Yhden linnun aiheuttaman oikosulun jälkeen Forssassa on ollut jo kolme uutta sähkökatkoa.
15:45
Kanta-Hämeessä Forssassa on ollut viime aikoina laajoja sähkökatkoja.
Ongelmat alkoivat, kun harakka lensi lokakuisena yönä pylväserottimeen ja aiheutti poikkeuksellisen voimakkaan oikosulun, kertoo Forssan verkkopalvelujen verkkojohtaja Jiri Tähkänen.
Pahimmillaan sähköttä on ollut yli 2 000 taloutta noin vartin verran. Pidemmistä, noin tunnin tai kahden mittaisista katkoista kärsineitä on kymmenistä satoihin.
Oikosulku aiheutti poikkeuksellisen laajan, mutta lyhyen sähkökatkon. Tämän seurauksena on tullut jo kolme jatkokatkoa, Tähkänen kertoo.
– Sitten hajosi komponentteja verkossa, ja ne hajotessaan aiheuttavat uuden sähkökatkon. Meiltä on hajonnut kaksi erotinta ja yksi pylväspäätteen jännitesuoja.
Lintu on aiheuttanut kymmenien tuhansien vahingot
Linnun aiheuttamista vahingoista on syntynyt kustannuksia. Verkkojohtajan mukaan asennustyöt ovat maksaneet noin 10 000 euroa. Tähkänen pitää summaa maltillisena.
– Energiavirasto tosin tarkkailee tuottotasojamme. Asiakkaille keskeytyksistä aiheutuva haitta on yksi mittari, ja tätä kautta harakan aiheuttamat katkot heikentävät meidän tuottojamme. Tarkat luvut eivät ole selvillä, mutta tämän osalta puhutaan noin 50 000 euron vaikutuksesta.
Harakan päätyminen näin huonoon paikkaan on harvinaista, mutta ei tavatonta, sanoo Jiri Tähkänen.
Esimerkiksi Kiteellä sähkölinjaan lentänyt valkoposkihanhi aiheutti aiemmin tänä vuonna maastopalon.
– Linnut ovat yksi yleisimpiä sähkökatkojen aiheuttajia. Varis, harakka tai vaikkapa orava pystyy tekemään tällaista tuhoa. Samoin muuttolinnut linjoihin törmätessään.
Forssassa maakaapelointiaste on Tähkäsen mukaan noin 90 prosenttia, joten valtaosa sähköjohdoista on eläimiltä piilossa.
Ovatko sähkökatkoista kärsineet asiakkaat olleet ymmärtäväisiä, kun ovat kuulleet syyllisen olleen harakka?
– Se ei varmaan kauheasti kenenkään mieltä lämmitä, että kuka se syyllinen milloinkin on, mutta vielä on asiakkailta ymmärrystä riittänyt, verkkojohtaja Jiri Tähkänen sanoo.
Source: Yle · Miia Roivainen
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira