Syyttäjä vaati venäläiselle kapteenille ja azerbaidžanilaiselle pursimiehelle vähintään kahden ja puolen vuoden vankeutta. Syytetyt kiistävät syytteet.

Poliisin esitutkintamateriaaleissa on muun muassa video, jossa Fitburg-aluksen ankkuriketju nostetaan ylös merestä.

10:32

Helsingin käräjäoikeus on antanut ratkaisunsa kaapelirikoista epäillyn Fitburg-rahtialuksen kapteenin ja pursimiehen syytteistä.

Kapteeni on tuomittu 3 vuoden 6 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja pursimies 2 vuoden 10 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Uutinen päivittyy.

Syyttäjä vaati aluksen venäläiselle kapteenille Andrei Maksimenkolle ja azerbaidžanilaiselle pursimiehelle vähintään kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistusta törkeästä tuhotyöstä ja törkeästä tietoliikenteen häirinnästä.

Syyttäjän mukaan kaksikko oli vastuussa siitä, että aluksen ankkuri vaurioitti kahta merenalaista tietoliikennekaapelia Suomenlahdella viime uudenvuodenaattona. Heitä syytettiin käräjäoikeudessa myös kahdeksan muun muun merenalaisen kaapelin vahingoittamisen yrityksestä.

Syyttäjän mukaan alus raahasi ankkuriaan merenpohjassa 130 kilometrin matkan, mikä aiheutti vakavaa vaaraa Suomessa tietoliikenne-, sähkö- ja kaasuverkkojen toiminnalle.

Kapteeni ja pursimies ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen ja vaativat käräjäoikeudessa syytteiden hylkäämistä.

Oikeudessa pursimies totesi, ettei ole varma, aiheuttiko Fitburg vauriot. Myös kapteeni Maksimenko kertoi oikeudessa, ettei tiedä, laahasiko hänen aluksensa ankkuria merenpohjassa. Esitutkinnassa Maksimenko kiisti jyrkästi, että Fitburg-alus olisi aiheuttanut kaapelivauriot.

Näin kapteeni Andrei Maksimenko kommentoi tapausta Ylelle 8. syyskuuta 2026 Helsingin käräjäoikeudessa:

Source: Yle · Jesse Mäntysalo

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira