Kaverukset Veronika Maliavina ja Aleksandra Belozertseva tutkivat ikkunaa innostuneina. Vuorotellen he kurottavat osoittamaan jotain yksityiskohtaa, josta he sitten keskustelevat.
”Tämä on aina niin jännittävää! Tulee lapsuuden joulut mieleen”, Veronika Maliavina huudahtaa.
Stockmannin perinteinen jouluikkuna paljastettiin lauantaina aurinkoisessa säässä jo 77. kerran.
Aleksandra Belozertsevalle (vas.) ja Veronika Maliavinalle jouluikkuna on tärkeä loppuvuoden perinne. Kuva: Petteri Tuohinen / HS
Viipurista kotoisin oleva Belozertseva intoilee maltillisemmin, mutta hänestäkin jouluikkunan näkeminen kuuluu joulunalusaikaan.
Maliavina asui lapsena Pietarissa, mistä perhe matkusti joulunaikaan Helsinkiin aistimaan joulutunnelmaa, mikä on Maliavinan mielestä Helsingissä omaa luokkaansa. Noilla reissulla matkattiin aina myös jouluikkunan ääreen.
Kuvassa Veronika Maliavina (oik.) veljensä kanssa jouluikkunalla vuonna 2011. Kuva: Veronika Maliavinan perhealbumi
”Toi on niin kuin aikuisille eikä lapsille”, kuuluu ohikulkijan kommentti.
Tänä vuonna jouluikkunan teema on ”oodi kaupunkilaisille”. Ikkunan tarinassa ”Stockan kello” muuttuu jouluna pulujen salaiseksi portaaliksi. Taianomainen kertomus vaihtuu kuitenkin pian Stockmannin tuotteiden mainostamiseen.
Jouluikkunan pulut on puettu merkkivaatteisiin, kuten luksusmerkki Burberryn takkiin, ja monilla on kädessään Stockmannin paperikassi.
Monina vuosina jouluikkuna on ollut syvempi, ja sitä varten on tuotu lapsille koroke, jolta he ovat päässeet katselemaan ikkunan sisälle. Tänä vuonna koroketta ei ole. Kuva: Petteri Tuohinen / HS
Jouluikkunan pulut koreilevat merkkivaatteissa ja -asusteissa. Kuva: Petteri Tuohinen / HS
Belozertseva ja Maliavina kuvailevat tämän vuoden ikkunaa ”kauniiksi, monimutkaiseksi ja aikuismaiseksi”. Heistä siinä on ”brittiläistä tunnelmaa”. Erityisesti liikkuvat ratikat ilahduttavat.
Maliavina osallistuu jouluikkunan avajaistapahtumaan aina kun vain mahdollista. Jos hän ei pääse avajaisiin, tulee fomo (fear of missing out). Tuntuu, että jää jostain merkittävästä paitsi. Hänestä etenkin avajaisissa on taianomainen tunnelma kuoroineen ja joululauluineen.
Belozertsevan ja Maliavinan mielestä jouluikkunan julkistamisen kaltaiset tapahtumat ovat tärkeitä, koska niissä pienistä asioista tehdään suuria.
”Tästä alkaa joulunaika”, kaksikko hihkuu.
”Hieno!” sanoo Emilie Wickström. Hän kuvailee jouluikkunaa ”jännittäväksi”, koska moni asia, kuten linnut ja ratikat, ovat ylösalaisin.
Äiti Sandra Wickströmin mielestä jouluikkuna on ollut aiemmin lapsenmielisempi. Nyt hän kuvailee näkemäänsä ”synkäksi” ja ”aikuismaiseksi”.
Emilie Wickströmistä jouluikkuna näyttää hienolta. Äiti Sandra Wickströmin mielestä ikkuna oli tänä vuonna erityisen aikuismainen. Kuva: Petteri Tuohinen / HS
”Mutta on tämä pelkistetympi. Ei tähän ehkä jäisi vartiksi seisoskelemaan, niin kuin joinain vuosina.”
Munkkiniemessä asuvalle Wickströmien perheelle jouluikkuna on jokavuotinen perinne. Oli kuitenkin täysin sattumaa, että perhe sattui paikalle tällä kertaa juuri avajaisten hetkellä.
Sattumalta avajaisiin pysähtyivät myös Töölössä asuvat äiti ja poika Pauliina Saares Chydenius ja Elmer Chydenius Saares.
He olivat huomanneet avajaisten kunniaksi esiintyneen Cantores Minores -kuoron laulavan Stockmannin seinustalla Keskuskadulla ja jääneet seuraamaan esitystä.
”Tosi hieno”, sanoo itsekin kuorolaulua harrastava Elmer jouluikkunasta. Hänestä hienointa on liikkuva ratikka.
Pauliina Saares Chydenius ja Elmer Chydenius Saares saapuivat jouluikkunan avajaisiin sattumalta. Kuva: Petteri Tuohinen / HS
”Eri ote ja uudenlainen lähestymistapa”, sanoo äiti Pauliina. Hänestä ikkuna on nyt ”paljon staattisempi” kuin aiempina vuosina.
Hän on käynyt jouluikkunalla lapsesta saakka. Jouluikkunassa viehättää sen mukanaan tuoma tunnelma. Ja lapsena varsinkin se, kun jouluikkunassa oli erilaisia liikkuvia osia.
Chydenius Saareksilla ei ole tapana osallistua jouluikkunan avajaisiin, mutta vuosittainen perinne ikkuna toki on, Pauliina kertoo.
Elmerin mukaan ikkunaa tullaan katsomaan vuosittain myös koulun kanssa.
”Mutta tällä kertaa olenkin nähnyt sen jo etukäteen”, Elmer sanoo veikeästi.
Source: Helsingin Sanomat · Jasmin Vahtera HS
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira