Rap-artisti Pyhimys eli Mikko Kuoppala, 45, jäi kiinni rattijuopumuksesta ja kortitta ajosta kevätyönä 2025, koska hänen kuljettamansa Teslan epävarma ajo kiinnitti poliisipartion huomion.

Tesla Model X:n kaistanvaihdot olivat äkkinäisiä, ja kuljettajalla oli vaikeuksia lähteä liikkeelle liikennevaloista. Poliisi pysäytti auton Espoossa Turuntiellä Karakallion kohdalla kello kahden jälkeen yöllä. Ennen pysäyttämistä auto ajoi vielä jalkakäytävän reunakiven päälle.

Asia ilmenee esitutkintapöytäkirjasta, joka tuli vastikään julkiseksi.

Kuoppala sai viime viikolla Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa 50 päiväsakkoa rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Hänen tuloillaan siitä tuli maksettavaksi 11 600 euroa.

Ratin takana ollut Kuoppala vaikutti poliisin mukaan uneliaalta ja väsyneeltä, ilmenee esitutkinnasta.

Hänen puhalluskokeensa tulos oli nolla promillea, mutta hänelle tehtiin huumausainepikatesti, jossa todettiin muun muassa alpratsolaamia sekä kannabiksen käytöstä kertovaa aineenvaihduntatuotetta.

Hän kertoi poliisipartiolle, että hänellä ei ole ikinä ollut ajo-oikeutta. Ajoreitti jäi partiolle epäselväksi.

Ajoneuvo oli vaurioitunut oikean kyljen puolelta koko matkalta. Oikea sivupeili oli hajonnut ja irronnut kokonaan. Kuoppala kertoi, että joku oli aiheuttanut vauriot autoon sen ollessa jossain pysäköitynä.

Verikokeiden jälkeen Kuoppala päästettiin jatkamaan matkaa lentokentälle.

Vajaa vuosi myöhemmin eli tämän vuoden maaliskuussa hänet kuulusteltiin poliisilaitoksella.

Hän sanoi, ettei ollut päihtynyt eikä ollut käyttänyt huumeita, mutta sanoi ajaneensa ilman korttia.

”Samana päivänä oli inssiajo, mutta en päässyt siitä läpi. Tein tyhmän päätöksen ja päätin ajaa huoltoon auton, kun peili oli rikki ja se roikkui siinä sivulla”, hän totesi kuulustelussa.

Kuulustelija kertasi pysäytykseen johtaneet tapahtumat ja pyysi niistä kommenttia Kuoppalalta.

”Ei ole kommentoitavaa, tuo on varmasti oikein, ajotaitoon varmasti vaikutti se, että siinä oli poliisi ja tieto siitä, että en päässyt inssiä läpi, epävarmuus tuli siinä ajaessa.”

Kuulustelija luetteli, mitä verikokeissa ilmeni. Veressä oli amfetamiinia, alpratsolaamia ja karboksitetrahydrokannabinolia. Kuoppalan vastauksesta poliisi on salannut suuren osan ilmeisesti siksi, koska kyse on terveystiedoista.

”Useampi päivä oli kulunut viimeisimmästä kannabisannoksesta. Olin väsynyt, koska olin väsynyt, oli kumminkin yö.”

Poliisin kysymys: Oliko käyttänyt kannabista ennen ajoon lähtöä tai sen aikana?

”Muutama päivä ennen ajoa. En missään nimessä ollut aineen vaikutuksen alaisena, eikä mikään aine vaikuttanut ajooni”, Kuoppala vastasi.

Kysymys: Millaiseksi tunsit olosi ennen ajoon lähtöä ja ajon aikana?

”Ihan normaaliksi, en ajatellut, että olisin liian väsynyt. Inssiä en ollut samana päivänä päässyt läpi, niin ajotaito ei ollut riittävä ja tosiaan roikkuva peili, niin yhdistelmä näytti varmaan siltä, että kannattaa pysäyttää”, hän vastasi.

Hän kertoi lähteneensä Forssasta ja ajaneensa hyvässä kelissä noin sata kilometriä. Matkan varrella sattui hänen mukaansa yksi vaaratilanne, kun hirvi juoksi auton edestä.

Auto oli hänen mukaansa yhtiön auto. Poliisia kiinnosti, mistä vauriot tulivat.

”Jotain naarmuja oli, olin viemässä autoa huoltoon. Kysyttäessä vastaan, että päivän aikana oli vauriot tullut autoon. Kysyttäessä vastaan, että joku muu oli ajanut auton kylkeen ja sen takia tyhmän päätöksen teinkin, että se auto pitää viedä huoltoon”, hän vastasi.

Poliisi on salannut osan vastauksesta huumausaineen käyttörikokseen. Se selviää, että Kuoppala myönsi käyttäneensä aiemmin kannabista, mutta kiisti muita epäilyjä. Hän myös totesi, ettei koe tarvetta huumausaineen käyttäjän hoitoonohjaukselle.

Asia käsiteltiin viime viikolla käräjäoikeudessa ilman, että hän itse oli paikalla.

Source: Helsingin Sanomat · Jukka Harju HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira