Pörssit Euroopassa olivat tänään parin prosentin laskussa. Tekoälyyn liittyvät firmat ottivat muita enemmän takkiin.

Ihmisiä töissä Frankfurtin pörssissä.
Frankfurtin pörssi on yksi maailman suurimmista pörsseistä. Kuva: Ronald Wittek / EPA

18:03

Teknologiaosakkeet tulivat rymisten alas Yhdysvalloissa ja Aasiassa, mutta meno ei välttämättä jatku.

– Kyse voi olla korjausliikkeestä, joita aika ajoin nähdään, sanoo Inderesin pääanalyytikko Petri Gostowski.

Yhdysvaltain pörsseissä luvut olivat karuja. Teknologiapainotteinen Nasdaq päätyi pakkaselle peräti 5,5 prosenttia. Kyseessä oli suurin pudotus yli puoleentoista vuoteen.

Sama meno jatkui Aasian pörsseissä. Japanin Nikkei-indeksi romahti tänään vielä hitusen Nasdaqia enemmän.

Laineet löivät myös Suomeen ja Eurooppaan, mutta melko vaimeasti. Iltapäivällä Euroopan pörssit olivat pari prosenttia miinuksella, Helsingissä vajaan prosentin.

Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen kertoo, että Euroopan tilannetta selittää pörssien erilainen rakenne. Tekoälyyn liittyviä firmoja on suhteessa paljon vähemmän kuin Yhdysvalloissa.

– Euroopassa on paljon pankkeja, vakuutusyhtiöitä, teollisuutta, terveydenhuoltoa. Kokonaisuutena informaatioteknologian osuus on aika pieni, alle kymmenen prosenttia, Kemppainen kertoo.

Eurooppalaisista yrityksistä iskua ovat ottaneet esimerkiksi Nokia ja hollantilainen puolijohdeteollisuuden laitteiden valmistaja ASML.

Investoinnit tekoälyyn jatkuvat

Yhdysvalloissa osakkeiden hinnat pani pudotukseen välivaalien yllättävä tulos. Demokraatit saivat selkeän enemmistön kongressin molemmissa kamareissa, edustajainhuoneessa ja senaatissa.

– Vaikka demokraattien voittoa osattiin odottaa, voiton laajuus myös osavaltiotasolla, esimerkiksi Texasissa, oli odotuksia isompi, Kemppainen sanoo.

Juuri Texasiin on suunniteltu lukuisia datakeskuksia, joita demokraattien kannattajat vastustavat. Datakeskusten pelätään nostavan sähkön hintaa.

Sijoittajat pelkäävät nyt, että tämä vaikuttaa tekoäly-yritysten liiketoimintaan heikentävästi.

Markkinoita pelottaa myös tiukempi tekoälysääntely.

Kisa tekoälyn voittajasta on kova. Teknologiajätit ovat laittaneet teknologian kehittämiseen tähtitieteellisiä summia. Firmat kilpailevat paitsi toisiaan myös kiinalaisia tekoälyfirmoja vastaan.

– Ensi vuonna, tämän viikon uutisista huolimatta, maailman isoimmat yhtiöt investoivat tekoälyyn vielä paljon enemmän kuin tänä vuonna, Kemppainen sanoo.

Source: Yle · Heikki Ali-Hokka

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira