Helsinki suunnitteli viime vuodet pyöräsiltaa yrittäen ottaa huomioon pääministerin turvallisuuden. Virkajohto kuvitteli jo onnistuneensa siinä.
16:31
Helsingin edustajat olivat pitkään siinä käsityksessä, että Humallahden siltasuunnitelmaan tehdyt muutokset olisivat riittäviä valtioneuvoston kanslialle. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala ilmoitti tällä viikolla, että noin kymmenen vuotta Meilahteen suunniteltu siltaratkaisu haudataan.
Syynä ovat valtioneuvoston kanslian turvallisuushuolet pääministerin suojaamisesta. Suunnitellun pyöräbaanan ja -sillan vieressä sijaitsee pääministerin virka-asunto Kesäranta.
Valtioneuvoston kanslia eli VNK viestittää Ylelle, että se esitti samat perustelut Helsingin kaupungille jo hankkeen alkuvaiheessa alkuvuodesta 2024. VNK sanoo tehneensä näin ainakin kahdessa eri tapaamisessa.
Siitä huolimatta kaupunki vei sillan suunnittelua eteenpäin lähes kolme vuotta. Helsinki koetti korjata kuntoon VNK:n esittämät näkökannat.
Ilkeämieliset tahot vaarana
Toisin kuin Helsingin virkajohto luuli, he eivät olleet löytäneet vastapuolta tyydyttävää ratkaisua. Tieto tuli yllätyksenä.
– Ei siellä ollut mitään ehdottomia määräyksiä. Otimme heidän esittämänsä huolet vakavasti ja niitä ratkottiin, kaupunkiympäristön toimiajajohtaja Ville Lehmuskoski sanoo.
Hän ei halua mennä yksityiskohtiin siitä, millaisia muutoksia suunnitelmaan tehtiin valtioneuvoston kanslian toiveiden pohjalta.
– Siitä voisi käydä ilmi asioita, joiden ei ole hyvä päätyä ilkeämielisten tahojen käytettäväksi.
Tekninen kehitys luo uhkaa
Valtioneuvoston kansliaa johtaa pääministeri. Ylen kysymyksiin kansliasta vastasi sähköpostitse valmiusyksikön johtava asiantuntija Juha Pallaspuro.
Kanslian Helsingille esittämät turvallisuushuolet ovat jäämässä hämärän peittoon: kielteinen lausunto on salassa pidettävä.
Taustalla on se tosiasia, että Venäjän aloittama sota Ukrainassa on muuttanut Suomen ja Euroopan turvallisuustilannetta.
Uhkia on entistä vaikeampi ennustaa.
– On tarpeen huomioida myös teknologinen kehitys ja sen mukanaan tuomat uudet turvallisuusuhkat, Pallaspuro toteaa viestissään.
Pääministeri sekä asuu että työskentelee Kesärannassa. Virka-asunto ja sitä ympäröivä alue kuuluu suojata.
Uusi rakennelma viereisellä merenlahdella oli ristiriidassa sen kanssa.
Silta herätti myös voimakasta vastustusta helsinkiläisissä. Jotkut katsoivat, että luonnontilainen kallio sillan vieressä sekä merimaisema olivat uhattuina hankkeen takia.
Kaupunki joutui muuttamaan esitystään baanasta palautteen vuoksi.
Ladataan lomaketta...
Source: Yle · Mikko Rita
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira