Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Fitburg-aluksen kapteenin 3 vuoden 6 kuukauden ja pursimiehen 2 vuoden 10 kuukauden ehdottomaan vankeuteen.
10:50
– Päämies ei ole tyytyväinen lopputulokseen, varmasti on tässä hovioikeudelle töitä.
Näin kommentoi tänään tuomitun Fitburg-aluksen kapteenin puolustusasianajana Olli Etelämäki.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi venäläisen kapteeni Andrei Maksimenkon 3 vuoden 6 kuukauden ja azerbaidžanilainen pursimies Vusal Majidovin 2 vuoden 10 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä tuhotyöstä.
Molemmat tuomitut on määrätty välittömästi vangittavaksi.
Syyttäjän mukaan kaksikko oli vastuussa siitä, että aluksen ankkuri vaurioitti kahta merenalaista tietoliikennekaapelia Suomenlahdella viime uudenvuodenaattona.
Heitä syytettiin käräjäoikeudessa myös kahdeksan muun muun merenalaisen kaapelin vahingoittamisen yrityksestä.
Syyttäjän mukaan alus raahasi ankkuriaan merenpohjassa 130 kilometrin matkan, mikä aiheutti vakavaa vaaraa Suomessa tietoliikenne-, sähkö- ja kaasuverkkojen toiminnalle.
Kapteeni ja pursimies ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen ja vaativat käräjäoikeudessa syytteiden hylkäämistä.
Oikeudessa pursimies totesi, ettei ole varma, aiheuttiko Fitburg vauriot.
Myös kapteeni Maksimenko kertoi oikeudessa, ettei tiedä, laahasiko hänen aluksensa ankkuria merenpohjassa.
Esitutkinnassa Maksimenko kiisti jyrkästi, että Fitburg-alus olisi aiheuttanut kaapelivauriot.
Molemmat syytetyt ovat olleet matkustuskiellossa käräjäoikeuden ratkaisuun saakka.
Uutinen päivittyy.
Source: Yle · Mari Jäntti, Päivi Happonen
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira