Hannu Maggalta vietiin omaisuus, mutta syyllistä ei saatu kiinni – poliisi epäilee saman toistuneen

1 800 poroa. Sitten 17.

Enontekiöläisellä poromiehellä Hannu Maggalla oli 1990-luvun alussa yksi kulmakunnan suurimmista porokarjoista.

Sitten alkoi tapahtua kummia.

Ensin katosi 200 vaadinta. Seuraavana vuonna vielä enemmän.

Katoaminen jatkui vuosi vuoden perään, kunnes Maggan tuhatpäisestä porokarjasta oli jäljellä enää 17 poroa.

Kumma kyllä, naapureilta metsä ei tuntunut syövän lainkaan ylimääräisiä poroja.

Kukaan ei tuntunut nähneen, mitä miehen poroille tapahtui. Silti kaikki tuntuivat tietävän jotain. Ketään ei saatu silti kiinni.

Maggalle oman porokarjan katoaminen tarkoitti oman talouden ja terveyden menettämistä. Jupakasta seuranneet laskut menivät ulosottoon, jotka Magga sai maksettua loppuun vasta tänä syksynä.

Vuosia jatkuneita pororikoksia

Hannu Maggan porot eivät ole Lapin ainoita varkaiden matkaan lähteneitä poroja.

Tänä vuonna käräjillä on käsitelty useita porotalouteen liittyviä rikoksia. Laajinta Ylä-Lappiin sijoittuvaa juttua on tutkinut myös keskusrikospoliisi. Syyttäjä kertoi lokakuun lopulla nostaneensa jutussa syytteitä 18 henkilöä vastaan useista vakavista rikoksista.

Syyttäjän mukaan kyse on laajamittaisista ja suunnitelmallisista porovarkauksista, jotka jatkuivat vuosien ajan. Esiin ne tulivat vasta poliisin oman tutkinnan kautta.

Mutta miksi porovarkauksista on ollut niin vaikea saada ketään kiinni — Hannu Maggan aikana ja vielä nyt?

Hankala rikos

Porovarkauteen ei ole myöskään aina suhtauduttu tavallisena omaisuusrikoksena.

Oulun yliopiston Giellagas-instituutin apulaisprofessorin Tapio Nykäsen mukaan saamelaisessa poronhoidossa on historiallisesti ollut omia sisäisiä normeja, joiden vuoksi poron ottaminen toiselta ei ole näyttäytynyt aivan samana asiana kuin tavallinen varkaus.

Ennen vanhaan toisen poro saatettiin ottaa tarpeen vaatiessa ruuaksi yhteisön hiljaisella luvalla. Tällaista poroa kutsuttiin niestaporoksi. Nykäsen mukaan nykytermein sen voidaan sanoa olleen saamelaista tapaoikeutta.

Suoraa yhtäläisyysmerkkiä vanhan perinteen ja nykyisten rikosepäilyjen välille Nykänen ei silti vedä.

– Varmasti poron varastaminen tänä päivänä on kulttuurisesti lähempänä minkä tahansa tavaran varastamista. Kyse ei ole enää vanhoista niestaporoista.

Kyse ei silti ollut ennenkään vain niistä.

Saamelainen tapakulttuuri

Saamelaisen tapakulttuurin mukaan poronhoitajan pitää olla varuillaan ja pitää huolta porokarjastaan.

Valtaporomiehen tokka pysyi suurena vain niin kauan kuin hän itse kykeni sitä hallitsemaan. Joskus käytäntö riistäytyi käsistä ja synnytti kostonkierteitä, porosotia.

1970-luvulla KRP:n alaisuuteen Lappiin perustettiin porosotien takia jopa kaksi poropoliisin virkaa.

Virat lakkautettiin 1990-luvun lopulla, syynä olivat säästöt – ja se, että keskusrikospoliisissa haluttiin keskittyä laajoihin rikosvyyhteihin pienten pororikosten sijaan.

Nyt mieli on myös KRP:ssä muuttunut.

Kun puhutaan vuosikausia jatkuneesta laajamittaisesta omaisuusrikosten sarjasta, jossa varastettua tavaraa eli poroja on pistetty lihoiksi ja myyty eteenpäin, puhutaan myös satojen tuhansien eurojen talousrikollisuudesta.

Samassa rikosvyyhdessä on syytteiden mukaan myös haettu petovahinkokorvauksia ja porovahinkokorvauksia väärin tiedoin. Myös siinä on kyse miljoonista euroista.

Esimerkiksi viime vuonna Suomen valtio maksoi suurpetojen tappamista poroista korvauksia noin 10 miljoonaa euroa.

Kyse myös vallasta

Kun poro katoaa, kyse ei ole vain taloudellisesta menetyksestä.

Kyse voi olla myös vallasta, asemasta ja vaikutusmahdollisuuksista.

Paliskunnan kokouksessa äänivalta määräytyy osakkaan omistamien porojen määrän mukaan.

Nykänen tunnistaa dynamiikan yleisemmälläkin tasolla.

– Jos välit tulehtuvat, sitä kautta voidaan käydä valtakamppailua.

Valtakamppailua poroilla on käyty viime aikoina esimerkiksi Muddusjärven paliskunnassa. Samalla on puhuttu myös saamelaisesta tapaoikeudesta.

Muddusjärven paliskunnan johtohenkilöitä on syksyn aikana syytetty oikeudessa virkavelvollisuuden rikkomisesta, syrjinnästä ja poronhoitorikkomuksesta.

Lapin Kansan mukaan oikeudenkäynnissä on tullut ilmi, että epäiltyä syrjintää kohdanneelta asianomistajalta oli lyhyessä ajassa kadonnut koko porokarja eli noin 80 poroa ilman kauppoja tai todennettuja vahinkoja.

Aivan kuin vanhassa Hannu Maggan tapauksessa.

Luottamus kovilla

Mutta mitä tarkoittaa pienelle yhteisölle ja sen sisäiselle luottamukselle, jos sen johtajia syytetään rikoksista?

Ei välttämättä mitään, sanoo apulaisprofessori Nykänen.

– Kaikki riippuu rikoksesta.

Vaikka laki ei tunnista eroa, jotkut rikokset voivat Nykäsen mukaan olla paikallisesti sosiaalisesti hyväksytympiä kuin toiset.

Nykäsen mukaan on eri asia, syytetäänkö henkilöä esimerkiksi varkaudesta, joka kohdistuu muihin saman yhteisön jäseniin vai esimerkiksi metsästysrikoksesta, jossa toisena osapuolena on Suomen valtio.

– Ei ole mikään salaisuus, että poronhoitajien mielestä on valtion itsensä syytä, että petokannat ovat kasvaneet liian suuriksi.

Toisaalta pienissä yhteisöissä epäilyt leviävät nopeasti. Oikeusjutut synnyttävät huhuja, epäluuloa ja jakolinjoja. Jos epäilyt koskevat johtohahmoja, vaikutus voi olla erityisen raskas.

Kun luottamus pettää, seuraukset voivat kestää sukupolvia.

– On puhuttu siitä, että suvuilla on ikään kuin muisti.

Tapio Nykäsen mukaan koko poronhoito perustuu lopulta luottamukseen, koska ulkopuolinen valvonta on käytännössä mahdotonta.

Nykänen varoittaa myös leimaamisesta: saamelaisyhteisöön kohdistuu Suomessa edelleen kielteisiä asenteita, ja tällaiset tapaukset voivat toimia leimakirveenä koko väestöryhmää kohtaan.

Samalla hän näkee mahdollisuuden. Vaikeat oikeusprosessit voivat käynnistää avoimempaa keskustelua saamelaisesta tapaoikeudesta ja sen suhteesta Suomen lainsäädäntöön.

– Olisi tietenkin paljon parempi, että se keskustelu olisi edennyt jotakin muuta tietä.

Mutta nyt keskustelu on käynnissä – halusivat osapuolet sitä tai eivät.

Surullinen muttei katkera

Hannu Magga on seurannut uusia porovarkaustapauksia mielenkiinnolla.

Magga valitti oman tapauksensa hoidosta jopa valtakunnansyyttäjälle, jonka pöydällä asia on lojunut nyt toista vuotta. Käräjäoikeudessa syytteet todettiin vanhentuneiksi.

Katkera hän ei silti kerro olevansa.

– Surullinen mie vähän olen. Valvontaa tämä ala tarvitsisi, ettei tällaista tapahtuisi taas uudelleen, Magga sanoo.

Yle teki Hannu Maggan tapauksesta Vorot vei porot -dokumentin jo vuonna 2006, kun tapaus oli vielä tuore. Voit katsoa dokumentin tästä.