Etelä-Amerikassa sijaitsevan Paraguayn presidentti Santiago Peña on eronnut maata repivän pankkikriisin keskellä. Peñaa vastaan on nostettu virkarikossyyte. Tapauksesta uutisoi muun muassa Reuters.
Kriisi alkoi, kun Paraguayn keskuspankki päätti puuttua Ueno Bank -digipankin toimintaan. Keskuspankin mukaan Uenolla ei ollut tarpeeksi pääomaa jatkaakseen toimintaansa.
Paraguayn presidentti Santiago Peña ilmoitti erostaan viestipalvelu X:ssä julkaistulla videolla. Kuva: Reuters
Ueno ajautui tämän jälkeen maksukyvyttömyysmenettelyyn, mikä jäädytti kaikki sen toiminnot, BBC kirjoittaa. Pankilla on omien sanojensa mukaan noin kolme miljoonaa asiakasta, mikä vastaisi yli puolta Paraguayn aikuisväestöstä.
Vaikeuksiensa myötä ihmiset eivät ole päässeet enää käsiksi Uenolla oleviin tileihinsä. Pankki on ollut tekemisissä myös eläkkeiden ja muiden julkisten varojen kanssa.
Paraguaylaiset ovat osoittaneet mieltään kaduilla kriisin alettua.
Paraguayn keskuspankin johtaja erosi kriisin seurauksena. Lisäksi kahdeksasta Uenon johtajasta tehtiin pidätysmääräys.
Peña puolestaan joutui suurennuslasin alle aiempien sidostensa vuoksi liikekonserni Grupo Vazqueziin, joka omisti Uenon viime vuoden maaliskuuhun saakka. Peña on sanonut myyneensä osuutensa konsernista ja että hänellä ei ollut sopimatonta roolia Uenon toiminnassa.
Maan oppositio on syyttänyt Peñaa eturistiriidoista, eläkerahastojen väärinkäytöstä sekä Uenon suojelemisesta valvonnalta. Peña on kiistänyt väitteet.
Peña erosi virastaan tunteja sen jälkeen, kun häntä vastaan päätettiin nostaa virkarikossyyte. Hän ilmoitti erostaan viestipalvelu X:ssä.
Peña kertoo saapuvansa virkarikosoikeudenkäyntiin, jossa hän aikoo puolustaa itseään. Syynä ei ole hänen mukaansa henkilökohtainen ylpeys, vaan hänen velvollisuutensa kantaa vastuuta ja selittää toimintaansa Paraguayn kansalle.
Presidentti toivoo nopeaa ratkaisua, jotta ihmiset pääsisivät jälleen käsiksi tileihinsä.
Paraguayn joukkolainojen hinnat laskivat heti Peñan eron jälkeen. Maan valuutta guarani myös heikkeni suhteessa dollariin, Reuters kertoo.
Source: Helsingin Sanomat · Rasmus Ekström HS
At a glance
- Topic
- Politics
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira