Lapsille karkki vai kepponen -kierroksilla annetuista Halloween-herkuista on löytynyt teräviä metalliesineitä Saksassa, Itävallassa ja Unkarissa.
Asiasta ovat kertoneet viime päivinä muun muassa uutistoimisto AFP ja Britannian yleisradio BBC.
Itävallassa poliisi on saanut 13 yhteydenottoa lapsilta löytyneistä makeisista, joihin on tungettu pieniä metalliesineistä, kuten nauloja ja neuloja. Tapauksia on ollut eri puolilla maata, poliisi kertoi keskiviikkona.
Itävallan poliisin mukaan metalliesineet eivät ole aiheuttaneet lääkintähoitoa vaatineita vammoja, mutta kymmenvuotias tyttö sai suklaapatukan sisällä olleesta neulasta lieviä vammoja suuhunsa.
Myös Saksassa tapauksia on ollut useita eri puolella maata, pelkästään Baijerin osavaltiossa 25. Makeisiin oli tungettu nauloja, ruuveja ja neuloja, maan poliisi kertoi maanantaina. Yhdeksänvuotias tyttö sai vammoja kieleensä suklaapatukasta, jonka sisälle oli survottu ainakin viiden senttimetrin pituinen neula.
Saksan poliisi sanoi maanantaina, ettei ollut varmaa, keneltä lapset olivat karkit saaneet. Tapauksista on aloitettu rikostutkinnat. Baijerin poliisin mukaan vastaavaa on tapahtunut myös aiempina vuosina, mutta ei samassa laajuudessa kuin tänä vuonna.
Unkarissa ilmiö vaikuttaa olevan paikallisempi. Tapauksista on raportoitu Budapestin itäpuolella olevassa Gyömrőn kylässä, ja niitä on paikallisviranomaisen mukaan ollut ainakin kolme.
Source: Helsingin Sanomat · Julius Numminen HS
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira