Valtiontalouden säästötalkoissa katseet ovat kääntyneet yhteiskunnan rakentajien suuntaan. Puheet työeläkeindeksien leikkauksista tai jäädytyksistä vetävät maton alta niiltä, jotka ovat jo oman osuutensa urakoineet ja veronsa maksaneet. Viestini päättäjille on: Yksityisalojen työeläkevarat eivät ole valtion budjettivaroja, joista voidaan leikata aina talouden sakatessa. Työeläke ei ole armopala, vaan työllä ansaittu etuus.
Työeläkevakuuttajat Telan tuoreen kyselyn mukaan 73 prosenttia suomalaisista vastustaa työeläkkeiden heikentämistä missään tilanteessa. Myös nuoremmissa ikäluokissa vastustus on merkittävää: 30–39-vuotiaista vastaajista 56 prosenttia ja alle 30-vuotiaista 57 prosenttia katsoo, ettei eläkkeitä pidä heikentää.
Indeksiturvan leikkaus tai määräaikainen jäädytys heikentää eläkkeen ostovoimaa asettaen samalla eläkettä nauttivat epäarvoiseen asemaan niitä kohtaan, jotka aloittavat eläkkeellä olon jäädytyksen päätyttyä. Tehty toimi asettaisi myös eläkkeet aiempaa pienemmälle kasvu-uralle eläkkeensaajan koko loppuiäksi.
Samaan aikaan välttämättömät arjen kustannukset – kuten ruoan hinta, asuminen, energia ja lääkkeet – ovat nousseet. Etenkin pieni- ja keskituloisilla eläkkeensaajilla indeksiturva on ainoa puskuri inflaatiota vastaan. Indeksileikkaukset tuntuvat välittömästi tavallisen ihmisen arjessa ja ruokakassissa.
On moraalisesti kestämätöntä, että talouskurin maksumiehiksi yritetään panna sukupolvi, joka on raskaalla työllään rakentanut tämän maan hyvinvoinnin pohjan. Sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta ei rakenneta heikentämällä niiden asemaa, jotka ovat jo oman sopimuksensa yhteiskunnan kanssa täyttäneet. Valtiontalouden tasapainottamiseen on löydyttävä muita keinoja kuin lakisääteisten eläkeoikeuksien heikentäminen, joiden varaan suomalaiset ovat laskeneet vanhuudenpäiviensä turvan.
Työeläkejärjestelmän uskottavuus nojaa luottamukseen. Jos tästä periaatteesta joustetaan lyhytnäköisten säästöjen toivossa, murennetaan koko suomalaisen sosiaaliturvan moraalista perustaa. Tehdyistä sopimuksista on pidettävä kiinni. Työeläkeindekseihin ei saa kohdistaa leikkauksia tai jäädytyksiä, eikä säästötoimia ylipäätäänkään saa tehdä heikoimmassa asemassa olevien terveyden kustannuksella.
- Ilkka Kantola
- puheenjohtaja
- Eläkkeensaajien keskusliitto
HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.
Source: Helsingin Sanomat
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira