Eduskunta hyväksyi perjantaina tarkastusvaliokunnan mietinnön, jossa ehdotetaan kansallisten tasokokeiden kokeilemista peruskouluissa.

Aiheesta käytiin torstaina kiihtynyt salikeskustelu, jossa mielipiteet jakautuivat puolesta ja vastaan. Moni koulutukseen erikoistunut poliitikko, myös opetusministeri Anders Adlercreutz (r), äänesti perjantaina kokeita vastaan.

Eduskunta päätyi silti hyväksymään mietinnön äänin 109–50. Äänestys toi pintaan linjaerot eduskuntaryhmien sisällä. Ainakin osa ryhmistä oli komentanut kansanedustajia äänestämään yhteisellä tavalla, mutta riveissä oli kapinaa.

Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen (sd) ei kannata tasokokeita eikä siksi noudattanut Sdp:n ryhmäpäätöstä. Hän oli äänestyksen aikana salissa mutta ei painanut äänestysnappia, joten hän kirjautui poissaolevaksi.

Haatainen sanoo, ettei ole koskaan aiemmin toiminut vastaavalla tavalla eli istunut salissa mutta ollut koskematta äänestysnappiin. Yksitoista muutakin demariedustajaa oli poissa.

Myös keskustan ryhmä oli tehnyt ryhmäpäätöksen, mutta Petri Honkonen (kesk) ja Hanna Kosonen (kesk) eivät totelleet sitä vaan äänestivät tasokokeita vastaan.

Keskustan Hanna Kosonen. Kuva: Seppo Kärki / IS

Ehdotus peruskoulun kansallisista tasokokeista sisältyy eduskunnan tarkastusvaliokunnan tuoreeseen, laajaan mietintöön, jossa käsitellään peruskoulun oppimistuloksia.

Tarkastusvaliokunnan näkökulma on valtiontaloudessa, ja se perustelee tasokokeiden pilotointia sillä, että niiden avulla saataisiin tietoa oppimistuloksista päätöksenteon tueksi.

Salikeskustelussa moni koulutukseen perehtynyt kansanedustaja kuitenkin vastusti tasokokeita. Vastustajien mukaan kokeet olisivat kalliita, aiheuttaisivat oppilaille stressiä ja ohjaisivat opetusta väärään suuntaan.

Haataisen mukaan hänen johtamansa sivistysvaliokunnan näkemykset eivät vaikuttaneet tarkastusvaliokunnan johtopäätöksiin, vaikka sivistysvaliokunta antoi asiasta lausunnon.

Sdp:n ryhmä asettui silti tarkastusvaliokunnan yksimielisen mietinnön taakse. Tarkastusvaliokuntaakin johtaa demari, Johanna Ojala-Niemelä.

Sdp:n lisäksi keskusta päätyi ryhmäpäätöksessään kannattamaan mietintöä, Petri Honkosen mukaan siksi, että tarkastusvaliokunnan työtä haluttiin kunnioittaa.

Honkonen ei kuitenkaan halunnut äänestää ryhmän kannan mukaan nimenomaan tasokokeita koskevan ehdotuksen takia.

”Itse koin koulutuspoliitikkona, entisenä opettajana ja entisenä tiedeministerinä, että en voi tällaista ehdotusta kannattaa.”

Petri Honkonen (kesk) Kuva: Matti Pietola / HS

Perussuomalaisista kaikki äänestykseen osallistuneet kannattivat mietintöä. Kokoomuksen ryhmä jakautui kahtia. Vihreistä suurin osa vastusti.

Vasemmistoliiton ja Rkp:n äänestykseen osallistuneet edustajat puolestaan vastustivat mietintöä yksimielisesti.

Vastaan äänestänyt opetusministeri Anders Adlercreutz sanoo HS:lle, että tasokokeet kaventaisivat opettajien itsenäistä asemaa ja johtaisivat siihen, että kouluissa alettaisiin opettaa koetta varten. Adlercreutzin mukaan kokeet eivät myöskään kansainvälisen näytön perusteella lisää ymmärrystä siitä, miksi oppimistulokset laskevat.

”Tarkastusvaliokunnan mietinnön keskeinen haaste on, että se ohittaa ihan täysin kaikki tällä kaudella tehdyt asiat. Siellä puhutaan esimerkiksi, että oppilaiden arviointi vaihtelee koulusta toiseen, mutta tähän puututaan nimenomaan osaamistakuulla. Ja sen jalkauttaminen on vasta meneillään”, Adlercreutz sanoo.

Hallituksen osaamistakuun tarkoituksena on määritellä nykyistä tarkemmin, mitä peruskoulun oppilaan pitää vähintään osata siirtyessään luokalta toiselle.

Adlercreutz sanoo, että keskustelu peruskoulusta on aina tervetullutta.

”Enkä minä sano, etteikö alueellista kokeilua voisi tasokokeissa tehdä. Se on enemmänkin seuraavan hallitusohjelman asia.”

Source: Helsingin Sanomat · Teija Sutinen HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira