Helsingin Töölössä on virinnyt uusi kiista: estääkö suunnitteilla oleva Topeliuksenkadun ratikka ambulanssien pääsyn Suomen suurimmalle sairaalakampukselle eli Meilahden sairaalaan.

Raitiovaunukaista rakennetaan Topeliuksenkadulla korotetulle, omalle ratikkakaistalleen. Korotus on kuusi senttimetriä muuta katua korkeammalla.

Korotus tehdään Helsingin kaupungin liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö Reeta Putkosen mukaan Töölön kirjastolta pohjoiseen, juuri sairaalan suuntaan.

Korotuksen on tarkoitus varmistaa raitioliikenteen sujuvuus ja täsmällisyys, sillä se on tarkoitettu vain raitiovaunuille.

Korotetun raitiotien lisäksi Topeliuksenkadun ajokaistat vähenevät kumpaankin suuntaan kahdesta yhteen.

– Bussiliikenne vähenee kadulla murto-osaan nykyisestä, joten neljälle ajokaistalle ei ole enää tarvetta, Putkonen sanoo.

Kartalle merkittynä Töölöön Helsinkiin rakennettava uusi ratikkareitti.
HUSin Meilahden sairaala-alueen pääsisäänkäynti on Haartmaninkadulla. Stenbäckinkadulta mennään Uuteen lastensairaalaan. Kuva: Aurora Ferm / Yle, MapCreator, OpenStreetMap

Vastustajat: Ambulanssit eivät pääse kulkemaan

Tieto korotetuista ratikkakaistoista ja autokaistojen vähenemisestä on saanut ratikan vastustajat pelkäämään ambulanssiliikenteen jumiutumista. Topeliuksenkadun pohjoispäässä sijaitsee Suomen suurin sairaala, HUSin Meilahden sairaala.

Topeliuksenkatu on yksi Meilahden sairaala-alueen ambulanssien kulkuväylistä. Sairaalan pääsisäänkäynti sijaitsee Haartmaninkadulla, joka risteää Topeliuksenkadun kanssa.

Meilahden sairaalaan menee joka päivä noin 150 ambulanssia.

Vastustajien uhkakuva on, että kuuden senttimetrin korotuksen ja yksikaistaisuuden takia kulku sairaalaan hidastuu.

Pelastetaan Topeliuksenkatu -liikkeen yksi vetäjä Matti Luokola sanoo, että asia on koko hankkeen yksi suurimpia ja hävettävimpiä kuvioita.

– Yksikin virhe jossain, niin koko liikenne estyy, eivätkä ambulanssit pääse sairaalaan, Luokola väittää.

Matti Luokola, Töölön ratikkakapinan vetäjä.
Töölön ratikkakapinan yksi vetäjistä, Matti Luokola uskoo, että ratikan tuomien muutosten myötä vaarannetaan HUSin sairaalan ambulanssien esteetön kulku. Kuva: El Bouari Mohamed Sharif / Yle

Liikenne ohjataan yhdelle kaistalle

Luokolan mukaan tilannetta pahentaa se, että suunnitelma on ohjata koko yksikaistainen autoliikenne pohjoisesta Mannerheimintieltä suoraan Meilahden sairaalan pääsisäänkäynnin eteen Haartmaninkadulle.

– Kun autoliikenne tulee vain Haartmaninkadun kautta, se estää ambulanssiliikenteen kokonaan, Luokola pelkää.

Autoliikenne ruuhkautuu Luokolan mukaan jo nyt kaksikaistaisena. Luokola itse asuu Topeliuksenkadulla. Hän kutsuu Topeliuksenkatua ambulanssien ja koko HUSin pelastuskaduksi, eli ”pääsuoneksi”.

– Ambulanssit painavat pitkin Topeliuksenkatua joka tunti kohti sairaalaa.

Luokolan mukaan suunnitelmat vaikuttavat siltä, että HUS ei jatkossa pysty hoitamaan yliopistollisen sairaalan rooliaan.

– Ambulansseilla ei ole jatkossa mitään ohitusmahdollisuutta, Luokola sanoo.

Luokolan mukaan kyse ei ole vain Töölön asiasta, vaan koko Helsingin ja Suomen asiasta.

– Nykyiset suunnitelmat vaarantavat HUSin ja valtakunnallisen sairaanhoidon hoitamisen.

HUS: ”Välillisesti voi olla vaikutuksia”

HUS itse on asiasta hieman eri mieltä. HUSin turvapalvelujohtaja Lasse Himmanen sanoo, että ratikan korotuksella ei pitäisi olla suoria vaikutuksia ambulanssiliikenteeseen.

Sen sijaan välillisiä vaikutuksia Himmasen mukaan ratikalla voi olla.

– Niitä voi tulla ruuhkista, kun uuden ratikkakiskon ja pyörätien vuoksi autoliikennettä ohjataan jatkossa enemmän Topeliuksenkadulta Haartmaninkadulle.

HUSin hallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok.) sanoo, että heillä on hallituksessa luottamus, että ambulanssien pääsy turvataan tilanteessa kuin tilanteessa.

– En puutu liikennesuunnitteluun muuten, mutta pidän erittäin tärkeänä, että ambulanssien pääsy turvataan HUSin alueelle jokaisena aikana.

Kaksi ambulanssia peräkkäin Topeliuksenkadulla. Taimmain lähdössä juuri ohittamaan ensimmäistä.
HUSin sairaalaan ajaa päivässä noin 150 ambulanssia. Topeliuksenkadun ratikan vastustajat pelkäävät, että korotetut ratikkakaistat haittaavat ambulanssien liikennettä. Kuva: Reeta Cremin / Yle

Helsingin kaupungin mukaan ambulanssit voivat jatkossa tarvittaessa käyttää korotettua raitiotietä muun autoliikenteen ohittamiseen.

– Topeliuksenkadun raitiotie tehdään kovapintaiseksi, jotta hälytysajoneuvot voivat nimenomaisesti käyttää sitä tarvittaessa, Putkonen sanoo.

Kuuden senttimetrin korotukselle pääsee Putkosen mukaan helposti millä tahansa ajoneuvolla.

Vastustajat: 6 cm liian korkea

Ratikan vastustajat eivät usko, että ambulanssit pääsisivät noin vain ohittamaan liikennettä 6 senttimetrin korkuiselle kovalle ratikkakaistalle.

– Jos se olisi silloin tällöin, niin silloin ehkä, mutta ambulanssit menevät tästä joka päivä ja joka tunti jatkuvasti, Luokola päivittelee.

Luokolan mukaan asia on niin merkittävä, että koko päätös ratikan rakentamisesta pitäisi ottaa uudelleen suunnitteluun ja poliittiseen käsittelyyn valtuustoon asti.

Topeliuksenkadun ja HUSin sairaalaa ympäröivät katusuunnitelmat ovat edelleen valmisteilla.

Kaupungin on tarkoitus julkistaa katusuunnitelmaluonnos 25. marraskuuta. Päätöksen asiasta tekee Helsingin kaupunkiympäristölautakunta.

Topeliuksenkadun yrittäjät ovat myös huolissaan tulevasta ratikasta. Heitä huolettaa erityisesti kadun muutokset yritysten näkökulmasta.

Source: Yle · Reeta Cremin

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira