli 74 vuoden iässä lokakuun puolivälissä.

Poliisi kertoi, että Licata ammuttiin hänen noustuaan Cadillacistaan avaamaan kotipihansa porttia vähän puolen yön jälkeen Queensin kaupunginosassa.

Murhaaja, tukevatekoinen mies, ampui Licataa kasvoihin haulikolla ja pakeni paikalta keltaisella autolla, jonka rekisterikilvet oli peitetty.

Licatan vaimo, Vita, näki ampumisen auton sisältä, mutta häntä ei ammuttu. Muuan naapuri näki myös murhan, poliisi kertoi.

Viranomaiset ovat odottaneet, että Gambinon kuolema johtaisi maanlaajuisiin muutoksiin mafian toimintatavoissa.

Koonnut Peter Valve

Lue lisää: hs.fi/aikakone

Source: Helsingin Sanomat · Kuva: Sanoman arkisto

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira